Viidakkotunnelmaa, ötököille kyytiä ja kasveille helpotusta..

Viidakkotunnelmaa, ötököille kyytiä ja kasveille helpotusta..

Heips! Paikoin alkoi tuntua viidakolta puutarhassamme, kun kävelin siellä illalla siivoilemassa sateitten ja tuulen aikaan saamia sotkuja. Totisesti on rehevää! No, se etu siitä on, etteivät edes rikkaruohot kunnolla mahdu sekaan.

Toivotaan, että sateet olisivat nyt vähäksi aikaa ohi. Sunnuntaina osallistumme Avoimiin puutarhoihin ja olisi kiva, jos sää suosisi.

Hopeahärkit ovat aivan villiintyneet!

Hopeahärkin lisäksi oli jokin öttiäinen villiintynyt myös. Ja iskenyt kultahelokin kimppuun! Kultahelokeissa ei ole ikinä ennen ollut minkään sortin ötököitä, mutta nyt nuput olivat saaneet kyytiä.

Mikä tuo on? Jokin kehrääjäpunkki? Mutta eikö tuossa ole jotain matojakin. Yök! No, aseet käyttöön. Minun kultahelokkeja eivät kyllä syö. Vuoden olen niiden kukintaa odottanut.

Otinpa esiin Bayer Gardenin Natria Hyönteisten torjunta-aineen, jota olen saanut kokeiluun blogiyhteistyökumppaniltani Scheteligiltä. Se on luomua ja tehoaineena toimii luonnon pyretriini. Soveltuu niin sisä- kuin ulkokäyttöön hyöty- ja koristekasveille. Syötävien kasvien käyttöön on seitsemän päivän varoaika. Esittelenpä samalla pari apukeinoa kasvien hoidon helpottamiseksi. Laitoin MycoForcea ja TerraCottemia kesäkukkaistutuksen pohjalle sekoitettuna multaan. Sain nämäkin tuotteet blogiyhteistyönä Scheteligiltä.

Symbion MycoForce sisältää 15 eri mykorritsalajia ja 8 eri hyödyllistä maaperämikrobilajia. Jauheen voi sekoittaa suoraan kasvualustaan, siementen joukkoon tai ympätä juuret jauheella. (Teksti lainattu Scheteligin sivuilta)

• Edistää taimen juurtumista istutuksen yhteydessä 

• Lisää juuriston kasvua ja suojaa taudeilta

• Lisää kuivuuden ja stressinsietoa 

• Parantaa ravinteiden käyttöä

• Edistää kasvijätteen hajotusta takaisin ravinteiksi 

• Erittäin riittoisaa, mukana kätevä mittalusikka. 

• Soveltuu luomuviljelyyn.

TerraCottem puolestaan sopii kaikille sisä- ja ulkokasveille. Sitä lisätään kasvualustaan kasvin istutuksen tai uudelleen ruukutuksen yhteydessä. Se varastoi vettä ja ravinteita pitkäksi aikaa ja vapauttaa niitä kasvin tarpeiden mukaan. Terra Cottem vähentää kastelun tarvetta 50 %. Eipä tarvitse stressata niin kovin kastelun kanssa.. Ovatko nuo esittelemäni tuotteet sinulle tuttuja? Loppuun vielä kuva Mikistä sateenkaareen alla. Eikö nyt ole jonkin sortin Pride-viikkokin, vai olenko erehtynyt?

Kivaa torstaita!

23 thoughts on “Viidakkotunnelmaa, ötököille kyytiä ja kasveille helpotusta..

  1. Upeat, rehevät puutarhakuvat kera Mikin! Komeasti kasvaa tuo hopeahärkki. 🙂
    Harmillisia nuo kaiken maailman tuhoötökät. Toivottavasti saat häädettyä ne pois. Enpä ole koskaan mykorritsaa (muuta kuin mullan seassa) tai tuota TerraCottemia kokeillut. Voisi joskus kokeilla tuota mykorritsajauhetta, jospa siitä jotain hyötyä olisi. 🙂

  2. Nyt pistän muistiin Terracottemin ensi kesää varten. Olen paljon mökillä ja aina on ongelma kukkien kastelun kanssa. Terracottem hidastaisi kastelun tarvetta. Kiitos vinkistä!

  3. Panen mieleeni tuon hyönteisten torjunta-aineen.

    Meillä on piha kasvanut täyteen, mutta rikkaruohot mahtuvat joukkoon. Vesiheinää on joka paikassa. Huonoselkäiselle sen poistaminen on monimutkainen juttu.

  4. Pitäisi tuon Mykorritsan auttaa kasvia ottamaan ravinteita ja vettä tehokkaammin. Odotellaan ja katsellaan, mikä ero on, kun käytän tuota MycoForcea.

  5. Juu, kumartelu ei tee hyvää. Minä nappaan rikat aina ohi kävellessäni, jos sellaisia näen. Alkukesällä enemmän, nyt jo vähemmän, kun kasvustot ovat isompia.

  6. Aivan ensimmäiseksi toivotan menestyksellistä Avoimet- päivää! Kaikki Kukkaisrouvat kulkevat näköjään "vahvennetut ötökkälinssit" silmillään, nyt siihen onkin hyvä aika ja poistaa kutsumattomat oliot kukista. Rikkakasveista puhumattakaan. Sateenkaari ja Mikki!!!

  7. Ihanan rehevää…meille iski se ällö 'kukko' joka syö liljoja… :/

  8. Kaunista rehevää teillä puutarhassa. Toivotaan oikein mukavaa päivää sunnuntaina.

  9. Kyllä kelpaa esitellä tuota puutarhaa sunnuntaina. Kauniisti kukkii tuo hopeahärkki. Tovottavasti saat tuhottua nuo ötökät ja helokit toipuvat.
    Ehkä morsiametkin marssivat pride-marssilla sateenkaaren alta 🙂

  10. Hups! Ylpeästä tulikin morsian! Korjattu. Ei pitäisi yöllä kirjoitella näitä juttuja..

  11. Hienon rehevät hopeahärkit. Minulla ne on ihan lirut ja kukkii vaivoin. Kasvavat varjossa ja kuivassa.

  12. Kelit ovat näemmä täällä olleet hopeahärkeille kohdillaan. Eivät ole ikinä ennen olleet tuollaisia.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: