Kukkaiselämää-kaupan pilottimalliston takana
Koulutukseni on FM, opiskelin pohjoismaista ja espanjalaista filologiaa sekä kasvatustieteitä. Olen myös markkinointimerkonomi ja kukkakaupan alan puutarhuri. Tällä hetkellä opiskelen Helsinki Design Schoolissa muotisuunnittelijaksi. Alun perin olen opettaja ammatiltani ja toimin yläkoulun opettajana lähes kaksikymmentä vuotta.

Täytettyäni 50, opiskelin opettajan työni ohella kukkakaupan alan puutarhuriksi. Halusin oppia tekemään kauniita kukka-asetelmia oman puutarhan kukista. Järjestin myös kukkakursseja omassa puutarhassani.
Viitisen vuotta sitten perustin Kukkaiselämää-kaupan. Kukkaiselämää-kauppa on kauneutta arvostavien verkkokauppa ja kivijalkapuoti Lappeenrannan keskustassa. Kauppa sai alkunsa kirjoitettuani 10 vuotta Kukkaiselämää-blogia, joka valittiin kolmesti Suomen suosituimmaksi puutarhablogiksi.

Terveydellisistä syistä jouduin luopumaan puutarhastani. Minä lähdin puutarhasta, mutta puutarha ja kukat eivät lähteneet minusta. Kukkaiselämää-kaupasta löydät kauneutta pukeutumiseen, kotiin ja puutarhaan. Olen rakentanut kaupastani “unelmieni puutarhan” silkkikukin ja käynti kivijalkakaupassani jo itsessään on elämys. Rakkaus kukkiin ja puutarhaan näkyvät kaupassani paitsi sen ulkoasussa, myös tuotevalikoimassa.

Aloin opiskella muotisuunnittelua Helsinki Design Schoolissa, koska haluan luoda oman vaatebrändin ja -malliston. Rakastamani kukat näkyvät mallistossani. Olen aina rakastanut kukkien ja puutarhan lisäksi kauniita ja persoonallisia vaatteita. Nuorena unelma-ammattini oli muotisuunnittelija. Toteutan nyt nuoruuteni unelmia.

Mallistoni taustaa
Kukkaiselämää-mallisto on syntynyt rakkaudesta kukkiin ja puutarhaan. Mallistoani inspiroivat kukat ja heleät värit. Haluan luoda suunnittelemillani vaatteilla samaa tunnelmaa kuin koin puutarhassa. Värien heleyttä, onnellista tunnelmaa. Onnellisimmillani olin keväisin puutarhassa, kun kaikki kesän ihanuus oli vielä edessä ja linnut lauloivat. Puutarhakauden tähtihetkiä oli pionien kukinta. Haluankin vaatteisiini pionikuosia.

Ihailen suunnattomasti englantilaisia puutarhoja ja heidän tyylitajuaan. Englantilaisissa puutarhoissa rakastan erityisesti Austin-ruusuja, niiden herkkää rosettikukintoa. Kun mietin englantilaisia puutarhoja, tunnen laventelin tuoksun ja näen mielessäni ihanan laventelin lilan värin. Haluan tuoda mallistooni englantilaisen puutarhan värimaailmaa ja tunnelmaa. Hempeää ruusunpunaista, laventelin lilaa, pionien sävyjä. Kangaskuoseihin etsin magnolian, pionien, ruusujen ja laventelin kukintoja.

Terveydellinen taustani on vaikuttanut mallistoni vaatteiden käyttömukavuuteen. Vaatteet ovat väljiä ja hengittävistä materiaaleista, pellavasta ja viskoosista. Lisäksi mallisto on boheemi. Kukkaiselämää-vaatteet on tarkoitettu yksilöllisille, oman tiensä kulkijoille. Voisi sanoa, että olen löytänyt sisäisen hippini nyt 56-vuotiaana. Nuoruudessani 80-luvulla oli muotia jakkupuvut yms., voisi sanoa “pönötysmuotia” suurine olkatoppauksineen ja voimakkaine väreineen.
Mallistoni on pilottimallisto. Malliston kolmea vaatetta valmistetaan neljän vaatteen erä. Vaatteet tehdään Lappeenrannassa, Suomessa. Kankaat tilaan suomalaisesta kangastukusta. Vaatteet myyn Kukkaiselämää-kivijalka ja -verkkokaupassa. Verkkokaupastani voin toimittaa tilauksia myös ulkomaille ja verkkokaupan sivut kääntyvät usealle kielelle. Verkkokaupalla on ruotsin- ja englanninkieliset domainit ja somet. Heh, avoinna on siis vaikka koko maailma mallistoni markkinoinnille.

Mallistoni vaatteet on tarkoitettu naisille, jotka uskaltavat erottautua valtavirrasta. Vaatteet ovat yhdenkoon ja sopivat koolle 38-44. Mallit ovat väljiä, joten käyvät monen kokoisille ja mallisille naisille. Kauppani asiakkaat ovat pääasiassa keski-ikäisiä naisia, jotka pitävät kukista ja värikkäistä vaatteista. Beigeä on turha etsiä Kukkaiselämää-kaupasta. Kaikki kunnia beigelle, mutta se ei kuulu Kukkaiselämää-maailmaan.
Tällaista tulossa keväällä. Miltäs kuulostaa?
