Nyt riitti

Nyt riitti

Hei!

Kävin viime viikolla Meilahden reumapolilla, kun sain peruutusajan. Minulle määrättiin uusi biologinen lääke. Tämä on kuulemma viimeinen vaihtoehto, sillä tämän jälkeen on kaikki biologiset kohdallani käyty läpi. Lääke on hidasvaikutteinen ja täyden tehon saavuttamiseen voi mennä jopa puoli vuotta.

No, ei totisesti tehoa vielä, enkä niin olettanutkaan. Pistin ensimmäisen pistoksen sunnuntaina. Jouduin maanantaina menemään Ekhvan kiirevastaanotolle. Niskani on niin jumissa, että voin pitää päätäni vain suorassa eteenpäin. En voi taivuttaa päätä lainkaan. Liekö jokin noidannuoli? Kipu on sietämätöntä. Olen kamalia tuskia kokenut aiemminkin, ja tämä niskakipu saa paikan top 3:ssa ihan heittämällä.

Kiirevastaanotolla oli aivan ihana hoitaja ja ystävällinen, nuori lääkäri. Koska tapaukseni on sen verran hankala (edellinen biologinen lääke nosti maksa-arvoni ja sai aikaan ileiitin), kysyi kiirevastaanoton lääkäri neuvoa lääkitykseeni sairaalan sisätautilääkäriltä. En tiedä, onko tämä Ekhvan tapa toimia, vai yksittäisen lääkärin tapa, mutta tuli tyly vastaus. Minun on itse soiteltava Meilahden reumapolille ja selviteltävä, mitä kipulääkettä voin ottaa. Sentään lihasrelaksanttia minulle kiirepolilta määrättiin.

Tämä on jo toinen kerta, kun saan tällaista kohtelua Ekhvalla. Onko tosiaan hyvän hoidon mukaista laittaa potilas soittelemaan ja selvittelemään omaa lääkitystään? Vai, onko tämä jonkun yksittäisen lääkärin kostonkierre, kun ei paikallinen hoito tällaiselle ”hankalalle” potilaalle kelpaa? Eikö tällainen toiminta lääkäriltä ole hoitovastuun laiminlyöntiä ja aiheuta puutteellista potilasturvallisuutta?

No, pistin viestiä Meilahteen ja sieltä todettiin, ettei kipulääkitys kuulu heille. Antoivat kuitenkin nimet lääkkeille, joita voin ottaa. Otin lihasrelaksanttia, ei mitään vaikutusta. Otin Tramalia, ei mitään vaikutusta. Panadol Forte auttaa kipuun muutaman tunnin, muttei paranna tulehdusta.

Eilen aamulla tuskani vain yltyi. Suun avaaminenkin tuntui niskassa. Itkin tuskasta. Menin päivystykseen. Sain kipu- ja lihasrelaksanttipistokset. Ne auttoivat noin 12 tuntia. Tosin sivuvaikutuksena, mahani meni aivan sekaisin.

Nyt istun kotona, Panadolin voimalla. Laitan varmaan olkaani kesällä reumakipuun saamani opiaattilaastarin. Testaan, viekö se kivun pois. Ko. laastari pysäytti rintarankani kivut heinäkuussa. Sivuvaikutuksena on sumuinen pää ja pahoinvointi. Niillä kai sitten mennään. Oma apu, paras apu?

Olen niin väsynyt tähän. Tuskissani olen jo alkunut miettiä, luovunko kivijalkakaupastani? Pistä viestiä, jos on innostusta ryhtyä Kukkaiselämää-kauppiaaksi tai vuokrata toimitila keskeiseltä paikalta Lappeenrantaa. Jos elämäni jatkuu tähän malliin, olen valmis linnoittautumaan kotiini kipujeni kera. Olen valmis antamaan periksi. Nyt on kamelin selkä katkaistu.

11 thoughts on “Nyt riitti

  1. Olen tosi pahoillani puolestasi. Täältä saat voimahalin 🤗
    T: selätön puutarhuri

      1. Voi ei 😢 toivottavasti kipu pian hellittää! Laitan terveisiä ”yläkerran ukolle” että saisit oikeanlaista apua 🙏

  2. On vaikea löytää oikeita sanoja,aivan järkyttävää,mitä joudut kokemaan.Valitettavasti mikä lohduttaisi ja mielummin auttaisi oloasi,en kertakaikkiaan osaa,enkä tiedä mitä sanoa.Toivon että kaikesta huolimatta löytyy tepsivä lääke/hoito joka helpottaa oloasi.Erittän raskasta niin sinulle,kuin läheisillesi.Suomi on täynnä läpeensä kammottavia ihmisoletettuja,soisin kyllä kipusi heille,jos se olisi mahdollista,Voimia ja jaksamista,älä anna periksi.

  3. Voi rakas Satu. Ihan hirvittävää, mitä sinä joudut ja olet joutunut kärsimään. On käsittämätöntä, millaista kohtelua olet saanut ja saat osaksesi.

    En pysty tarjoamaan kuin sympatiaa ja empatiaa, vaikka kuinka haluaisin auttaa sinua.

    Jaksamista!
    Sirpa

  4. Voi sentään. Toivottavasti tähän mennessä on tilanne jo parempi. Kuulostaa aivan hirveältä.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top