Aikainen joulutus ja ARVONTA

Aikainen joulutus ja ARVONTA

Moi!

Olen alkanut sisustaa Kukkaiselämää-kauppaani pikku hiljaa jouluiseen kuosiin. Tein ulos uuden, talvisemman kukkakoristelun ja seinien teema vaihtui puutarhasta jouluun. Muutos näin aikaisin siksi, että mieheni oli kotona ripustamassa koristeluita yläilmoihin. Hän oli lomalla kotosalla ulkomaan töistään. Itse en voi kiivetä edes jakkaralle tällä haavaa.

Tänä vuonna olen päättänyt panostaa kaupassani jouluun – toisin kuin viime vuonna.

Kukkakranssit katossa vaihtuvat talvisempiin, jahka ehdin tehdä uudet.

Viime aikoina olen tehnyt kortteja ja muutamat korvakorut.

Viikottaisiin rutiineihini kuuluvat lääkärireissut. Tänään sain hammasimplantin alas ja parin viikon kuluttua ylös. On ollut yli puolen vuoden mittainen projekti. Menetin kolme hammasta biologisen lääkkeen aiheuttamien hammastulehdusten vuoksi. Nyt saan pari uutta tilalle.

Ensin kiinnittettiin titaanitapit leukaluuhun, ylös tarvittiin luusiirrettä. Annettiin luutua puolisen vuotta. Sitten kiinnitettiin tappeihin ruuvit, teetettiin hampaat. Nyt on ensimmäinen hammas valmis ja paikoillaan. Melkoinen homma.

Kävin pari viikkoa sitten keskussairaalan kuulonhuollossa. Marraskuussa saan kuulokojeet molempiin korviin. Voipi olla sopeutumista uuteen äänimaailmaan…

Viime viikolla sain reilut satsit kortisonipistoksia oikeaan tulehtuneeseen jalkaterään ja pari pistosta sääreen pyoderman vuoksi. Ja kinttuun on taas tullut uuden pyoderman alku, joten eiköhän pistos tule tälläkin viikolla ihopolilla. Eli ohjelmaa lääkäripuolella riittää.

Ensi viikolla on tiedossa koulureissu Helsinkiin. Taitaa olla ohjelmassa vaatteen kaavoitusta tms., mikä ei ole ihan meikäläisen juttu. Valitettavasti.

Kukkaiselämää-kaupan somessa on meneillään joulukalenteriarvonta. Voit osallistua arvontaan sekä KAUPAN Instagramissa että Facessa. Arvonta ei siis ole täällä blogissa. Palkintona on saksalainen, vanhan ajan joulukalenteri. Kalenterien kysyntä kaupassani on ollut kova ja varasto täydentyy tällä viikolla.

Tällaista täällä. Miten syksy on sinulla lähtenyt käyntiin?

4 thoughts on “Aikainen joulutus ja ARVONTA

  1. Olet kaikkien lääkärireissujesi ohessa ja kipujen kanssa ehtinyt aloittelemaan liikkeessäsi jouluilmeen luomista. Olet sitkeä sissi Satu!
    Kauniita korvakoruja ja kortteja!
    Sirpa

    1. Kiitos, Sirpa. Jotain pitää touhuta, jotta ajatukset eivät kierrä kehää. Askartelu tuo iloa.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top