Mikki kävi Louis Vuittonilla – Mickey was at Louis Vuitton

Mikki kävi Louis Vuittonilla – Mickey was at Louis Vuitton

No, nyt tulin käyneeksi ensimmäisen kerran eläissäni Louis Vuittonilla! Mikin ansiosta. Kävelimme mieheni ja Mikin kanssa Pohjois-Esplanadilla. Yhtäkkiä Louis Vuittonin ovi aukeni ja vahtimestari ja kaksi viehättävää myyjätärtä pyysivät astumaan sisään. Olivat jo kaukaa ihailleet Mikin kulkua ja halusivat silitellä Mikkiä ( kuten noin joka toinen vastaantulija ;O).) Mikäs siinä! En ole koskaan ennen rohjennut astua ko. kaupan ovesta sisään, mutta tulipa nyt käytyä! Sanoin, että jos tullaan toistekin vaikka shoppailemaan, saadaan varmaan hyvät alet Mikin ansiosta. Joo-o, en taida raaskia sijoittaa kahta tonnia laukkuun, vaikka ovat kyllä hienoja…Täytyy sanoa, että Vuitton on laatuliike, kun ymmärsivät laatukoiran päälle – hiihii…

Mikki Louis Vuittonin edessä – Mickey in front of Louis Vuitton

Jatkoimme Espalta Aleksanterinkadulle. Sanonpa vaan, että jos on sinkku ja vaikeuksia löytää kontaktia ihmisiin (vastakkaiseen sukupuoleen) niin eikun vaan koiranpennun kanssa liikkeelle. Mieheni talutti Mikkiä ja nuoria naisia suorastaan syöksyi pilvin pimein kohti vähän väliä. ;O)

Mikki aamukävelyllä Tervasaaressa – Mickey in the morning

Tänään paistoi aurinko – The Sun was shining today

Dieetti on sujunut tänäänkin ihan hyvin. Normiaamupala ja lounaaksi possunfilettä juustoisen salaatin kera. Hyvää oli. Kaksi kävelylenkkiä on tullut tehtyä mieheni ja Mikin kanssa. Aurinko paistoi tänään, mutta tuuli oli kylmä. Well, today I went for the first time in my life to Louis Vuitton! Thanks to Mickey. We walked in with my husband and Mickey. We were walking along the North Esplanade. Suddenly, Louis Vuitton’s door opened and the caretaker and two charming saleswomen asked to enter. They had admired Mickey’s passage and wanted to meet Mickey (like about every other person Mickey passed  ;O).)  I have never had the courage to step into Vuitton. Now I have done it. Yeah, I still don’t dare to invest two thousand euros in a bag, even though they are really nice … I must say that they in Vuitton recognize good quality, because they immediately saw the quality of the good dog – hiihii …

We continued from Esplanade to the Alexander street. I can tell you that if you are single and struggling to find contact with people (of the opposite sex), so take a puppy with you. My husband  lead Mickey and young women actually rushed towards him (and Mickey) ;O)

Diet has gone pretty well today. Standard Breakfast and for a lunch Piglet and cheesy salad. Everything was delicious. I’ve been outdoors twice with my husband and Mickey. The sun was shining today, but the wind was cold.

37 thoughts on “Mikki kävi Louis Vuittonilla – Mickey was at Louis Vuitton

  1. Hauska kohtaaminen 🙂 Olen sivusta huomannut, että koiran kanssa saa aina seuraa ja juttelijoita.

  2. Mitä ovia Mikki tuleekaan sinulle avaamaan. Koiranpennun kanssa liikkujan ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä, eikä usein aikuisen koiran kerallakaan. Meilläkin aurinko paistoi tänään, kovin korkealle se ei jaksanut nousta, mutta ilahdutti kuitenkin.

  3. Wau, Mikki ja Vuitton. Totta muuten, että koiran kanssa kulkiessa saa aina juttuseuraa. Mukavaa!

  4. Joo, niin se on. Sanotaanko niin, että rotikan kanssa juttelijoita tuli myös, mutta kultsun pennun kanssa ihan mahdottomasti. Kivaa!

  5. Oli ihanaa, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi. Joo, ei tiedä, mihin Mikin kanssa vielä mennään.

  6. Niinpä. Koirat ovat hyviä terapeutteja, hyvänmielentuojia ja saavat ihmiset juttelemaan toisilleen.

  7. Joo, Mikki on oikea hyvänmielenlähetti. Suurin osa vastaantulijoista hymyili Mikille.

  8. Joo, täysi hurmuri! Nyt se polo nukkuu ihan väsyksissä.

  9. You will always have friends if you go walking with a cute dog! Your harbor sure looks cold!

  10. It's cold, especially when it's windy. Have a great weekend, Peter!

  11. No eihän tuollaista ihanuutta voi kukaan vastustaa 🙂

    Mies aina sanoo,että kannattaa kulkea kaupungilla kissanpentu "povarissa" niin johan alkaa kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen sujua;)

  12. Hauska tarina, josta tosiaan tuli hyvälle mielelle ! Ja tosiaan, sinkun kannattaa vaikka lainata söpöä koiraa, niin jo löytyy juttuseuraa 🙂

  13. Ihania kuvia näyttää aika kylmältä sielläkin,täällä tällähetkellä 17 astetta.Mukavaa viikonloppua:)

  14. Nice walk! They at Vuitton should give Mickey a new collar ;0))!
    We had the same sun and cold windy weather today.
    Have a nice weekend!

  15. Uskallatko miestä enää päästää yksin liikenteeseen Mikin kanssa? 😉 Meidän vanhoja koiraherroja ihailee enää vain turistit Aasiasta ja Venäjältä… Mukava viikonlopun jatkoa!

    T. Sari

  16. Voi miten Mikki onkaan suloinen.Ei ihme että hurmaa Vuittoninkin henkilökunnan,kyllähän ne siellä ymmärtää kauniin päälle.Olen käynyt Pariisissa sekä Tukholmassa Vuittonin liikkeessä ja yllätyin että täällä Suomessakin Vuittonilla on vahtimestari.

    Kiitokset kommenteista "meillä".Tulin tänne kurkkimaan niiden perusteella.Ja nyt tutkailen blogiasi tarkemmin.

    Mukavaa viikonloppua.

  17. Voi hyvänenaika mitä ihanaa teillä on tapahtunut!! Uusi vauva tullut taloon ja minä oon ollut ihan pimennossa.. täytyykin lueskella läpi Mikin alkutaival uudessa kodissa! Suloinen viisas blondi 🙂

  18. Voi hyvänenaika mitä ihanaa teillä on tapahtunut!! Uusi vauva tullut taloon ja minä oon ollut ihan pimennossa.. täytyykin lueskella läpi Mikin alkutaival uudessa kodissa! Suloinen viisas blondi 🙂

  19. Totta. Kaikki eläimet ovat suloisia, mutta etenkin kissan-ja koiranpennut.

  20. Kaipa uskallan.. Pitääkin ruveta taluttelemaan itsekin enemmän!

  21. Tervetuloa lukijaksi! Joo, ymmärtävät Vuittonilla hyvän päälle..

  22. Kiva, kun tulit vierailulle. Joo, meillä on nyt kolmen rotikan jälkeen vähän erilainen kaveri. Oikein hauska heppuli!

  23. Minäkään en malttaisi kävellä Mikin ohi niin etten sitä vähän rapsuttaisi tai ainakin se saisi iloisen hymyn huulilleni:) Se on niin valtavan suloinen!
    Kalliita nuo laukut merkkiliikkeissä on enkä hennoisi sellaisia ostaa, mutta joskus niitä ihailen kuvista:)

  24. Wau, että Vuittonilla…Mikille kyllä kävisi värinsä puolesta Vuittonin laukku! Tyttäreni haluaisi Vuittonin laukun…ehkäpä synttärilahjaksi jos laittaa omia rahojaan puolet..kallita ovat…mutta Mikki on niin kallisarvoinen söpöläinen:)

  25. Aikamoinen on Mikki! Tuskin kehtaan kulkea sen liikkeen ohi edes parhaimpiin tälläytyneenä, D! Ja minusta Salomonin reppu on käytännöllisempi kuin Vuitton. Mahtuu kiinteistölainsäädäntö -lakikirja, pari muuta kirjaa, nippu papereita, eväät…D!

  26. Vilka underbara öron han har :-)man vill bara känna på dem eller hur?
    KRAM från mig!

  27. Joo, kyllä minäkin rapsutan kaikki vastaantulevat koiranpennut.. Ei niitä voi vastustaa!

  28. Olen laukkufriikki, mutta luulen, että Vuittoniin en raaskisi sijoittaa..

  29. Tulin vain kommentoimaan että sinun Mikkisi on naurettavan söpö! Juuri toissapäivänä muistelin serkkuni kultaisia noutajia joista minulla on lämpimiä muistoja. Tuollainen pieni kultsu tulee minullekin vielä joskus.

Vastaa käyttäjälle SusannaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: