Hyvää viikonloppua! – Happy weekend!

Hyvää viikonloppua! – Happy weekend!
Hyötykasvikollaasi – Utility plants

Aiemmin tein kuvakollaaseja puutarhani kukista värien mukaan. En silloin tehnyt hyötykasveista, joten tässä nyt niistä. Varsinaisia satokuvia minulla ei ole lainkaan. Kertookohan se jotakin minusta? Kertoo. Kuvaan näemmä sellaista, mikä minusta on puutarhassani kaunista. Kukkakuvia ovat albumit pullollaan. Kun aloin Eijan Puutarhassa-blogin upeitten satokuvien innoittamana etsimään omiani, en löytänyt ensimmäistäkään. Kauneus menee mielessäni ilmeisesti hyödyn edelle! Aiempina vuosina en ole hirveästi panostanut hyötykasvien viljelyyn. Olen ihan kukkahullu! Joka kesä haalin uusia perennoja ja kokeilen erilaisia kesäkukkia. Entäs kasvimaa? Ei ole! Kasvihuoneessa kasvattelen kurkkuja ja tomaatteja ja jotain kaupasta ostettua ruukkusalaattia ja -basilikaa uudelleen, mutten muuta. Nyt tähän on tultava muutos! Yritän puhua miehelleni kuin Runeberg kasvilavojen rakentamisen hyödyistä. Mieheni on innokas ruuanlaittaja, joten ehkäpä.. Itseasiassa kasvatin jotain porkkanaa, salaattia, kaalia ja kesäkurpitsaa ensimmäisenä vuotena, kun muutimme nykyiseen taloomme. Porkkanoista ei tullut mitään, kun pihinä en raaskinut harventaa. Ajattelin, että kyllä ne kaikki kehittyvät porkkanoiksi. Heh, heh… eivät kehittyneet. Tuli parin neulanpaksuista! Kaalit ja salaatit söivät etanat ja kesäkurpitsat Aku (edesmennyt rakas rottweilerimme). Tavallista kurpitsaa olen kasvatellut vaihtelevalla menestyksellä. Eka vuonna sain valtavia, toisena vähemmän jne.. Tulevana kesänä yritän panostaa hyötykasveihin. Siemeniä on jo hankittu. Papuja, porkkanaa, chiliä, yrttejä, salaattia, melonia, munakoisoa, tomaattia, hernettä jne. Saa nähdä, miten ämmän käy! Some time ago, I made photo collages of flowers according the colors of my garden. Today I was going to make a collage of my harvest pictures, but where are they? I don’t have them at all. Does that say something about me? Yes! I have lots of flower pictures, because I find them beautiful. Obviously, I don’t appreciate the beauty of the gooseberries, currants, cucumbers, tomatoes and so on… so highly as the beauty of the flowers. When I saw awesome harvest collages Eija In the garden had made, I got inspired to look for and I couldn’t find any of the first. Beauty goes in my mind obviously benefit ahead! I didn’t have such a great and varied harvest as Eija, but… In previous years, I haven’t concentrated so much in harvesting, because I’m totally crazy about flower! Every summer I buy new perennials and try a new variety of summer flowers. What about the vegetable garden? I don’t have it! I grow cucumbers and tomatoes, and something from a store bought potted lettuce and basil again in my little greenhouse, but that’s all. Now, this has to change! I try to talk to my husband of the benefits of growing ”boxes”.  My husband cooks enthusiasticly, so maybe .. In fact, I grew carrots, lettuce, cabbage and zucchini in the first year, when we moved to our current house. Carrots came to nothing, because I thought, all the seeds would develop in carrots. Well they didn’t… They became like needles. Cabbages and lettuces were eaten by snails and Aku (rottweiler) ate zucchinis. I have grown pumpkins with varying success. First year I got huge, the second less.. Next summer, I’ll try to invest in utility plants. The seeds have already been acquired. Beans, carrots, chili, herbs, lettuce, melon, eggplant, tomato, peas, etc. We’ll see how I manage!

Ensimmäinen kurpitsasatoni 2004. Kuvassa: Ensimmäinen koiramme Roope ja lapset – The first pumpkin harvest in 2004. In the picture: Our first dog Roope and our kids.

44 thoughts on “Hyvää viikonloppua! – Happy weekend!

  1. Sounds like fun! I would LOVE to grow vegetables but that's out o the question. I'd love to have more flowers in the garden as well. I did try to grow strawberries in pots one year, they all got eaten by birds 😉 Cute picture of the kids among the huge pumpkins!!!
    Bye,
    Marian

  2. When I grew strawberries, they were eaten by birds, squirrels and Aku! We got a few…

  3. Innostuin itsekin aikanaan tuosta kasvimaasta, mutta viime vuosina se on jäänyt kovasti taka-alalle. Salaattia, ruohosipulia ja yrttejä on aina kasvamassa, jotta saa tehtyä salaattia tomaattien ja kurkkujen kanssa. Porkkanoita kasvatin muutaman rivillisen, sipulia en laittanut lainkaan. Herneitä on joka vuosi, ne ovat namia! Joskus laitoin punajuuriakin, mutta koska en ole mikään kokkikolmonen, en viitsi niihin enää puuttua. Mansikoita on joka vuosi enemmän ja enemmän, koska en raaski heittää taimia pois. Hyvin nuo kasvavat, jos vaan muistan käyttää verkkoa suojana. Perunaa on sen verran, että saadaan syötyä suoraan maasta kesällä. Mihinkään varastointiin en rupea. Kurpitsat ovat hauskannäköisiä, mutten syö niitä, joten niiden kasvatus on jäänyt kokonaan.

    T. Sari

  4. Hei tulin tännne oitis vastikselle ja iahstuin,niin jotta lukijaksi ihan tuppasin itteni,ihania kuvia tykkään♥

  5. Meillä oli mansikkamaa vuosikausia, mutta kuten sanotaan, se voi olla samassa paikassa vain tietyn ajan. Sitten alkaa tuotto hiipua, vaikka uusittiin taimia jne. Oli se mansikkamaa aika työläskin. Taimien putsaus keväällä, lannoitus, taimien uusiminen jne…Joskus tuli hyvä sato, joskus ei. Joskus vaikka tuli hyvä sato, linnut yms. söivät sen. Menen suosiolla torille! No, ostin minä kuukausimansikan siemeniä. Johonkin ne on kylvettävä.

  6. Se on sitä jotakin kun saa satoa ihan omasta puutarhasta. Eikä kaikki aina onnistu mutta ei se mitään Hyvää viikonloppua

  7. Onhan noita kurpitsoita silloin tullut hienosti! Pitääpä ruveta etsimään kuvia kasveista. Mulla ei ole tullut kuvattua ennen kuin vähän, koska ei ollut mitään syytä kuvailla niin paljon. Nyt on blogi, varmaan kuvaan ensi kesänä.
    Mansikoita tuli meillä ennen jopa 30 kiloa/kesä. Vähän kerrallaan, ei ollut kummoinen läntti niitä. Parina kesänä olen uusinut mansikat, viime kesänä tuli 7 kg vain.

  8. Takk for at du viste meg veien til din nydelige blogg!:)
    Vakre bilder fra din hage, vi har så mye å glede oss til:)
    Ønsker deg en fin helg!
    Klem Hanne

  9. Onhan siellä sinulla aika kivasti kasvia.,Minullakaan ei ole tullut kuvattua kasvimaala paljonkaa kun
    kukat ovat vieneet aina voiton minulta, Minulla on kyllä kasvimaa ja siellä on monipuolista kasvia,
    täytyykin parantaa tapani kasällä otan kaikista kuvia. Mukavaa viikonloppua!

  10. Joo, pitää yrittää viljelyä ensi kesänä. Hyvää viikonloppua, Kirsikka!

  11. Pari vuotta sitten laitoin mansikkamaan nurmeksi ja nyt olen siihen istutellut mustaherukkapensaita.

  12. Joo, ensi kesänä kuvataan myös hyötykasveja…Mukavaa viikonloppua, Irma!

  13. Entisenä 4H-laisena sain aikanaan kasvimaan kitkennästä tarpeekseni, mutta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin alkaa siemenet ja harvennukset taas kiinnostaa. Lavoja minäkin suunnittelen, on helpompi kitkeä selkä suorassa 😉 Toivottavasti runoilusi auttoi 🙂 Hyvää viikonloppua !

  14. Gracias por pasar y comentar en mi blog ..me alegro de que lo pasaras bien en Carnaval y espero que otro año lo tengas en cuenta y vengas unos dias a las islas Un abrazo desde Las Palmas

  15. Gracias a ti! Tenemos tanta nieve, no calor ni carnaval…Feliz fin de semana, Berto!

  16. Vautsi, kun isoja kurpitsoja. Teittekö niistä halloween lyhtyjä ? Kiva, kut etsit hyötykasveja poseeraamaan. Sä oot sentäs kuvannut kirsikan, se on multa unohtunut.

    Mietenkin tässä ykspäivä, että mistähän oma hyötykasvi-innostus on peräisin. Se taitaa olla kotoa maaseudulta, jossa kaikki viljelivät vähintäänkin omiksi tarpeiksi. Olen tykännyt olla kasvimaalla apuna jo pikkulikasta lähtien. Meillä kotona oli sama järjestys äidin puutarhassa. Hyötykasveja enemmän ja kukkia vähemmän. Olisko nämäkin niitä tiedostamattomia opittuja tapoja ? Aika hyviä sellaisia 🙂

    Mä sitten karehrin tuota sun kielipäätä, kun osaat puhua/ kirjoittaa monella kielellä. Olisi niin kiva kommentoida ulkomaisissakin blogeissa, mutta kun sitä pitää miettiä niin kauan, kuinka kirjoittaa. Sitten jää kommentoimatta…

  17. Kommenttisi perässä tänne löysin vastavierailulle. Ihanaa puutarhafiilistelyä täältä löytääkin jo tulevaa kesää ajatellen:) Todella taitava maalari näytät myös olevan!

  18. Hello, thanks for visiting my blog, it's so nice to come and visit yours! You know as gardeners, we like to grow too, flowers, vegetables, we want to do it all. Wishing you luck with your vegetables this summer 🙂

  19. Tehtiin lyhtyjä! Varmaan se tulee lapsuudesta tuo kukkaintoilu minullakin..

  20. Tunnustus sinulle blogissani! :DD Ihania kukkia ja aivan ihana UUSI blogituttavuus!

  21. Hieno hyötykasvikollaasi! Itsessäni on samaa vikaa eli perennat, tulppaanit, ruusut ym kiinnostavat paljon enemmän kuin hyötykasvit :-). Roope näyttää suloiselta. Muutenkin kiva kuva.

  22. Nami marjakollaasi sinulla.
    Meillä on aina ollut kasvimaa ja koko talven porkkanat, sipulit, lantutu ja punajuuret, mansikat, kurpitsat. Herneet syömme kesällä.
    Hyvä kurpitssato näkyy sinulla olleean.
    Mukavaa viikonloppua sinulle! ♥ ♥

  23. Jopas on komeet kurpitsat!

    Mulla ei ole hyötykasvattelulla edes tarkoituskaan saada mitään jättisatoa;senverran on hyvä minkä tuoreeltaan ehdimme syömään. No,toki tulee satoa jaettua omille vanhemmille ja joskus naapureillekin,kun etenkin kurkut ja kesäkurpitsat tahtovat välillä villiintyä 🙂

  24. Vai maistui Akulle kesäkurpitsat:) Tuli taas muistoja mieleen. Oma koirani söi mummin kasvimaalta herneet:)

    Hyötykasvien kasvattamisesta täytyy muistuttaa minun lemppareistani: yrteistä. Yksiä helpompia. Varsinkin jos ostaa taimet valmiina. Voin suositella Hakaniemen torilla myytäviä taimia (olen ostanut sieltä monet kerrat yrtin taimia), teiltähän ei ole siihen pitkä matka.

    Itse kasvatetut yrtit antavat ruokaan ihan uskomattomat hyvän lisän, ihan eri maku kuin kaupan vastaavissa.

  25. Kiitos kauniista sanoistasi. Mukava, kun pistäydyit! Hyvää viikonloppua!

  26. Thank you, Rosemary! I hope I'll get some harvest…

  27. Sinä olet sitten saanut paljon satoa! Mulle riittäisi monipuolinen pikku sato, mielellään ei kamalasti säilöttävää…Omenoita ja herukoita tulee aina niin paljon, ettei tiedä, mihin niitä upottaisi..Hyvää viikonloppua,Sylvi!

  28. En minäkään halua mitään säilömisurakkaa. Tuoreita yrttejä ja jotain heti tuoreena popsittavaa.

  29. Kiitos taimivinkistä, Sussi! Yrttejä ajattelin kasvatella ja muu sellaista. Ei mitään työlästä, vaan heti popsittavaa.

  30. Ihanan vihreä blogi Sinulla.
    Savotta -tauluasi olenkin jo aiemmin ihastellut.

  31. I'm sure you're a good manager and will have great harvest and your neighbors will envy!

  32. Lovely pictures.In my very small garden only flowers .If i had a bigger one i would love to have fruit and vegetables.Have a great weekend
    Elisabeth

  33. Let's hope something will grow..Have a great weekend, Nadezda!

  34. I love flowers as well and have always focused on them. Each year I try a few experiments with vegetables and fruit with mixed success. Despite my failures, I keep trying. One of these days I will have a crop of vegetables and fruit to be proud of. Have a great weekend!

  35. Flowers are so beautiful, vegetables are…eatable! I always prefer beauty in my garden. But let's keep on trying with vegetables as well! Happy weekend, Jennifer!

  36. Itselläkin suunnitelmissa laajentaa syötävien puolelle, kasvihuone tulossa:) Olis kiva syödä omia tuotoksia….

  37. Minäkin toivon kasvilavoja ja toista isompaa kasvihuonetta. Olisihan se mukavaa saada satoa..

Vastaa käyttäjälle hannaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: