Talvista puutarhaa tutkimassa

Talvista puutarhaa tutkimassa

Hei! Sunnuntaina kävimme Mortin ja miehen kanssa pihalla. Lunta täällä kaakossa riittää ja mies putsasi kasvareita ja Lillevillaa lumesta. Minä lapioin Mortille pihapolkuja kuljettaviksi.

Kovasti pikkuinen väsähti ulkoilusta, sillä uni maittoi useamman tunnin verran pihalla olon jälkeen.

Liikkuvan vesselin kuvaaminen on suht haasteellista – vallankin sormet jäässä.

Mukavaa uutta viikkoa!

38 thoughts on “Talvista puutarhaa tutkimassa

  1. Toinen on niin pieni että hukkuisi hankeen, onneksi on nyt tehty ihan omat polut.

  2. Hyvää liikuntaa tuollainen. Melko samannäköinen näky kuin meidän kissat (tai lähinnä toinen, koska toinenhan ei lumihankeen mene), pienet uppoavat helposti lumeen 😀

  3. Lunta on ainakin enemmän, kuin täällä. Kasvarin katollakin noin paksusti.
    Mortti tutustuu reviiriinsä.

  4. On. Emäntä saa liikuntaa, kun lapioi polut ja Mortti, kun juoksentelee niitä. Hih, ihan viisasta olla menemättä.

  5. Täällä on paljon lunta ja joka päivä tulee lisää. Juu, pitää tutkia nurkat.

  6. Niin korkea hanki, että Mortti meinaa sinne kadota, onneksi teit polkuja <3
    Kivaa viikkoa sinulle Satu <3

  7. Hyvä kun teit Mortille polut kulukii, hukkus muuten lummeen! Kovasti on lunta tiälläkin ja lissee onluvassa.

  8. Siellä se Mortti opettelee Mikin tavoille! Minusta on kiva, kun on talvi ja on lunta.

  9. Ihana Mortti! Ottaa heti puutarhan haltuun niinkuin puutarhurin koiran kuuluukin 🙂

  10. Lapsikoirat tarvitsevat paljon unta. Mortti panee varmasti muistiin pihan parhaat paikat.

  11. Täällä sisko Emma myös tykkää juoksennella lumessa ja nauttii ympäristön tutkimisesta. Yhdessä seuraamme velipojan edesottamuksia ja kasvua sekä kehitystä.

  12. Ihana nimi Emma. Kiva, että seuraatte. Mortti on kasvanut vauhdilla!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: