Elämässä pitää olla tavoitteita!

Elämässä pitää olla tavoitteita!

Hellurei! Jep, elämässä pitää olla tavoitteita, eikö? Henkilökohtaisella terveystasolla on tavoitteeni olla hyvässä iskussa, kun puutarhakausi alkaa. Vielä tuo syksyllä tulehtunut kantapää välillä kummittelee ja vaanii, mutta josko se asettuisi lopullisesti. Totisesti toivon niin. Lääkärini soitti tänään ja lupasi, että saan jättää sytostaattini (Metoject) kokonaan pois. Voi, että olen onnellinen! Multa lähtee hiuksia päästä ihan tolkuttomasti ja tuntuu, että loput kaksi karvaa roikkuvat ihan elottomina päässäni. Lääkepistoksen jälkeen maha on turvoksissa ja väsymys on ihan superluokkaa. Huikeaa, että saan jättää tuon myrkyn pois. Kiitos, lääkäri! Tilalle saan jo vuosikymmenet matkassani olleen lääkkeen. Josko sen teho riittäisi biologisen lääkkeeni rinnalla. Riskillä kuulemma mennään, mutta sitten niin. On jonkinlainen elämänlaatukin oltava.

Puutarhapuolella on tavoitteena lisätä havujen määrää. Syksyllä istutettiin kuusi timanttituijaa ja kaksi isohkoa pallotuijaa. Tykkään ikivihreästä ja sitä tulen lisäämään. Mikkikin on antanut havujen olla rauhassa, joten hyvältä näyttää. Haluaisin, että puutarha näyttää hyvältä kaikkina vuodenaikoina.

Ehkä minun pitäisi kerrankin panostaa vähän enemmän myös tuonne hyötykasvipuolelle. Jotenkin kukat vaan vievät aina voiton. Perunaa on tarkoitus kasvattaa jälleen. Muu perhe syö sitä, minä en. Kurpitsaan aion satsata. Jemmattuna on Hokkaidoa, myski- ja spaghettikurpitsan siemeniä, jättikurpitsaa ja kesäkurpitsaa. Lisäksi papuja aion kasvatella. Lihattoman ruuan ystävänä tarvitsen proteiinia. Myös herneitä, salaattia ja yrttejä. Tomaatteja ja kurkkua tottakai. Paprikaa voisin kasvattaa myös. Chilit taidan jättää tällä kertaa väliin, sillä entisetkin ovat syömättä.

Puutarhan kauneutta ja selkeyttä tavoittelen myös. Syksyllä äitini avustuksella monta istutusaluetta tulikin jo myllättyä uusiksi. Polkujen reunuskivet on tavoitteena saada peitetyiksi ajuruoholla ja kivikkokasveilla. Mäkimeiramia voisin hyödyntää tuossa myös. Tosin se siementää aika holtittomasti.

Mikäli ryhmäruusut ovat potkaisseet tyhjää,  panostan ranskalaisiin, kuten Teija Tuisku neuvoi. Ovat ilmeisesti sitkeämpää sorttia.

Pusutunneli pitäisi saada myös vähin erin kasvuun. Mikäli kärhöt pettävät jälleen, kasvatan tunneliin villiviiniä. Se ainakin menestyy. Meillä noita kärhöjä ei saa istutettua tarpeeksi syvälle. Valtavasti kiviä ja isojen puiden juuria tulee vastaan.

Puutarhamajan pitäisi valmistua ja on ihana projekti sisustaa se umpiromanttiseksi. Tuskin maltan odottaa.

Haluaisin viimein puutarhaamme virginiantädykkeen. Olen varmaan kitkenyt sen joskus pois, sillä olen sellaisen parikin kertaa istuttanut. Missä lie? Köynnösruusujen toivoisin kasvavan vähän vauhdikkaammin. Niitä tuli lisättyä viime kesänä. Josko nyt lähtisivät uuteen nousuun.

Posti toi viime viikolla blogiyhteistyönä houkutuksia täynnä olevan Puutarhasi elämään 2017 -kuvaston. Täynnä kaikkia ihanuuksia… Käypä kurkkaamassa!

Mitä sinä tavoittelet tältä vuodelta? Mitä odotuksia sinulla on uudelta puutarhakaudelta? Onnellista viikkoa!

55 thoughts on “Elämässä pitää olla tavoitteita!

  1. Kun päätimme jäädä tähän asumaan, on puutarha taas ensisijainen kesäprojekti, siellä ikivanhan muovihuoneen uusiminen. Härkäpapu tulee olemaan yksi uusista kasvateista kun lähipiirissä on enemmänkin kasvisruokaan hurahtaneita. Kukkapuolta en lisää, hoitelen nykyiset siistimpään kuntoon. Ja ompelen kukkaiset puutarhahousut,kuten Sinäkin, mainitsin siitä blogissani.Sinulla on hyvät suunnitelmat kesäksi.

  2. Voi kun olisi jo kevät! Näitä sinun ihania kuvia katsoessa tekisi mieli heittäytyö vihreälle nurmelle katselemaan taivasta ja kuuntelemaan linnunlaulua. Minä tavoittelen tältä vuodelta täyttä elämää jokaiselta päivältä 🙂 Mukavaa tiistai iltaa Satu!

  3. Saada puutarha näyttämään yhtä ihanalta kuin sinun puutarhasi… Siinäpä olisikin tavoitetta pitkäksi aikaa. 🙂
    Tervehtymistä! <3

  4. Kyllä täälläkin pää suhisee mitä kaikkea pitäisi tehdä, mutta se on totta..terveys sanelee aina suunnan. Onneki itse pääsin eroon tuosta lääkkeestä, allerginen reaktio, mutta toisaalta se lisää riskiä muihin lääkkeisiin. Uskon että se lääkkeesi tehoo, meto on hyvä lääke ja sen varjolla se toinen auttaa, pidän peukkuja! Minä kallistun hyötykasveihin eli yrtteihin,villiyrttiehin joita kasvatan pellollani tänä vuonna enemmän ja sitten tietty muut tutut..porkkanaa,punajuurta,tomaattia,kurkkua, salaatteja, hermettä, sipulia jne jne..Mangoldia tuli hirveesti viime vuonna, tällä kertaa vain 2 tainta,kukkakaalia oli myös liikaa. Parsaa laitan enemmän.Kukkia ei ole hirveesti, laventeli vie tilaa. Sellaisia laitan joista voin jotain tehdä, joko syötäväksi tai kosmetiikkaan. Mukavaa viikoa sinulle myös 🙂

  5. Härkäpapu on kaunis ja helppo kasvatti. Olitpa ommellut ihanan kukkamekon hattuineen!

  6. Laventeli tuoksuu niin ihanalle. Menestyisipä se kunnolla täälläkin.

  7. Kuulostaa ihan siltä, että sinulla on varsin selvät sävelet. 🙂 Tulisi nyt vain se kevät!

    Jaksamista sinulle, kaimaseni!

  8. Voi kun minullekin tulisi intoa takapihan kunnostamoseen. Olen todella tumpelo puutarhahommissa

  9. Ei puutu kuin kevät. Pää täynnä ideoita. Terassin uusiminen kotona, kesäkeittiö mökille yms. ja pienempiä tuunauksia sinne sun tänne ?.

  10. Toivottavasti saavutat tavoitteesi ja etenkin toivon sinulle tervehtymistä ennen kevätöiden alkua. Itse taidan vähentää noita hyötykasveja ja lisätä kukkia( hih).
    Ainakin kasvimaan jätän viljelemättä. Odotan kovasti, miltä uusi kesähuone näyttää.

  11. Toivon, että tänäkin vuonna takapihan narsissit jaksaisivat kukkia. Isäni osti minulle aina syntymäpäivänäni narsisseja ja kun ilmat lämpenivät, laitoin sipulit sitten maahan. Narsissit eivät koskaan kukkineet isäni ollessa elossa, mutta keväällä 2013 narsissit kukkivat. Pidin sitä aina viestinä isältäni <3

  12. Tuntuu ihanalta ajatella puutarhaa ja tehdä suunnitelmia. Omani ovat vähän niinkuin sinun suunnitelmiesi vastakohta:
    laitan helppohoitoista laiskurin puutarhaa ? Olen saanut istutetuksi valko-, kelta- ja sinivuokkoa, jotka hoitavat itse itsensä, ahomansikkaa jne. Monia perennojakaan ei tarvitse paljon pöyhiä, mutta ainahan pihassa on jotain työtä. Periaatteella "ahkeruus on ilomme".

    Minäkin tykkään evergreeneistä ? On talvellakin vihreää.

    Kyllä teillä on UPEA puutarha ?ja mahtavat energiat.

    Kivaa keskiviikkoa !

  13. Hienoa että pääsit tuosta lääkkeestä! Mulla on tänä vuonna suunnitelmissa hankkia muutama istutuslaatikko viime vuonna hankitun kasvihuoneen vierelle. Mitä niihin kylvän/istutan on vielä mietinnässä. Parin pensasruusun alasleikkaaminen on myös kevään ohjelmassa. Ovat muuttuneet niin rumiksi ja ajattelin että leikkaaminen auttaisi asiaa, vai mitä luulet?

  14. Iloista kevään odotusta!
    Vallan upea tuo teidän puutarhanne!!

  15. Katsoin kiinnostuneena tuijiesi kuvia. Me istutimme toissakesänä neljä timanttituijaa, isokokoisia, joista yksi oli viime kesänä kuivahtaneen näköinen. Nyt ne ovat suojapusseissa ja odotan jännittyneenä, miten ne selviävät. Kestän, jos menetämme yhden, mutta toivon, että muut selviävät.

    Katselin myös kuvassasi olevia kasvien laatikoita. Mistä tällaisia voisi saada, kum me emme ole innokkaita puukäsityöläisiä.

  16. Paljon hienoja suunnitelmia sinulla puutarhan varalle! Itse en ole vielä ehtinyt ajatella puutarhaa Suomen päässä -muutakuin että meillä alkaa kausi pihakivetyksen tekemisellä. Siitä sitten hissukseen muuta puutarhaa taas siistimmäksi jotain uutta aina samalla istuttaen. Toivottavasti tulisi lämmin kesä!

  17. Hyviä suunnitelmia! Niistä pallotuijista, täällä on joillakin naapureilla niitä, ja olen huomannut, että ne kasvavat leikkaamattomina suuriksi ja näyttäviksi. Olen jo itsekin miettinyt niitä omalle pihalle.

  18. Kyllä olet taitava puutarhuri, kun noita kuvia katselee, niin ihan huimaa miten hieno puutarha teillä jo on. Ja vielä jaksat uutta sinne suunnitella. Jaksamisia ja intoa!

  19. Minä kun en omista viherpeukaloa, kuten Sinä, niin odotan nouseeko yhtään kukkaa keväällä. Istutin muutaman sata sipulia syksyllä.
    Ihanan kesäinen fiilis tuli Sinun upeista kuvistasi ☺
    Parhainta vointia Sinulle Satu ♥

  20. Kun luin tuota luetteloasi hyötykasveista, niin alkoi hymyilyttämään….mihis ajattelit kaikki sovittaa??? Tosin ei minukaan lista lyhyt ole…paljon ois kaikkea kivaa jota haluan puutarhaan ja kun lapset kasvaa ja tarvitsevat vähemmän tilaa pihalla, niin minä voisin vallata sen kukkieni kanssa, eikö?
    Tsemppiä helmikuuhun ja toivotaan, että vaivat helpottaa ja pysyy pois. Itse taas tulehduskipulääkekuurilla, kunnes lääkäri keksii minulle dignoosi ja jotta kahvikuppi pysyisi kädessä. Inhoa tätä kylmää ja koleaa, koska nivelet ei kestä 🙁
    Mutta kohta on kevät <3

  21. Kauniita ja kukkaisia kuvia puutarhastanne. Havut ovat mielestäni lähes välttämättömiä puutarhassa etenkin talven aikaan, kun puutarha muuten näyttää niin valjulta.
    Puutarhakaudelta odotan lähinnä suotuisia ja lämpimiä ilmoja. Allasalueen muuttaminen uuteen asuun jatkuu meillä myös ensi kesänä. Toivon projektille onnistunutta lopputulosta.

  22. Sopiva määrä tavotteita. Minulla on myös puutarhatavoitteita. Näitä pyörittelen vielä mielessäni aika lailla. Kaikki tavoitteet eivät ole mielessä ihan valmiita. Mieti päni puhki, mitä teen esim.pienelle pätkälle polkua. Jotain varmasti tulen siihenkin keksimään.

  23. Kevät on niin odotettu ja kaivattu, sitten se tulee ja siitä se vyöry alkaa kohti taas syksyä.
    Pavut ovat niin ihania ja mukava kasvattaa, kokeile myös ruusupapua vaikkapa siellä pusutunnelin täytteeksi.

  24. Ihania puutarhakuvia! Sinulla on uskomattoman hieno puutarha. 🙂
    Itse haaveilen, että tänä vuonna saisin parvekkeelleni vähän enemmän kukkaloistoa ja ehkä hyötykasvejakin.

  25. Tavoitteita pitää olla! Meidän tavoitteena on ainakin saada koira-aitaus keväällä/kesällä tehtyä…pääsisivät plikat temmeltämään vapaasti.

  26. Kyllä silmä lepää noissa kuvissasi ja varmaan on vielä kauniimpaa paikanpäällä.
    On hienot tavoitteet sinulla, toivottavasti pääset niihin.
    Mulla on tavoitteet karanneet jonnekin. Jos tässä asun kesän vielä, niin leikkelen nurmikkoa ja ehkä kylvän jotain ja hoidan kasvimaata. Muutama tomaatti vois olla kasvimökissä. Esikasvatus haaveet ovat aika pienet vielä, kun lunta on ehkä ½ metriä, mutta herneet on jo liossa. Ainakin ne pitäisi kasvattaa vihreiksi versoiksi.

  27. Aina vaan yhtä ihanaa katsella kuvia pihaltasi, sinulla on silmää rakentaa puutarhasta kaunis, rehevä ja silti hallittu! Voi miten paljon suunnitelmia sitä puutarhaihminen keksiikin tehdä lyhyttä kesäämme varten – kun vaan riittäisi aika toteuttaa ne!

  28. Hienot suunnitelmat siellä jo sinulla! Itse olen jotenkin vielä talviunilla, ei oikein tuo haaveilupuoli lähde käyntiin. Kivaa viikonloppua!

  29. Hienoa, että saat jättää tuon lääkkeen. Mulla on nivelreuma ja takavuosina käytin myös Metojectiä. Ihan myrkkyä mulle… aloin pistospäivien jälkeen oksennella, kuumeilla ja väsymys oli järkky. Onneksi lääkäri viisaudessaan käski heivata sen pois. Nyt on biologinen lääke ja sen rinnalla yksi toinen. Biologisen vaihto tosin harkinnassa. Mulla tuppaa tuo biologinenkin väsyttämään jonkin verran ja onhan nää lääkkeet melkoisia coctaileja.

    Ihanaa kevään odotusta! ♥

  30. En usko, että olet tumpelo. Sua ei ehkä vaan sytytä nuo pihajutut. Olen tullut siihen tulokseen ainakin omalla kohdallani, että se juttu, missä sydän ei ole mukana ei suju, ja päinvastoin.

  31. Kiitos, Rita. Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta. Mukavaa viikonloppua!

  32. Me tilasimme nuo lavakaulukset netistä. En muista enää firman nimeä. Minunkin pitää peittää nuo havut.

  33. Juu, kylmä ja kosteus ovat myrkkyä. Minäkin valtasin puutarhan, kun lapset kasvoivat. Se on nyt minun leikkikenttä. Kyllä nuo hyötykasvit mahtuvat ihan helposti.

  34. Kuulostaa kivalta projektilta! Varmasti onnistuu hyvin!

  35. Jos minä olisin terve päällystäisin polkuja kivillä..

  36. Kuulostaa hyvältä! Jos on lämmin parveke, viihtyvät vaikka tomaatit hyvin.

  37. Pitäisi idättää itsekin noita herneitä. Kyllähän elämäntilanteet vaikuttaa niin intoon kuin jaksamiseenkin.

  38. Minä olen nyt alkanut syttyä taas näihin pihakuttuihin. Mukavaa viikonloppua, Tarja!

  39. Karkasi tuo vastaus kesken kaiken. Kiitos, Sirkku. Tykkään tosiaan kukkarunsaudesta, mutta se ei saa olla hallitsematon. Mukavaa viikonloppua!

  40. Kiitos, Tuula. Minulla on biologinen Humira ja sekin väsyttää melkoisesti. Rinnalla alkaa taas Salazopyrin. Mukavaa kevättä!

Vastaa käyttäjälle EmiliePeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: