Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Kukkamessujen blogihaasteena helmikuussa on paljastaa yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi. Vinkkisi tulee kertoa kuvin ja sanoin.
Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

No, minulla ei ole mitään erityisiä salaisuuksia, mutta muutaman niksin voin kertoa. 

Kotilot uhkaavat muuttaa innokkaina naapurin puolelta meidän puolellemme. 

I  Torjun kotilouhkaa seuraavin keinoin:

1) Trimmaan pihaamme ympäröivän metallisen verkkoaidan oman puolemme vierustan ja kitken siitä rikkaruohot, jotka eivät trimmaamalla nitisty. Ripottelen säännöllisesti koko tonttimme rajat kotilon torjuntarakeilla (Ferramol). Satunnaisesti levittelen rajaviivaa pitkin myös tuhkaa. 

2) Pidän nurmikon lyhyenä ja rikkaruohot poissa kukkapenkeistä. 

3) Ripottelen kotilorakeita säännöllisesti kukkapenkkeihin. Satunnaisesti ripottelen myös tuhkaa.

4) Pidän koko pihan siistinä. En anna kasvaa heinän pitkäksi mihinkään pihan osaa ja liian tiheitä kukkaistutuksia harvennan sen verran, että kukkapenkkiin käy ilmavirta. Ts. vältän tiiviitä, tuuheita ja kosteita kasvustoja, jotka ovat oivallisia kotiloitten lisääntymiselle.

5) Yksittäiset kotilot, joita löydän, hävitän välittömästi. 

Lyhyt nurmikko ja trimmattu piha

II  Rikkaruohojen torjuntaan auttaa:

Kun nurmikko leikataan, trimmaan aina kukkapenkkien reunat samalla kun trimmaan aidan vierustat. Olen huomannut, että säännöllisellä trimmauksella kitkeminen on puolittunut. Rikkaruohot eivät leviä kukkapenkkiin nurmikolta, kun trimmaan säännöllisesti.

III Kukkimisen maksimointi:

Keväällä ruiskutetaan hyötykasvit ajoissa tuholaisten varalta. Keväästä alkaen tehdään säännöllinen lannoitus. Lannoitan kasveja monesti koko kesän ajan. Vuorottelen kanankakan käyttöä ja kemiallisen Growhown käyttöä. Olen huomannut, että toiset kasvit tykkäävät enemmän kanankakasta ja toiset kemiallisesta lannoitteesta. Syksyllä teen syyslannoituksen.

35 thoughts on “Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

  1. Hyvät niksit kerroit.
    Sinulla näyttääkin olevat niin kaunis puutarha.
    Ja mitkä ihanat kuvat tuolla edellisessä postuksessa.
    Kiitos käynnistä blogissani.
    Mukavaa loppuviikkoa.

  2. Sorry, that this posting is only in Finnish. I took part of a competition to win some tickets to a flower fair. The task was to tell one's own "tricks" regarding gardening…

  3. Hyvät niksit, onneksi mulla ei tuollaista ongelmaa ole. Sun puutarha on niin kaunis, seesteinen ja siisti:)
    ps. missähän kaupassa törmäsit Sailan kirjaan? Mä olen lähiseuduiltani ja netistä etsinyt sitä löytämättä!

  4. Pohjois-Esplanadilla Akateemisessa kirjakaupassa, Stockan vieressä. Kirjoja oli yläkerrassa puutarhakirjojen seassa.

  5. Miten saat kukkapenkkien ja nurmikon rajaukset pysymään noin siistin kauniina? Lapio? Kitkeminen vai joku erikoistyökalu?

    Minulla on juuri reunusten kanssa suurimmat ongelmat, vaikka kuinka yritän.

  6. Toivottavasti vältyn tuolta kotilohelvetiltä! Tuntuu siltä, että niillä, joilla kotiloita on pihassa, on koko kesän mittainen sota päällä, huh.

    Itse lannoitan heti keväällä ja juhannuksen kieppeillä, sitten vielä syyslannoitus elo-syyskuussa. Olen huomannut, että liika lannoittaminen saa kasvit kasvamaan aivan jättiläisiksi ja sitten ne vain kaatuilevat pitkin pituuttaan eli vähempikin voima voisi riittää… Käytän omaa kompostia kukkapenkkien perustamiseen, mistä riittääkin "ytyä" pidemmäksi aikaa. Päälle kippaan ostomultaa. Alkaa tuo ensi kevään suunniteltu työlista pidentyä ja pidentyä jälleen kerran. 😉

    T. Sari

  7. Joskus laitan kompostimultaak kukkapenkkiin, mutta olen huomannut, että kompostimullan mukana saa helposti rikkaruohoja. Nykyisin laitan kompostimultaa lähinnä pensaille ja ostomultaa kukkapenkkeihin.

    En ole lannoituksen huomannut aiheuttavan kaatuilua, mutta liika kastelu ja sade saavat varret kasvuun.

  8. Kun nurmikko leikataan, trimmaan kaikki reunat. Siinä meneekin useampi tunti. Käytän akkutrimmeriä. Välillä myös kitken, mutta yleensä trimmaus riittää. Trimmaan vähintään kerran viikossa.

  9. Kiitos hyvistä vinkeistä!
    Sinulla on todella kaunis ja hyvinhoidettu puutarha!

  10. Sinulla on todella kaunis ja hyvin hoidettu piha. Noiden neuvojen noudattaminen pitää varmasti kotilot kurissa. Meillä on myös tuo kotilo ongelma ja kun puutarhat on pieniä ja kaikki ei hoida rajoja noin hyvin, ne tahtoo levitä.

  11. Kiitos vinkeistä, olivat todella hyviä. Ilmankos pihasi onkin niin hieno. Täällä sitä ollaankin ihmeissä, jos alkaa niitä kotiloita tulla. On niin paljon pöheikköä. Mullakin on sellaisia kokemuksia, että kun lannoitin, niin kukat kasvoivat liikaa ja kaatuilivat, sekä leimukukkiin tuli härmää. Ei kai sit ollut oikea lannoite tai määrä.

  12. Ihania puutarhakuvia, kaunista ja värikästä. Mulla kans noi perennapenkit kasvaa ja lisääntyy vuosi vuodelta. Kun ei ole enää pieniä lapsia mitkä "tarvitsisivat" tuota nurmikkotilaa. Kompostin käytöstä et mulla on 3 kompostia. Eli siirtelen komposteja kasasta toiseen ja sen minkä levitän puutarhaan on jo 3 vuotta vanhaa, eikä siten ole tullut noita rikkaruohoja. Tuoreempaa kun joskus levitin niin pian kasvoi pinta kivasti kaikenlaista pientä rikkaruohoa.

  13. hups, täytyy nyt vielä kolmas kommennti laittaa, kun ekan viestin kirjoitin niin ihmettelin et mihin se nyt hävis et painoinko sittenkin väärää nappia tms joten kirjoitin uuden ja nyt vasta huomasin ton et kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen. Heh…no poista ylimääräiset…kiitos

  14. Kiitos, Niina! Mulla ei mahdu olemaan kompostit niin kauan. Meillä tulee joka syksy tavaraa niin paljon haravoinnista ja perennojen leikkuusta, että seuraavana syksynä on tyhjennettävä ne ennen uusien lehtien haravointia.

    Tervetuloa lukijaksi!

  15. Poistin sen yhden, joka oli samanlainen kuin eka. Jollekin muulle on käynyt samoin. Ei haittaa. Kiva, kun kommentoit!

  16. Kaipa nuo kotilot vähitellen muuttavat yhä pohjoisempaan. Kun aloitin puutarhan hoidon, ei niitä ollut kymmenen vuotta sitten. Nyt ilmestyy joka kesä vähän enemmän. Viime kesän sateet olivat kotiloitten mieleen. Rakeitten levittely säännöllisesti noinkin isoon puutarhaan on kohtuullisen kallista.

  17. Sepä se. Ärsyttää, kun aidan takana pidetään pusikoita ja pitkää heinää. Ei paljon auta huhkiminen, jollei naapuri välitä.

  18. Ihania puutarhakuvia. Tulee ihan kesää ikävä, kun näitä katsoo.

  19. Onneksi meille ei ole vielä iskenyt mitään kotiloinvaasiota…

    Kyllä kuvista näkee,että piha on hyvällä hoidolla 🙂

  20. Kiitos vinkeistä. Upeita puutarhakuvia. Tuollainen pyöreä kivitaso olis meillekin kiva. Teitkö sen itse?

  21. It was easy enough to use google translate to enjoy your post!

  22. En tehnyt. Oli siinä, kun ostimme talon. Haaveilen luonnonkivipolusta, jonka ympärillä olisi erilaisia perennoja kahta puolta. Viherpiha-lehdessä oli sellainen.

  23. Kiitos, Katja. Joo, nauti niin kauan kun niitä ei ole. Leviävät kyllä koko ajan laajemmalle Suomeen. Ei niitä ennen meilläkään tuolla Itä-Suomen kulmilla ollut.

  24. Hienot kesäkuvat puutarhastasi 🙂 Kyllä tuolla kelpaa kesää viettää..

    Tuo istususten reunojen siistinä pitäminen on niin tärkeätä. Rikkaruohoja ei missään nimessä kannata päästää siementämään, muuten työ moninkertaistuu.

    Voi miten lutunen koira sinulla on 🙂

  25. Kiitos, Heidi-Maaria! Joo, yritän kitkeä penkit hyvin heti keväällä ja kesän trimmailen kuin "raivopää".. ;O) Tietty välillä joutuu ihan käsinkin kitkemään..

  26. ihana piha kerrassaan, tuli niin hyvämieli kauniita kuviasi katsellessa ja tietty koira ystäviäsi myös:))
    kotilotorjuntavinkkisi ovat hyviä, hyvin voivat kasvit ovat vastustuskykyisiä monia kasvitauteja vastaan ja sen taas kerran Sinun ihanat perennapenkkisi osoittavat:))

  27. Kiitos vinkeistä, täältähän löytyy vanhemmista käteviä juttuja!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: