Moi! Voi sitä iloa, kun saa upottaa sormensa ihan oikeaan maahan. Ei mihinkään ruukkuun tai multapussiin – vaan maahan! Niin pääsin tekemään eilen. Haalariompeluitten jälkeen kävin taimiostoksilla. Tirilästä en löytänyt...
Moi! Puutarhakipinä on palannut. Se näkyy elämässäni monessa asiassa. En voinut katsella enkä lukea puutarhablogeja pariin vuoteen. Nyt kävin jo varovasti kurkkimassa. En ole voinut avata puutarhalehtiä. Yllätin itseni lehteä...
Moi! Meikä on toiminnan nainen, joten kun sain päähäni tehdä etusisäänkäynnille pation, alkoi tapahtua. Mikäli uskoisin suurempiin voimiin, voisin sanoa, että jalkani johdatettiin eilen Rustassa tietyn hyllyn eteen. Hyllyltä löytyi...
Moi pitkästä aikaa! Viikot vierivät. Kaikenlaista on tapahtunut ja tullut tehdyksi. Parveke-elämä sujuu hyvin. Mitä enemmän sitä vietän, sitä enemmän siitä tykkään. Ei ole stressiä mistään, voin vain olla ja...
Moi! Se olisi sitten muutto edessä tulevalla viikolla. Puutarhaelämä on sitten finito, loppu, slut, the end, das Ende. Yllä kymmenistä tuhansista puutarhakuvistani oma henkilökohtainen suosikkikuvani. Mikki istuu polulla alppiruusujen aikaan....
Moi! Täällä on blogi ollut hiljaisena, kun ei ole ollut mielen päällä mitään erikoista. Tai no ehkä on ollut, mutta vastoin luontoani olen pitänyt mölyt mahassani. Puutarhassa on kuitenkin tapahtunut...
Hei! Totisesti olen nyt onnellinen, etten ole kouluun menossa opettajan hommiin. Ymmärrän, että lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen ja täten lähikouluun, mutta riskiryhmäläisenä tässä koronatilanteessa olisin koulussa aivan...
#Varoitus: tämä postaus voi aiheuttaa hortensiakuumetta… Hellurei! Nyt olen jotenkin koonnut itseni viime viikon jälkeen, joten kirjoitanpa nyt niistä hortensioista. Niistähän siis piti kirjoittaa jo viime viikolla, vaan oli muuta...
Tässä toinen osa juttusarjaani: ”Kukkaiselämää – mitä se merkitsee minulle?” Kerron tässä juttusarjassa, mitä Kukkaiselämää merkitsee minulle. Juttusarja sai alkunsa siitä, että yritykseni ja brändini nimeä käytetään tällä hetkellä muualla...
Hei! Tänään iski yhtäkkiä kesän ja kukkien kaipuu! Ihan tuosta vaan. No, siihen auttaa puutarhakuvien katselu, eikö totta. Pidemmittä puheitta tässä niitä tulee. Alla on joskus johonkin julkaisuun tilauksesta kirjoittamani...
