Moi! Kuukauden verran kärsin kovista kivuista selkäni vuoksi. Kuluneella viikolla pystyin kuitenkin jo olemaan Kukkaiselämää-kaupallani. Vielä selkä vihoittelee, mutta nyt elo on siedettävää. Tänään täällä kaakossa oli mahtava hellepäivä. Sen...
Moi! Rakkautta on, kun miehesi ompelee haalarit. Itse asiassa kahdet! Mieheni on auttanut minua monessa ennenkin, kun olen sairastanut reumani vuoksi. Puutarhassa hän teki paljon, samoin on aina tehnyt kotona....
Moi! Askartelin viikonloppuna kreppipaperista meille kotiin valaisimen. Sain Prismassa kreppipaperiostoksilla idean, että paperisten heteiden sijaan valaisimessa voisi olla kristalliheteet. Niinpä ostimme kristalliplafondin. Rakensimme mieheni kanssa kreppikukan tämän plafondin ympärille. (Pitää...
Moi! Tällä viikolla valmistuivat Lappeenrannan Ammattiopisto Samposta tilaamani jättipellavamekot. Mekko kuuluu Kukkaiselämää-kaupan omaan mallistoon. Värinä mekoissa on syreenin lila. Taskuihin on painettu käsinmaalattuja pioneja. Ommeltu Suomessa, Lappeenrannassa. Suunnittelija on meikä...
Moi! Siirrynpä nyt kukista muotiin. Luultavasti ärsytän monia tällä kirjoituksellani, mutta sanonpahan ääneen. Kuvasin eilen videolle leikkimielisen muotinäytöksen Kukkaiselämää-kaupassani. Mannekiinina toimi työssä oppimassa oleva, suloinen yhdeksäsluokkalainen tyttö. Kaunis ja hoikka....
Moi! Eilisen aamun itsesääli vaihtui suorastaan epätoivoiseksi toiminnaksi. Naamasta näkyy, missä tuli oltua! Eilen päivällä pyysin miestä hankkimaan minulle kitkentäjakkaran. Koskaan aiemmassa puutarhaelämässäni minulla ei tuollaista ollut. Nyt on. Tosin...
Moi! Innostuin ompelemaan äitienpäivänä. Urakoin haalareita. Kankaat olen ostanut Suomesta. Ja ompelin haalarit itse, täällä Lappeenrannassa, käsityönä. Todellista lähituotantoa siis. Pesin kankaat ennen ompelua, joten eivät kutistu, mikäli pesee ohjeen...
Moi! Puutarhakipinä on palannut. Se näkyy elämässäni monessa asiassa. En voinut katsella enkä lukea puutarhablogeja pariin vuoteen. Nyt kävin jo varovasti kurkkimassa. En ole voinut avata puutarhalehtiä. Yllätin itseni lehteä...
Moi! Niin vain eilenkin kömmin etupihalle istutushommiin. Vaivihkaa olen nostellut noita kiviä maasta… Ihan silleen hissun kissun. ;O) Ja maatahan sieltä löytyy! Istutin kivien tilalle kukkineita sipulikukkia ensi kevättä ajatellen....
Moi! Loputkin tilaamani pihamööpelit saapuivat tänään. Tuoli ja hyllykkö. Molempien piti olla ruskeita, vaan eivät kyllä ole. No, metallia sentään, kuten muutkin kalusteet. Siinä voin nyt istuskella ja ihmetellä maailman...
