Omasta puutarhasta – A rose is a rose!

Omasta puutarhasta – A rose is a rose!

Hei! Sataa kaatamalla. Siinä tämän kerran sääuutiset. Niinpä olen poiminut kukkia sisälle ihan surutta. Jollen pääse puutarhaan, tulee puutarha meikäläisen luo. Hyvä diili.

Yllä Lidlistä hankittu ryhmäruusu, jonka nappasin maljakkoon. Kukkii jo toista kesää. Kaverina ruusulla on maljakossa mantsuriankärhöä, Fairy-maanpeiteruusua ja jalopähkämöä. Parsa toimittaa vihreän virkaa.

Myös Lavinia-köynnösruusu pääsi maljakkoon.

Valkoisen ruusun nimen olen jo onnellisesti unohtanut. Miten sattuikin… Huoks.

Nimetön kaunotar… Voisiko olla Astrid Lindgren? Sellainen minulla ainakin on olemassa.

Tässä vaiheessa voisi todeta, että kaikki tappelu kirvoja vastaan on ollut vaivan arvoista. Monesti olen vannonut nuppuja kirvoista putsatessani, etten hanki enää yhtään ruusua.

Poiminpa ruusuja toiseenkin maljakkoon. Joukkoon pääsi myös ensimmäinen daalia.

Joko sinulla ruusut kukkivat? Ruusuista viikonloppua!

34 thoughts on “Omasta puutarhasta – A rose is a rose!

  1. Kyllä ruusut kukkivat ja osa alkaa olla ohikin. Onneksi on jatkuvakukintaisia! Aivan ihana sävy tuossa Lidlin ruusussa, utuinen violetti.

  2. Ihania kimppuja! Ruusut ovat kyllä kauniita, mutta nuo kirvat harmillisesti tykkäävät myös ruusuista.
    Kivaa viikonloppua sinulle!

  3. Upeaa!! Ihania kimppuja värit mieleisiäni. Osta ensi vuonna laventelia ruukussa se ei ehkä talvehdi siellä tai jos peität sen todella hyvin. Itselläni ei ole kirvoja kun ruusut asuu laventelin kanssa. Hyvää viikonloppua.

  4. Ihania kimppuja! Mukavaa joutenoloa sateella. Sitäkin välillä tarvitaan, siis joutenoloa.

  5. Kauniin väriset kimput. Tuo liila ruusu on hieno. Jossain lehdessä sanottiin että kovat sateet lähestyvät itäistä Suomea. En tiedä olisko itkenyt vai nauranut, ne sateet on jo täällä.

  6. Kauniita kimppuja olet sitonut, siis kukat ovat tulleet sisään pois sateesta.
    Minulla ei täällä kaupunkipihalla ole kuin kolme ruusua ja Sointu on kukkinut, kaksi vieä odottelee.
    Sateiset terveiset täältä….☔️

  7. Niin kauniita♥ ihana kun saa kesän sisällekin:) Kaunista viikonloppua sinne!

  8. Upeita ruusuja.

    On sateesta hyötyä. Meillä ei tänä kesänä ole ollut ruusuissa kirvoja.

  9. Niin ihania kimppuja. Ymmärrän miksi teit monta kimppua, eihän noista kukista osaa yhtä suosikkia vaan valita.
    Ihanaa viikonloppua Satu <3

  10. Tiälläkin on satanuei kuatamalla kuitenkaan. Kauniita kaikki kimput. Hyvvee viikonloppuu.

  11. Upeita, romattisia kimppuja kaikki! Niin mun makuuni. Ajattele, sinulla on seudun paras kukkakauppa
    omalla pihalla, voisit vaikka alkaa myymään ihania kukkakimppuja, kun osaat sitoakin kuin ammattilainen.
    Aurinkoisempia kelejä sinne teille! Tänne Turun suunnalle on luvattu poutapäivää, ihan mahtavaa!

  12. Kiitos, Kristiina. Ihme ja kumma kirvoja riittää sateista ja kylmistä keleistä huolimatta.

  13. Kiitos laventelivinkistä. Mulla on ollut joskus samettikukkia ruusujen väleissä, mutta eivät auttaneet. Mukavaa viikonloppua!

  14. Kiitos. Pakko keksiä jotain puuhaa näitten ainaisten sateitten keskellä. Nyt paistaa aurinko, mutta pikimustat pilvet lähestyvät.

  15. Niinpä. Voiko enää kovempaa ja enemmän sataa? Tämä on kyllä aika syvältä…

  16. Kiitos, Molley. Ai, siellä sataa myös. Täällä sade on jo lähes jatkuvaa.

  17. Meillä on kirvoja sateista huolimatta. Ovat ilmeisesti loppumaton luonnonvara.

  18. Kimput ovat kuin hattarankeveät päiväunet. Jostain syystä minulle tuli kimpuista tuollainen lause mieleen.

  19. Miten kaunis kimppu – kuin kesäinen pastellitaivas! <3
    Ihania sävyjä kaikki, niin minun makuuni <3

    Elokuun ihania hetkiä sinulle!

  20. Kiitos, Outi. Pakko oli pelastaa ruusut kaatosateesta. Nyt on penkki tyhjempänä, mutta sisällä kukkii.

  21. Kiitos, Ulla. Täällä on satanut oikein reippaasti ja ukkostanut myös. Mukavaa viikonloppua!

  22. Kiitos, Teija. Heh, no kieltämättä omiin tarpeisiin on aika hyvä valikoima.. Nauti auringosta. Meillä on taas satanut Turunkin edestä.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: