Ihan huikeeta!

Ihan huikeeta!

Ette ikinä arvaa, missä eilen olin! No, joo.. Helsingissä. Ja missä? Kokouksessa. Hörhön unelmakokouksessa ja unelmaseurassa! Miepäs kerron… Sain parhaan joululahjani jo ennen joulua. Minuun otettiin yhteyttä Kevätmessujen 2016 tiimoilta. Sain kutsun Oma piha -messujen Blogikylän asukkaaksi. Ihan huikeeta! Olin äimän käkenä! Innoissani ja vähän kyllä tuntui hurjaltakin. Tuntuu vieläkin! Meitä on neljä onnekasta bloggaria, jotka pääsemme Blogikylän asukkaiksi. Blogikylä sijaitsee messujen yleiskoristealueella Puutarhauni. Alueen suunnittelevat Puutarhaetsivien Tanja Nieminen ja Tiina Holmberg. Puutarhauni-teemassa näyttäytyvät metsä, satu ja unet. 

Kuva: Tanja Nieminen

Jokainen meistä blogikylän asukkaista sisustaa omannäköisensä pienen kasvihuoneen ja siihen liittyvän terassin. Kukin meistä bloggaajista on tyyliltään ihan erilainen, joten varmasti jokaisen makuun löytyy jotakin. Yksi meistä on ”painotukseltaan” floristi, toinen diy, kolmas sisustaja ja neljäs – meikä – puutarha.

Blogikylä tarjoaa esimerkkejä toteutettaviksi omalla pihalla. Blogikylä tuo meidän harrastajien näkökulmaa esiin. Kasvihuoneiden ja pikkuterassien sisustuksen lisäksi me bloggaajat järjestämme ohjelmaa: työpajoja ja puheenvuoroja jokaisena messupäivänä. Blogikylän asukkaat löytyvät täältä.

Satu Rauharentolasta, Tanja Nieminen Puutarhaetsivistä, Frida Koti kaupungin laidalla -blogista, meitsi ja Sanna Kukkalasta. Kuva on Sanna Salovuoren ottama.

Että tämmöstä… Aion pitää teidät ajan tasalla kasvarin sisustusprojektini etenemisestä ja kerron siitä kevään mittaan täällä. Tulkaa sitten messuille katsomaan ja moikkaamaan, jooko? Jonkinlainen mielikuva sisustuksesta minulla on jo päässäni. Aion tykittää väreillä ja romantiikalla tuttuun Kukkaiselämää-tyyliin. Varmasti mukaan mahtuu muutama puutarhapupukin, jottei homma mene liian totiseksi! Puput sopivat erityisen hyvin satuteemaan…

Luulen ja uskon, että elämäni upein puutarhakevät on alkamassa! Olen ihan liekeissä tästä messuprojektista. Voiko tällainen hörhö enempää toivoa? Mitäs tuumitte? Miltä kuulostaa? Taatusti tulee vielä tilanteita, joissa on haastetta, mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Tällaisen haasteen otan ilolla vastaan!  

Ja loppukevennykseksi Oona Omenatarhuri -pupu:

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

55 thoughts on “Ihan huikeeta!

  1. Et usko kuinka iloinen olen puolestasi, olet paikkasi ansainnut kaikella ihanuuksillasi! Onnea ja ihania ideoita!

  2. Voi ihanaa, olen tosi onnellinen puolestasi! 😀 Ja ihana pupuliini taas…

  3. Congratulations, that's a real challenge and so exciting. Wish you a lot of fun and success!

  4. Olipa mukava uutinen, varmasti seuraan mitä kerrot Blogikylän tiimoilta ja kyllähän sinun kasvihuoneen sisustamiseen täytyy ainakin kuulua yksi pupu.
    Tsemppiä sisustamiseen….

  5. Onnittelut!! Varmaan mielenkiintoinen kevät odotettavissa! Iloa ja intoa Sinulle!

  6. Onnea uudesta haastesta:)
    Ja nuo sun puput on kyllä aivan ihanan upeita!

  7. Tosi mahtavaa, onnea ja oikein pupumaisia ideoita ,otathan tuon sulosen Oonan mukaan sistukseen ?

  8. Kivan haasteen olet saanut!Kohta saakin laittaa jo jotain siemeniä itämään ja pääsee kasvattamaan niitä kasvihuonetta varten.

  9. No todellakin ihan sun kuuloinen juttu :). Aivan mahtavan kiva projekti! Hörhöilehän sit oikein sydämen kyllyydestä siinä sun omassa kasvarissa 🙂

  10. Mahtavaa!!!! Oletko itse paikalla esittelemässä kasvihuonettasi ?

  11. Jaa-a. Jostain syystä en oikein ole vielä innostunut siemenistä, mutta äkkiäkös tilanne muuttuu..

  12. Juu, olen joka päivä ja kahtena päivänä pidän pienen puheenvuoron.

  13. Onnittelut! Valinta meni täysin oikiahan osootteesehen. Oot puutarhahörhö koko syrämmes kyllyyrestä! Energiaa ja ireoota riittää.

  14. Miten mahtavaa! Onnittelut valinnasta, se tuli kyllä oikeaan osoitteeseen 🙂 Varmasti muistorikas tapahtuma ja toteutus edessä, onnea matkaan kovasti!

    Nämä sinun puput ovat hellyyttäviä <3

  15. Onnittelut! Sopii sinulle hyvin ja onnistut varmasti. Pupuja mukaan, tuo alla oleva Oonakin sopii mainiosti sinne, ellei värityksestä jää kiinni. siis tarkoitan että sopii valitsemaasi teemaan. Veikkaan ainakin ruusunpunaisia unelimia, hörhelöitä ja kaikkea kivaa lisäksi.

  16. Vau, onnea! Pääsee kesäisiin tunnelmiin jo vähän etukäteen.

  17. Mulla oli päässä valmiina selvät värikuviot, mutta tuohon aikaan onnistuneesti hyödetyt ja kukkivat kasvit varmasti asettavat haasteensa, joten värikkäällä linjalla aion mennä. Muuten voipi jäädä kukkaloisto vaisuksi ja sehän ei käy…

  18. Onnea, mahtavaa! Mielenkiinnolla odotan toteutustasi kasvihuoneesta, terkuin Suska Koivulasta.

  19. Onnea sinulle, olet kyllä oikea ihminen juuri tuohon tehtävään! Tavataan sitten messuilla. Meinaan tulla kuikuilemaan ihan paikan päälle.

  20. 🙂 🙂 Hyvä Satu!! Olipas kiva viimein tavata ihan livenä. Suunnitelmat ja touhut täydessä käynnissä – mahtavaa ja inspiroivaaa!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: