Moi! Tulipa taas touhuttua viikonloppuna. Minulla oli kaupasta peräti neljän vapaapäivän putki. Siinä saa jo paljon aikaan. Tein tuunailuja, mm. tällaisen ballerinatakin. Löytyy Kukkaiselämää-kaupastani Toinen Kukinta -osastosta. Joo, ei minusta...
Moi! Ompelukone on laulanut oikein urakalla viime aikoina. On syntynyt erinäisiä haalareita ja Kukkaiselämää-malliston ensimmäinen takki. Kun näin kissa-aiheisen gobeliinikankaan paikallisessa kangaskaupassa, alkoi päässä raksuttaa. Raksutuksen tuloksena syntyi takki. Haalareissa...
Moi! Olen nyt laajentanut Kukkaiselämää-kaupan malliston vaatteita myös tunikoihin. Ensimmäiset kaksi tunikaa valmistuivat viikonloppuna. Lisää tulee, kun löydän kivoja kankaita. Pian lähden viikoksi miehen ja tyttären kanssa Napoliin. Poika, koira...
Hei hulinaa! On tainnut olla meikäläisellä parin viime kuukauden ajan melkoisen tylsää? Tai sitten joku voisi kysyä, onko tuolla Kukkaiselämää-kauppiaalla lääkitys kohdillaan. No, lääkitystä on ainakin riittävästi. Ihmettelen, mistä näitä...
Moi! Kuukauden verran kärsin kovista kivuista selkäni vuoksi. Kuluneella viikolla pystyin kuitenkin jo olemaan Kukkaiselämää-kaupallani. Vielä selkä vihoittelee, mutta nyt elo on siedettävää. Tänään täällä kaakossa oli mahtava hellepäivä. Sen...
Moi! Rakkautta on, kun miehesi ompelee haalarit. Itse asiassa kahdet! Mieheni on auttanut minua monessa ennenkin, kun olen sairastanut reumani vuoksi. Puutarhassa hän teki paljon, samoin on aina tehnyt kotona....
Moi! Siirrynpä nyt kukista muotiin. Luultavasti ärsytän monia tällä kirjoituksellani, mutta sanonpahan ääneen. Kuvasin eilen videolle leikkimielisen muotinäytöksen Kukkaiselämää-kaupassani. Mannekiinina toimi työssä oppimassa oleva, suloinen yhdeksäsluokkalainen tyttö. Kaunis ja hoikka....
Moi! Innostuin ompelemaan äitienpäivänä. Urakoin haalareita. Kankaat olen ostanut Suomesta. Ja ompelin haalarit itse, täällä Lappeenrannassa, käsityönä. Todellista lähituotantoa siis. Pesin kankaat ennen ompelua, joten eivät kutistu, mikäli pesee ohjeen...
Moi! Täällä on ompelukone ollut kovalla käytöllä. Olen ommellut urakalla Kukkaiselämää-malliston haalareita. Muutamat on jo mennytkin, mikä ilahduttaa kovasti. Nämä pellavaiset, vaaleansiniset Ruusu-haalarit ovat tämän hetken lempparini! Väri on ihana,...
Moi! Tässäpä tulee tämän vuoden ensimmäinen postaus. Pidin Kukkaiselämää-kaupastani kolmen viikon joululoman askarrellakseni kaikenlaista. Ompelin haalareita ja laukkuja, tuunattiin miehen kanssa tuoleja, virkkasin äitini kanssa huivia ja pistettiin kauppa uuteen...
