Tulevan puutarhakauden suunnittelua – Garden plans

Tulevan puutarhakauden suunnittelua – Garden plans

Enpä malttaisi odottaa lumien sulamista. Mitä mahtaa nousta esiin täältä syksyllä myllätyltä takapihalta? Tulevan kauden suunnittelu käy jo kiivaana päässäni. Saa nähdä, mikä suunnitelma toteutuu, mikä muuttuu tai mikä jää tekemättä.

Alkuun yritin muistella, mitä istutin minnekin. Huoks. Lipputangon ympärillä on päivänkakkaroita, lemmikkeja ja vaaleanpunaisia tulppaaneja. Saattaa olla myös perunanarsisseja…

Kaikkea istuttamaani en enää muista, joten yllätyksiä on tiedossa.

Tähän kasvimaalle vievälle päivänliljakujalle olen ajatellut köynnöskaarikujaa. Mutta mikä köynnös? Tätä kohtaa varjostaa etelän puolella unkarinsyreenit ja pohjoisella reunalla on iso saarni.

 Sama polku jatkuu vastapäiseen suuntaan kasvihuoneelle.

Talolta päin menevän pääpolun varteen haluan romanttisen ruusuköynnöskujan. Oikealla olevan paviljongin pylväitä vasten kasvaa köynnösruusuja, viiniköynnöksiä ja pari kärhöä. Kuusi köynnöstä yhteensä. Haaveena on viherkatto joskus vuosien saatossa. Noitten samettikukkien kohdilla pitäisi ensi kesänä kasvaa pikkusydämiä koko penkin pituudelta.

Jonkinlainen köynnöskaari olisi kiva myös tuossa talon kulmalla, josta tullaan takapihalle…

tätä polkua pitkin. Tämän polun varren kasvillisuuden mylläsin myös syksyllä. Polun varrella on iisoppia, salviaa ja tädykettä, jollen ihan väärin muista.

Toivottavasti tulevana kesänä kasvimaalla menestyy muukin kuin auringonkukat. Kesäkuun kylmyys kuoletti lähes kaiken. Saimmekohan kaksi kurkkua ja emme yhtään kesäkurpitsaa jne.

Tämänkin polun varren istutukset menivät syksyllä ihan uusiksi. Nauhukset ja alppipiikkiputket siirtyivät takapihalle yms.

Etupihan uuden alueen istutukset myllättiin myös. Enemmän pähkämöä ja kultahelokkia. Tulppaaneja odotellaan myös. Daaliat ovat vastedes omassa penkissään takapihalla.

  Nämä polunvarret istutukset menivät syksyllä uusiksi myös. Punaväriminttu siirtyi itäiselle sivupihalle, koska se kasvoi liian isoksi. Tämän polun vasemmalla reunalla kasvaa tulevana kesänä lähinnä angervoja. Oikealla puolella on ruusuja.

Tätä nurmikkoa ei enää ole tässä, vaan alue on yhtenäistä kukkapenkkiä. Jahas. Silmät saivat taas annoksen koneen tuijottelua täyteen. Toivottavasti uudet kakkulat tulevat ensi viikolla. Mukavaa sunnuntaita! – Happy Sunday!

51 thoughts on “Tulevan puutarhakauden suunnittelua – Garden plans

  1. Ihailen energiaasi ja intoasi suunnitella ja kehittää kukkatarhaasi. Mahtavaa seurata, kuinka kaikki muuttuu ja kasvaa pihallasi. Minun puutarhapuuhat lopahtavat touhukkaan alun jälkeen viimeistään heinäkuussa. Elo-syyskuut kuluvatkin sitten marjametsässä, vaikka silloin ehtisi puutarhapuuhiin sen sijaan. Joko olet löytänyt sopivat köynnöskaaret?

  2. Vau mitä kuvia ja suunnitelmia. Ilolla ja innolla odotan tulevia postauksia, että mitä pihallasi tapahtuu ja minkälainen kasvirunsaus siellä onkaan. Puutarhasi näyttää paratiisilta

  3. Suunnitelmista päätellen puuhaa riittää siis tulevaksi kesäksikin 🙂 Eipä sitä toisaalta toimeettomana osaisi ollakaan, vai mitä? Ihanat ja inspiroivat kuvat!

  4. Teidän piha on täydellinen.
    Saisit varmasti sydärin jos tulisit meidän pihalle. Ahkeraan sitä kesäisin laittelen ja rakkaudella vaalin mutta onhan se tosi säälittävän näköinen. Apua sen laittamiseen varmasti kaipaisin.
    Luminen talvi on niin ihanaa mutta en pane pahakseni sille ajatukselle että kevät ja kesä tulee rytinättä.

  5. Ei voi kuin ihailla teidän pihaanne, joka kuitenkin elää koko ajan. Ymmärrän, että sormesi syyhyää jo päästä käsiksi suunnitelmiisi. Mukavaa laskiaissunnuntaita toivoo Liisa

  6. Kevät on ihanaa aikaa kun on unohtanut mitä syksyllä teki, yllätyksiä tiedossa. Nyt alkaa puutarhaenergia pakkautua ja se on hyvä käyttää tulevan suunnitteluun.

  7. On sulla jännää keväällä odottaa mitä nousee, vaikka aika hyvin näyttää olevan siirrot muistissa. Siltikin tulee aina yllätyksiä ja varsinkin sipulikukkia saattaa unohtaa istuttaneensa juuri tuohon 🙂
    Eipä muuta kuin jäädään odottamaan kuvia. Uskomaton tehopakkaus kyllä olet!

  8. Kaunista ja paljon uusia suunnitelmia! Minä olen aina ollut vähän noita pihapolkuja vastaan, mutta innostuksesi on tarttuvaa ja saas nähdä, mitä tuleman pitää 🙂 Köynnöskaaria kuitenkin haluaisin ja…no mihin minä sellaisen laitan jos ei ole polkua ;-P

  9. On sulla upea puutarha! Tuossa riittääkin jännäämistä,että mitä mistäkin nousee 🙂

  10. Kaunista on pihassasi ja lisää vaan suunnittelet. Mahtava paikka. Olis vain tämä keäaika edes pari kuukautta pidempi.
    Oikein hyvää helmikuun jatkoa!

  11. Kovasti olet jaksanut syksyllä ahkeroida, nyt onkin jännittävää odotella uusien penkkien kasvua! Mukavaa laskiaista, terkuin Suska koivuladesignesta.

  12. Kesäisiä unelmia!!
    Niitä on mukava mutustella talvisina päivinä ja mittailla katseellaan pihamaata!
    Lämmin tuulahdus täältä Mantelilaakson kukkaunelmasta!

  13. varhaista kevättä odottelen minäkin, olisi niin kiva päästä hommiin…

  14. On se vaan niin upea tuo teidän puutarha. Laittelin syksyllä runsaasti sipuleita maahan. Toivottavasti edes jokunen niistä jaksaa pukata kukkaan. Nyt on ihanaa aikaa suunnitella, kun aurinko kurkkii jo ikkunasta!

  15. Hengästyttää, nyt on vasta helmikuu…ihania suunnitelmia!!

  16. Mukavia suunnitelmia! Minäkään en jaksaisi odottaa kevättä, on niin paljon ideoita muuttaa nurmikkoaavikko puutarhaksi. Todellakin saas nähdä mitä sitten toteutan 😉

  17. Niin kaunista katseltavaa! Kaikki ne paikat, jotka sanoit mennen uusiksi, olisivat mielestäni olleet ihan mahtavan hienoja niin kuin olivat, mutta ainahan sitä itse haluaa siirrellä kasveja ja laittaa paikkoja uuteen uskoon.

  18. Täytyy vain ihailla kuinka mahtavasti olet päässyt tuosta jonninjoutavasta nurmikosta eroon!
    Tillalla on niin kauniita kukkia ja kiviä jne…huoks

  19. Onneksi puutarha ei ole koskaan valmis. Oli se sitten iso tai pieni, niin aina löytyy jotain suunniteltavaa ja samalla odotettavaa 🙂

  20. Hyvät suunnitelmat. Ja onneksi on aina mukavia yllätyksiä tulossa talven jälkeen.

  21. Ihana teidän puutarha ❤️ Ihailen kaikkeateidän pihassanne….itse kun olen niin toivoton noissa kukkien kasvatus jutuissa että saan kaikki kuolemaan tai homehtumaan 😉 Ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  22. Ihanan persoonallinen puutarha ja mainio suunnitelma! Nuo köynnöskaarikujat kuulostavat hurmaavilta.

  23. Det är ju en riktig slottsträdgård du har! Nu får du inte rensa för tidigt i rabatterna, utan du måste först vänta på alla "glömda" växter att visar sig. Det kan ju bli riktigt spännande!

    Ha det gott!
    /Ruben

  24. Ihanat suunnitelmat! Kiva, että saat myös ylläreitä;) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

  25. En ole vielä etsinyt köynnöskaaria. Joko ostetaan valmiit tai tehdään itse. Saa nähdä..

  26. Minä en ole yhtään talvi-ihminen. Skippaisin mielelläni koko talven.

  27. Joo, energia alkaa jo tulvia korvista, jollei kohta pääse pihalle…

  28. Minä olen ihan heikkona polkuihin. Voisinpa tehdä vielä lisääkin tuonne pihan perukoille, että pääsisi viimeisistäkin nurmikoista eroon!

  29. Minusta noissa siivoamissani paikoissa oli liikaa viidakkotunnelmaa…

  30. Niin ihanan näköistä!! Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

Vastaa käyttäjälle AnonyymiPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: