Myrskyn jälkeinen iltahepuli!

Myrskyn jälkeinen iltahepuli!

Heips! Tänään oli hurja raekuuro täällä meillä. Pistin livevideotakin siitä tuonne Facen puolelle. Ajattelin, etteivät alppiruusut voi mitenkään selvitä siitä myräkästä, mutta niin vain kukkivat edelleen kauniisti. Myöhään illalla paistoi lopulta jopa aurinko.

Kävin tänään(kin) taimikaupoilla. Mukaan tarttui kaksi Elisabeth Queen -ryhmäruusua, kun sain ne puoleen hintaan. Lisäksi ostin valkoisen sammalleimun, kalliokilkan, kilpiangervon ja konnanliljan. Illalla pääsivät multiin. Oli valmiiksi hyvin kasteltu maa kahden päivän reilujen sateiden jälkeen.

Mikki sai illalla puutarhassa hepulit. Oli varmaan virtaa jemmassa vähän liikaa, kun jumitti kanssani sisällä kaatosateet. Ei se Mikkikään halua ulos kovilla sateilla.

Aikamoiset kallistukset mutkissa..

Että semmosta…

Tämmöinen päivä oli tänään. Miten sinun päiväsi sujui? Tuliko rakeita? Entäs hepuleita? ;O)

30 thoughts on “Myrskyn jälkeinen iltahepuli!

  1. Voi Mikki 😀 ♥
    Ei ole ihan tuollaisia hepuleita täällä näkynyt. Eikä rakeitakaan. Täällä satoi maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta sen jälkeen on vain tuullut.
    Aivan ihanan näköinen puutarha, kun saa Mikistä silmänsä irrotettua!

  2. Hih, Mikillä joskus kertyy tuota hepulivirtaa varastoon. Jollei hepuleita, niin varmaan teillä oli niitä manuleita? Kiitos, Saila!

  3. Sateesta meinasi tulla hepuli, eikö se ikinä lopu. Toinen hepuli meinasi tulla taimikaupoilla, kun en löytänyt mökkiseudulla kestävää atsaleaa. Lopulta onnisti ja tänään matkustaa mökille kaksi atsaleaa ja yksi rodo.

  4. Ompas Mikki ollu virtoo täynnä. Meillä ei oo lemmikkii van pojalla on kaks karkekarvaista mäyräkoiroo, ihan mehästyskäyttöön. Miekii niitä sillon tällön lenkitän jos nuorilla on mänöjä. Meillä ei oo satanu rakkeita eikä vettäkään, van kylymä on. Paljon on siulla kukkia. Miulla ei tänävuonna särkynytsydän jostain syystä kunnolla kukkina .

  5. Energiaa täytyy välillä purkaa tuumailee Mikki. Täälläkin tuli jonkin aikaa rakeita daaliat vähän kärsii tosta kovasta sateesta:)

  6. Meillä ei tullut rakeita, vettä tuli kaatamalla. Hyvin on alppiruususi selvinneet, onneksi.
    Ei nämä raekuurot niin harvinaisia ole, minäkin muistan erään juhannusviikon muutama vuosi sitten, kun oli tosi kylmää ja rakeita tuli maa valkoiseksi, olin silloin siirtolapuutarhalla Helsingissä.
    Aurinkoista Juhannusta!

  7. Teillä taisi sataa enemmän kuin meillä. Kohta olisi pakko saada ruohonleikkuu hepuli. Se ei vain ole niin mukavaa.

  8. Mä sain aamulla vaatekomeron siivoushepulin 🙂 Ihana toi Mikki.Kivaa Juhannusta

  9. Itsekin olen piipahdellut puutarhalla tuon tuostakin. Olen vieläkin ihan suruissani särkyneidensydämieni vuoksi kun ne eivät ole nousséet, ennen niin upeasssa loistossa olleen sydämet. Hitto soikoon ku harmittaa kuin pientä sikaa.

  10. Ihana Mikki, saa aina hymyn huulille touhuillaan! Eilen oli kai tullut rakeita täälläkin, vaikken itse niitä havainnutkaan. Hepuleista meillä pitää huolen taaperoikäinen tyttäreni. Meinaa vaikuttaa välillä vähän uhmaiältä, mikä ei ole niinkään hauskaa..

  11. Meillä rakeita, vettä, ukkosta ja auringonpaistetta on ollut vuorotellen.
    Hepulilta olen toistaiseksi kuitenkin säästynyt.
    Mukavaa juhannuksen aikaa sinne teille.

  12. Ei rakeita, ei hepuleita;)
    Tänään on satanut vettä hyvin pienissä määrin, sadetta olen pidellyt kasvarissa puutarhalehtien kera. Muutoin olen istutellut eilisiä, ja vähän muitakin, ostoksia:)

  13. Aivan ihana tunnelma puutarhassanne… <3
    Hyvää juhannusta!

  14. Mäkin sain hepulin, kun mulla alkoi vihdoin loma! Miten ihmeessä sulla vielä mahtuu uusia kasveja tuonne rehevyyden joukkoon, vieläkö tyhjää multatilaa todellakin löytyy? Hyvää juhannusta!

  15. Rakeita ei sentään, hepuleista en ole ihan varma =) Niin kauniilta näyttää, sekä puutarha että Mikki! Ihanaa juhannusta Satu!

  16. Oikein ihanaa juhannusta teille sinne kukkaisparatiisiin, koko porukalle ihana Mikki mukaan luettuna tietysti! Pidetään peukkuja että ilma lämpenisi ja aurinko paistaisi koko juhannuksen ajan!

  17. Niinpä. Sama täällä. Minäkään en ole löytänyt hyvännäköistä lilaa atsaleaa.

  18. Juu, kukkia riittää. Täällä on rapiat 15 lämpöastetta ja rakeita on tullut kahtena päivänä peräkkäin ja vettä useampana.

  19. Joo, kun on sisällä, kertyy virtaa. Meillä kärsivät kuunliljojen lehdet.

  20. Ihmeen hyvin alppiruusut kestivät. Tosin ovat puiden alla vähän suojassa. Mukavaa juhannusta!

  21. Meillä onneksi teinit hoitavat ruohonleikkuun nykyään. Inhokkihomma.

  22. Mulle ei tuollaisia hepuleita, ainakaan kesällä, hevin tule. Pitäisi tulla useammin. Mukavaa juhannusta!

  23. Kyllä se harmittaa, kun ihana kasvi menee. Joskus menee montakin.

  24. Hih, no varmasti pitää. Uhmaikää seuraa sitten joskus murkkuikä. Meillä on nyt kaksi murkkua.

  25. Hih, vai et hepuloinut? Minä kyllä meinasin saada parista raekuurosta hepulin.

  26. Kuulostaa hyvältä sateenpidolta. Minäkin olen shoppaillut taimia ja istutellut niitä.

  27. Ihanaa lomaa! Hih, mahtuu niitä. Eilen ostin vielä lisääkin! Hyvää juhannusta!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: