Hei näin isänpäivän alla! Mitä sinulle merkitsee isänpäivä? Miten vietät sitä? Mikä sinulle on ollut erityistä suhteessa isääsi? Onko isänpäivän vietto muuttunut saatuasi oman perheen?
Lapsena isänpäivä oli minulle nolouspäivä. Koulu. Tiedäthän? Siellä askarreltiin iloisina isänpäiväkortteja. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko en tehnyt korttia tai tein sen sedälleni, joka rakasti minua kuin omaa lastaan.
Lapsena piti usein selitellä kavereille, kun kyselivät, missä isäsi on jne. Mitäs siihen sanot? Joskus sanoin, että on kuollut, kun en jaksanut selitellä. Äitini on hoitanut upeasti molempien vanhempien ”rastit”. Minulta ei ole puuttunut mitään. Kiitos, äiti! Tätini on lisäksi ollut ”hanhiemoni”, kuten häntä lapsena kutsuin. Kiitos, täti!
70-luvulla, jolloin olin lapsi, ei tunnettu uusioperheitä, yksinhuoltajat olivat harvassa jne. Kaksi ensimmäistä luokkaani minulla oli hyvin vanhakantainen opettaja. Koska poikkesin valtavirrasta, piti hän huolen, että poikkesin vielä enemmän. Joulunäytelmässä olin ainoa, jolle ei löytynyt roolia. Tonttutanssissa, olin ainoa, jolle opettaja ei keksinyt paria. Semmosta. Onneksi opettaja vaihtui kolmannella luokalla ja kohteli minua ihan kuten muitakin. Kortti piti isänpäivinä tehdä, mutta oli ihan ok, että tein sen sedälleni. Yläluokilla alkoi jo olla yleistä, että lasten vanhemmat erosivat ja alkoi olla uusioperheitä. Asia menetti merkitystään ja arkipäiväistyi. Olenko isättömänä jäänyt jostain paitsi? No, en. Jollei yhteiskunta olisi odottanut, että kaikki ovat samasta muotista, ei asialla olisi oikeastaan ollut minulle väliä. Sitä, mitä ei ole koskaan ollut, ei osaa kaivatakaan.
Setäni vei minut metsäretkille. Piti kainalossa sohvalla ja luki minulle Aku Ankkaa. ”Pelasti” minut, jos meinasin saada äidiltä ja tädiltä (setäni vaimolta) satikutia, kun olin ollut vähän tuhmana. Sain hoitaa ja rakastaa hänen koiriaan, mistä syntyi ikuinen rakkaus koiria kohtaan. Hän opetti minut ajamaan pyörällä ja monta muuta juttua. Kiitos, setä, sinne pilven reunalle! Nyt aikuisena isänpäivä on saanut uuden merkityksen. Mieheni on rakastava ja erinomainen isä lapsillemme. Vietämme isänpäivää ja lapset tekevät kotona kortit.
Tällaisia tuntemuksia isänpäivä herättää minussa. En ole tainnut tästä aiemmin kirjoittaakaan. On aika henkilökohtainen asia. Ehkä minulla on siellä blogikavereissa vertaiskumppaneita isänpäivään liittyen? Miten aiot huomenna viettää isänpäivää? Tämän postauksen kuvat ovat noin kolmentoista vuoden takaa. Iloista perhe-elämää 3-vuotiaitten kaksosten kanssa. Tuolloin, kun lapset olivat pieniä, tuntui talvikin oikein ihanalta vuodenajalta! Jokainen päivä oli kuin seikkailu pikkumussujen kanssa.
Huomenna juhlitaan minun lasteni isää, joka on ihan paras isä juuri näille lapsille <3
Omaan isääni minulla oli aina läheiset välit.
Oikein ihanaa isänpäivä viikonloppua teillekin!
<3 Voi miten onkaan ollut erilaista 70-luvulla, onneksi asiat ovat muuttuneet sallivampaan suuntaan, eikä ole vain yhtä "oikeaa" perhemallia. Ihanaa, että sulla on ollut kultainen setä. <3 Isänpäivänä tulee usein muisteltua aikaa kun, itse oli pieni tai oma lapsi oli pieni. 🙂 Ihanat kuvat. <3
Minä olin 60-luvulla lapsi ja vanhempani olivat eronneet minun ollessani pieni,(isän korvikkeena mulla oli rakas ukki), viisi vuotiaana sain isäpuolen, jota sanoinkin isäksi, hän kuoli ollessani 12 vuotias ja 15 vuotiaana tutustuin uudelleen oikeaan isääni, jonka kanssa ei ollut mitään yhteyksiä välillä, joten ei meidän suhteemme enää läheiseksi muuttunut …
Kirjoitin oman isäsuhteeni viikko sitten blogiini. Vuosi sitten kirjoitin isäni ja hänen isänsä suhteesta. Omien poikieni isä oli isätön. Äitini eli isättömänä…Voi niitä isiä, joilla ei ole ollut mahdollisuutta olla isänä, minä itsekin vein isän osan ensimmäisen poikani isältä…Onnea teidän näihin päiviin ja terveisiä lasten isälle!
Mukavaa isänpäivää, Outi!
Ei multa rakkautta puuttunut. Oli onnellinen lapsuus.
Aika varmasti tekee tehtävänsä. Minun kohdallani ainakin.
On niitäkin 'isiä', jotka eivät halua käyttää mahdollisuuttaan silloin, kun olisi mahdollisuus. Sitten se on jo myöhäistä.
Äitien- ja isänpäivät ovat monille vaikeita silloin, kun omat kokemukset ovat ihan jotain muuta, mitä ympärillä hehkutetaan. Onneksi suhtautuminen erilaisuuteen yhteiskunnassa on muuttunut ja onneksi omat lapset ovat saaneet upean isän.
Ihania kuvia pienistä lapsistasi.
Minä en muista Isääni olin niin pieni kun Isä kuoli myöhemmin Äiti avioitui uudelleen emme koskaan sanoneet häntä isäksi vai etunimellä kutsuimme. Nyt omat lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat Isän päivää viettämään.♥
Voi että :(. Kurjaa kuulla tuosta opettajan asenteesta.
Itse olen surullinen (ja katkerakin) jokaisena äitienpäivänä, koska oma äitini kuoli vain puoli vuotta syntymäni jälkeen. Oli silloin vasta 32-vuotias.
Muistan niin nuo koulun äitienpäiväkorttiaskartelut :(. Vieläkin ahistaa. Mutta siitä lähtien, kun itsestäni tuli äiti, on päivä taas saanut merkityksen.
Ihana setä sulla <3
(kommentti tulee vanhan blogin profiililla, kun puhelimella kirjoitan, mutta sama vanha Annukka kuitenkin)
Niinpä. Ihania pikkumussukoita olivat.
Oikein mukavaa isänpäivää perheen parissa, Ritva!
Voi ihana noita kuvia ja muutenkin sydämestä ottava postaus. Mummin ja vaarin kasvattamana omakin lapsuus on ollut erilainen, mutta en sitä niin kovin lapsena miettinyt, oli jetsulleen hyvä niin. Lämpöisiä halauksia täältä. <3
Nämä isän- ja äitienpäivät ovat tunteita herättäviä päiviä. Kaikille ne eivät ole juhlaa.
Sama täällä, en tykännyt koulussa askarrella isän- ja äitienpäiväkortteja koska olin ottolapsi ja häpesin sitä. Asuin 6-vuotiaasta asti erään vanhemman yksinhuoltajanaisen luona jossa oli kaksi hänen poikaansa, noin 10 vuotta vanhemmat kuin minä. Heistä tuli ihan kivoja velipuolia minulle, ehkä samalla osin isänkorvikkeitakin. Tästä naisesta, jota kutsuin "tädiksi" tuli minulle tavallaan äitipuoli, ihan rakas vaikka samalla aika etäinen.
No, onneksi minulla oli ihan kiva lapsuus loppujen lopuksi ja omien lasten kanssa juhlittiin sitten isänpäiviäkin 🙂 Ja olen säästänyt kaikki saamani äitienpäiväkortit 😀 (ja tietysti näitä juhlitaan vielä tilanteen mukaan)
Äitienpäivä samoin kuin isänpäiväkin tuovat aina hiukan haikean olon kun omat vanhemmat ovat jo kuolleet. Uskon että jos on kokenut sellaista mitä sinä isäsi suhteen, niin merkkipäivä herättää vielä monin verroin erilaisia tunteita.
Onneksi olet löytänyt itsellesi sellaisen miehen, joka lastesi isänä jättää lastenne mieliin ihania muistoja.
Hyvää isänpäivää koko perheellenne <3
Kivoja retkikuvia. Huomenna olemme menossa 86-vuotiaan isäni luo vierailulle, tein juuri ruokaa valmiiksi, kakku ja kukkakin odottavat valmiina. Vasta viime vuosina olen lähestynyt isäni kanssa, kun asuin kotona, isäni oli jotenkin etäisempi. Ehkä se oli sen ajan tapa. Mukavaa isänpäivää kaikille!
Meillä juhlitaan isänpäivää kokoamalla kaikki lapset kumppaneineen yhteisen juhlapöydän antimien äärelle. Miehelläni on aiemmasta liitosta kolme aikuista lasta ja nämä pari yhteistäkin varttuvat jo kovaaa kyytiä aikuisuuteen.
Oman isäni kävimme tervehtimässä muutama päivä sitten etukäteen. Näin se menee joka vuosi, koska pidot vaativat emännöijää kotona. Mutta mukavat välit meillä on.
Nykyään on harvemmassa ns. ehjistä perheistä tulevat lapset. Aina vain enemmän on uusioperheitä. Näin ajat muuttuvat. Mukavaa isänpäivää sinne!
Kiitos, Tiia!
Näihin ko. juhlapäiviin liittyy monella erilaisia muistoja ja tunteita.
Kiitos, Kristiina. Mukavaa isänpäivää!
Totta. Nykyisin ns. normiperheet alkavat olla vähemmistönä. Oikein mukavaa isänpäivää!
Ihana postaus ?Minäkin lähetän sinun sedälle terveisiä sinne pilven reunalle ☁️
Tuollaiset ihmissuhteet säilyvät ikuisuuteen.
Omalle faijalleni lähetin pystykorva-aiheisen kortin. Se on "meidän juttu" ?
Hänellä oli pystis kun olin pieni, vaikka se asuikin muualla, maalaistalossa.
Valokuvien kautta vain siihen tutustuin, ja ihastuin. Semmoisia ne koirat ovat ❤️
Onpas tylsää kohtelua :/
Minulle tämä on ihan samanlainen sunnuntai kuin kaikki muutkin…muistan kyllä isäni; teki reissuhommia, eli paljon pois ja kun paikalla, niin pääasiassa humalassa ja lupailemassa katteettomia lupauksia…tietenkin on jotain hyviäkin muistoja…ehkä..en sanoisi että olisin katkera, mutta kuitenkin 😉
Pysähdyin ihan miettimään, mistä miesmalli…ehkä puoltavanhemmilta veljiltä, ehkä mummilan naapurin-maajussilta, jossa vietin paljon aikaani…
Meillä isänpäivä on lasten juttu isänsä kanssa..aiemin leivoin heidän puolestaan, nyt he tekevät sen itse. Ja onhan se hyvä syy tehdä extra hyvää ruokaa, mutta siihen riittää myös se että isot pojat tulivat viikonlopuksi kotiin, koska on myös esikoisen syntymäpäivä, pitkästä aikaa KOKO perhe koossa <3
Ihanaa sunnuntaita!
Hienoa, että uskallat käsitellä täällä vähän kipeämpiäkin asioita! Aamu alkoi kahden nuorimman lapsen ( 12v. ja 18v.) kanssa onnittelulaululla ja lahjat vietiin isälle sänkyyn. Vanhin poika tulee tyttökaverinsa kanssa päivällä käymään ja iltapäivällä mennään minun isäni luo kakkukahveille. Juhlimme samalla äitini syntymäpäivää joka osuu aina välillä samalle päivälle. Ihan mukava päivä tiedosa:)
Ihania, elämäniloisia kuvia teidän perheen touhuista ♥ Mukavaa Isänpäivää ja sunnuntaita!
P.S. En tunnustaudu varsinaisesti koiraihmiseksi, sillä kissan ottaisin heti jos voisin. Miniän kautta perheeseen on kuitenkin tullut myös sydämet sulattanut lagotto romagnolo nimeltään Sera. Tämänpäiväistä tapaamista odotan jo kovasti 🙂
Kyllä nämä blogit ovat hienoja juttuja; voi purkaa arkaluonteisiakin asioita. Aika uskomattomalta kuulostaa koulukohtelu alaluokilla. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Ihanat kuvat. Hyvää isänpäivän jatkoa!
onneksi maailma on muuttunut näissä asioissa sitten 70-luvun.
Isäni kuoli parisen vuotta sitten, joten yritän olla sen suuremmin ajattelematta isänpäivää. Muuten tulee iso itku
Isän- ja äitienpäivä voivat olla ristiriitaisia. Joskus mietin nuorenpana, että miksi ei ole lastenpäivää, jolloin juhlittaisiin sitä lasta. Ilman lapsia ei ole isejä ja äitejä.
Onneksi nykyisin maailma ja perheet ovat monenlaisia.
Hei Satu, mullakin oli samanlaisia tunteita alakoulussa, kun isänpäiväkortteja askarreltiin. Äiti oli yksinhuoltaja, onneksi minun opettajat olivat kuitenkin kilttejä.
Onneksi ajat ovat tosiaan muuttuneet siitä!
Hyvää isänpäivää sinne <3
Niin, kuulostaa tavallaan tutulta. Minäkin olin 70-luvun lapsi joka ei ollut ydinperheestä.
Mai Laakso, poistin vahingossa kommentgisi, kun julkaisin sitä kännykällä. Jep, onneksi ajat ovat muuttuneet. Minäkin olen opettaja! ;0)
Ups! Postasin tänään omasta isästäni, joka on suorastaan puhdasta kultaa. Nyt kun luin sinun ajatuksiasi, tuli sellainen tunne, että pahoitinkohan jonkun mielen. En edes tullut ajatelleeksi, ettei kaikkien isä ole ollut lasten elämässä läsnä. Eihän sitä pettymyksen tunnetta ainakaan halua korostaa. Onneksi merkkipäivät voivat saada myös uusia merkityksiä. Hyvää jatkoa sinulle!
Kiitos, Rita. Pystis on teidän juttu!
Isiä on joka lähtöön. Monesti lohduttauduin sillä, että oli parempi olla isätön kuin että, kotona olisi riidelty. Minulla oli hyvä lapsuus.
Kyllä ne hauvelit osaavat viedä sydämen, kun saavat siihen mahdollisuuden.
Kiitos, Anneli. Kyllä meidän koulussa tapahtui monta muutakin aivan uskomatonta juttua silloin 70-luvulla. Nyt jutut olisivat Iltapäivälehtien lööpeissä.
Uskon tuon. Nämä ns. juhlapäivät voivat olla myös kaikkea muuta kuin juhlaa. Voit lohduttautua sillä, että sinulla on ihanat muistot isästäsi. Niitä ei voi viedä kukaan pois. Minä en ole koskaan voinut kutsua ketään isäksi.
Sanopa muuta!
Kiitos, Sari. Jep, onneksi ollaan menty elämässä ja ajassa eteenpäin.
Se oli sitä aikaa se. Minuun se jätti jäljen, joka ei ole enää tässä iässä soviteltavissa.
Eihän noin voi ajatella! Se, että sinulla on ihana isä on mahtavaa ja se ei ole meiltä isättömiltä millään tavalla pois! Olisipa vain minullakin samanlainen, muttei ole. Minä olen jo vallan sinut asian kanssa, eikä tilanne tuosta enää muutu.
Mun lasten isä kuoli, kun nämä olivat ihan pieniä. Siispä kortit koulussa tehtiin minulle. Isänpäivänä lähdettiin ajelulle omin nokkinemme, käytiin syömässä jossain ja välteltiin "voi miten isä on niin välttämätön"- ylistystilaisuudet 😉 jos vaan voitiin. Oli siinä suru aina mukana, mutta yritettiin elää niin mukavasti kuin osattiin.
iso kiitos postauksestasi Satu.
minulla ei ole koskaan ollut mummoa, lapsena kaipasin omaa mummoa monasti, siksipä kait kipaisin usein naapuriin, missä asui vanhempi pariskunta…
Kauniin avoin postaus 🙂 Kuten sanoit, suurempi ongelma on yhteisön asenne kuin itse isättömyys. Onneksi asenteen ovat muuttuneet.
Koskettava postaus. <3
Edelliseen postaukseen viitaten peukutan kirjaa ja maisterin tutkintoa, ikä on mahdollisuus, ei este!
Voi miten tutulta tuntuu, äiti ja isä taistelivat rankan eron 60-luvun lopulla me lapset ja vallankin minä kuopuksena siinä jaloissa. Äidillä alkoi villit vuodet ja isä jatkoi alkoholin käyttöä omassa huushollissaan. Onneksi minulla oli upea ja välittävä opettaja koulussa ja vanhin siskoni hoiti äidin paikkaa. No ihminen minusta tuli ja päätin silloin lapsena monta asiaa ajatuksella – sitten kun minä olen aikuinen…niin, lapsillani on rakastava isä ja lapset ovat aina tervetulleita kotiin, ihan missä elämän tilanteessa tahansa iloineen ja suruineen. Äitini on jo vanha, hänet hoidimme porukalla, nyt hoitokodissa ollut pari viikkoa. En minäkään ole katkera – enää, lapsena vain harmitti niin mahdottomasti, purin pahan mieleni tiukkakuriseen treenaamiseen (luistelin kilpaa) ja läksyjen tekoon.
Isäni oli elossa, muttei asunut samassa taloudessa. Hän oli pahasti alkoholisoitunut, vieras mies joka puhelimella soitteli. Ja sitä piti sitten kuunnella "kun se on sun isäs", eipä isoäitinikään kovin ajatellut. Puhelimessa piti kuunnella ja koulussa kortti tehdä, vieraalle ihmiselle.
Minulla oli isä ja äiti elossa mutta ei kuitenkaan minun elämässä. Olin puoli vuotias kun minut jätettiin mummun ja papan hoitoon jotka kasvattivat minut aikuiseksi. Minulla on hyvin samanlaisia tuntemuksia lapsuudesta kuin sinullakin, mutta kaikki kaksinkertaisena. Myöhemmin tutustuin äitiini jotenkuten , isääni en ollenkaan. Katkera olen, sitä en edes yritä salata. Toisenlaisen lapsuuden olisin halunnut ja silti minulla oli paras lapsuus mitä olla voi. Mutta olisin halunnut että minulla olisi ollut äiti. Tätä on niin vaikea selittää…
Onpa sinulla ollut kamala opettaja, mutta onneksi hyvä tukiverkko. Oma isäni kuoli ollessani vajaa 13-vuotias, enkä meinannut päästä siitä yli millään. Usein miettii vieläkin, että millaista elämä olisi, jos isäni vielä eläisi. Onneksi minulla on hyvä appiukko, joka on melkein kuin isä minulle. Liisa
Minulla on ollut siareni kanssa uskomaton onni: Meidän isämme oli maailman paras isä♥ Eikä aika ole kullannut muistoja, vaan se oli jopa ulkopuolisten silmin noin.
Muistan hyvin koulusta alaluokilta, miten opettaja kohteli eronneen perheen lapsia. Se oli järkyttävää! Varmaan vahvat selvisivät, mutta heikot potevat ikänsä kaiken huonomuutta. Siihen oli mahdotonta puuttua tai päästä käsiksi. Kuten nyt ei päästä käsiksi koulukiusaamiseen, vaikka mitä sanottaisiin. Paras ystäväni on koulukuraattori, joten olen hyvin 'kartalla'.
Sinulla oli onni saada sedästä isänmalli♥ Siitä tuli voimanlähteesi. Isiä tyttöjen likellä ei voi vähätellä, sillä isien ihailu, varmaan myös hyvien setien, sai tytön kasvamaan vahvaksi, ehjäksi naiseksi. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Äidit ovat ihania, jos he ovat sitä, mutta nykyään tuodaan väehmmän julki, miten tärkeä prinsessaansa tukevan isän merkitys on. Minä en olisi minä ilman isääni♥
Oi miten kaunis ja tunteellinen postaus.
Kamalaa, mitä olet joutunut kokemaan koulussa. Onneksi opettaja vaihtui. Olisi varmaan ollut hirveä kokea koko kouluaika tuollaista kohtelua. Onneksi sinulla on ihana setä ollut turvanasi.
Ei varmasti ollut helppoa. 🙁
Kyllä mummoilla on iso rooli lapsille ja isommillekin. Minulla oli em. syystä vain yksi mummo.
Kiitos. Totta, ja onneksi on uusi aika ja asenteet.
Kiitos. No, iän lisäksi tässä mahiksia kovasti rajoittaa opintopaikan etäisyys. Töissäkin on käytävä.
Sinulla oli onneksi hyvä tapa purkaa pahaa mieltä. Joku voisi toimia toisinkin.
Ymmärrän täysin. Toisen vanhemman puutoksen vuoksi, minulta puuttui myös toinen puoli sukua.
Olet ollut juuri herkässä iässä, kun isäsi kuoli. Toki se on rankkaa missä iässä tahansa.
Varmasti isät ovat tyttäriensä itsetunnon kannalta erittäin tärkeitä. Minulla on ollut aina heikko itsetunto ja varmaan nuo alakoulun kokemukset ovat osaltaan vaikuttaneet. Sinä olet ollut onnekas, että on ollut rakastava isä.
Kiitos, Ansu.
Onneksi vaihtui! Setä oli rakas.