Shoppailua, asuja ja – 13 kg

Shoppailua, asuja ja – 13 kg

Hellurei! Se on loma nyt! Jippii! Ja ei vain loman vuoksi, vaan muutenkin, on ihan hitokseen hyvä fiilis! Olen saanut elämäni takaisin ja tää on kivaa. Tajusin juuri tällä viikolla, että jaksan tehdä töitten jälkeen muutakin kuin nukkua. Ei väsytä, ei itketä eikä masenna. Ei tällä koivella vielä lenkille lähdetä, mutta ei sitä tarvitse ontuakaan. Ja kun se sytostaatti (selkärankareumaan) on ollut poissa elämästäni jo useita viikkoja, on väsymys lähtenyt ja olen ennallani. Ihanaa! Ruokavalioremppani on kestänyt (reumani ja mahakatarrini vuoksi) viime elokuun alusta asti ja elopaino on pudonnut 13 kiloa, vaikken varsinaisesti laihduta. Kyllä sekin vetää iloiseksi! Kaiken tämän ilon kunniaksi lähdin tänään ekana lomapäivänä kaupoille. Alla kuvassa on ylläni viime keväänä ostamani kukkahousut. Eipä taida olla niillä nyt käyttöä. Ei hätää, ompelen uudet!

Kävin tänään kangaskaupoilla. Ei ehkä olisi pitänyt. Sieltä löytyi vaikka mitä kaunista. Vaalenpunaista ja vedenvihreää viskoosipellavaa, kukkakangasta housuihin ja keittiöön laskosverhoihin kangasta. Tiedänpä siis, mitä lomalla teen. Ompelen.

Se on sanottava, että kun paino on pudonnut, löydän vaatteita paljon helpommin ja halvemmalla. Ennen en voinut ostaa mitään H&M:stä yms. Aina piti ostaa kalliimmalla. No, en tiedä, onko eettistä ostaa noita halpisvaatteita, mutta ostin nyt kuitenkin. Löysin farkut, farkkuhaalarit, kaksi paitaa yms.

Tässä mustassa t-paidassa on kiva pitsiyläosa.

No, näitten farkkujen kanssa tuo valkoinen t-paita näyttää vähän aluspaidalta, ainakin tässä kuvassa. Helma pitänee laittaa housujen sisään..

Nämä farkkuhaalarit on numeron liian isot, sillä kokoni oli jo mennyt. Ei haittaa. Eipähän kiristä ja jossain vaiheessa voin ottaa nuo puutarhakäyttöön.

Jo viime kuussa ostin mustan röyhelöneuleen, tosin röyhelö ei oikein kuvassa näy, ja pilkkuhousut. Omat ompelemani pilkkuhousut eivät onnistuneet ja löysinkin sitten kaupasta halvemmalla kuin ostamani kangas oli. Ja tottahan kaverille piti tuoda jotain uutta myös. Uusi vinkulelu.

Mikki näytti tykkäävän siitä..

Tämmöinen eka lomapäivä. Joko sinä olet pitänyt hiihtloman vai onko se vielä edessä? Miten aiot lomasi viettää?

Iloa ja valoa viikonloppuusi! Täällä käynnistyy ompelukone!

57 thoughts on “Shoppailua, asuja ja – 13 kg

  1. Vau! Mukavaa lomaa!! 🙂 Hihii, mun pitäis saada ihan vain muutama kilo painoa pois, niin istuisi housut paremmin, mutta voitin just 4,5kg kiloa suklaata. Yritä täs nyt sit saada painoa pudotettua. :,D Tänään kävin sentään tekemässä ensimmäisen kerran lenkin yksin ja ilman kyynärsauvaa! Tai otin Myy ponin mukaan, että jos olisin hyytynyt niin olisin saanut ponista tukea. 😀

  2. Vau! Puolen kymmentä kiloa pitäisi saada pois… Mukavaa lomaa ☺

  3. Loma alkumetreillä, ensi viikko kokonaan. Mukava kuulla että voit paremmin.

  4. Hyvä olosi näkyy! Olet niin kaunis ja hyvinvoivan näköinen! Ja aivan ihana, että vaivasi on helpottanut ja näytät taas omalta aurinkoiselta itseltäsi!

  5. Huh! Oletpa upean ja reippaan näköinen. Olen iloinen puolestasi. Tosi kivaa, että voit vihdoin noin hyvin. Huomenna miehen kanssa Fuerteventuraan. Jippii!

  6. Näytät kyllä upealta kaikissa vaatteissa. Mukavaa lomaa ❤️

  7. Kiitos, Jenspa. Oho, voititkin kunnon lastin! Tuo lenkkihän on jo hienoa edistystä. Onneksi olkoon!

  8. Kiitos, Mari. Minä aina haaveilin laihduttavani viisi kiloa ja nyt on lähtenyt noin monta melkein vahingossa.

  9. Kiitos, Kati. On kyllä ihana katsella vaatteita kaupoilla, kun nyt jokin vaate jo näyttääkin joltakin. Olin jo vähän antanut kaiken suhteen periksi. Terveys pakotti ryhdistäytymään.

  10. Ei ole lomaa näköpiirissä, mutta mulle tuli kuule ihan älyttömän hyvä fiilis näistä sun kuvista ja tekstistä. Olen niiiiin iloinen sun hyvästä olosta, joka säteilee tänne asti. Näytät niin kauniilta <3. Ravinnolla ON ihan hirveän iso merkitys niin moneen asiaan.

  11. Kiitos, Riina! En enää muistanutkaan, millaista on tuntea olonsa suht normaaliksi. Tuota lääkettä, josta nyt pääsin, en enää huoli, vaikka mikä olisi. Koko elämänilo lähti.

  12. Kiva, että oot viimmeenki nuan hyväs kunnos. On niitä murheita piisannukki. Muutamanki kilon purotus tuntuu jo kropas. -13kg, huh!
    Lomaako? Mitä son?

  13. Ihan huippua, että olosi on jo parempi! Mukavaa hiihtolomaa!

  14. Wau, kivaa lomaa sinulle – voiko ihanammin lomaa pitää kuin ommellen tai viherjuttujen parissa, jos ei matkalle sitten mene.. Ihania vaatteita olet hankkinut, tuosta valkoisesta paidasta missä on nuo koloset hihoissa, tykkään erityisesti! Ja kaikki vaatteet näyttävät ylläsi hyviltä -farkkuhaalarit olisi ihanat.. Minulla ei ole talvilomaa ollenkaan mutta ajattelin pitää viikonlopun jatkoksi vielä kaksi päivää työajanöyhennystä, joten neljä päivää olisi tiedossa. Todellakaan en tiedä miten käyttäisin nuo ruhtinaalliset päivät, mutta ainakin osan vietän niistä noiden taimien kanssa tietysti 🙂

  15. Hyvältä näyttävät vaatteet päälläsi 🙂 ja mukava kuulla että olo on mainio. Minulla ei ole muutamaan vuoteen ollut lappuhaalareita. Alkoi taas tehdä mieli sellaisia!

  16. Onpa mahtavaa, että voit paremmin. Ilmeesi kuvissa on kyllä iloisen näköinen. Säteilet hyvää oloa. Uudet vaatteet nuorentavat sinua. Tuo farkkuhaalari on huippu. Passais mullekin. Hyvää ompeluntäyteistä lomaa.

  17. Onpa ihana kuulla, että olet taas oma itsesi! Näytätkin upealta! 🙂

    Mukavaa lomaa! <3

  18. Oi miten hyvältä näyttääkään! Laihtuminen voi kyllä tuottaa suurta iloa juuri tuon vaatteiden löytämisen ja istuvuuden vuoksi. Ja kyllä olokin tuntuu hoikkana paremmalta! Mukavaa lomaa sinulle!

  19. Upea Satu! Ihana kuulla että elämä taas rullaa myötätuulessa ♥ Hyvät ostokset olet tehnyt, etenkin ne kankaat 🙂 Mulla vielä viikko töitä ja sitten lomaillaan. Ompelua, siemenkylvöjä ja shoppailua on ainakin suunnitelmissa lomaviikolle.
    Mukavaa lomaa sinulle!

  20. Wauuu, sielähän on upea mannekiini. Kauniita asuja olet löytönyt. ☺ Mikkikin niin tyytyväinen uuteen leluunsa☺
    Kivaa että olosi on helpottanut♫
    Mukavaa laskiaispyhää Sinulle Satu ♥

  21. Ihana kuulla, että voit paremmin ja energisyyttä puhkut hiljalleen. Kaunis ja upea sinä. Kevättä kohden mennään, tuokaan se paljon hyvää ja kaunista sinulle sekä iloa roppakaupalla!

  22. Mukava kuulla että voit paremmin!
    Hienoja löytöjä olet tehnyt ja ihanaa, että Mikkikin sai jotain.
    Loma on vielä edessäpäin:)
    Ihanaa laskiaista♡

  23. Kiva kuulla, että olet saanut apua vaivoihisi ja tuo painonpudotus on kyllä melkoinen suoritus. Onnea siitä. Ei ihmekään, että se innostaa vaateostoksille. Kivoja asuja hankitkin.

  24. Hyvä Satu. Jo kuvista huomaa, että kuntosi on parantunut ja iloinen hymy palannut huulille.

  25. Ihan mahtava lukema miinus kiloja. Itse yritän pudottaa epätoivoisena painoa mutta jotain teen väärin kun tuntuu ettei se lähde mihinkään. Tänään katsoin juhlissa otettuja kuvia ja näytin ihan turvonneelta syöttöpossulta. Siinähän meinasi jo itku tulla.

  26. Voi kunpa minunkin paino laskis … Marraskuussa alkaneet lonkan ongelmat toivat takas ne kilot, jotka sain työllä ja tuskalla laihdutettua kesän aikana. Rapsuja Mikille 🙂

  27. Kiitos, Annukka. No, on ravinnolla totisesti merkitystä. Pitää hakea ne ilot nyt muualta kuin syömisestä, mikä on kyllä ihan järkevää.

  28. Pidennetty viikonloppukin käy minilomasta. Taimiaika on parasta aikaa!

  29. Kiitos, kaima. On kyllä paljon parempi olo, kun en ole lääkehuurussa.

  30. Hyvät suunnitelmat. Verhokankaan jo ompelin ja nyt on uudet verhot keittiössä. Mukavaa viikkoa, kaima!

  31. Kiitos, ma-te. Mikki on nyt vinguttanut kaksi päivää tuota uutta leluaan. Tykkää siitä. Mukavaa viikkoa!

  32. Jep! Alkaa taas elämä voittaa, kun en ole lääkepöllyssä.

  33. Kiitos, Ellen. On kyllä ihan eri fiilis kuin pari viikkoa sitten. Vielä täältä noustaan! Mukavaa viikkoa!

  34. Kiitos, Liisa. Parasta on, että en ole ollut edes varsinaisella laihiksella.

  35. Kiitos, Kruunu Vuokko. On kyllä ihan eri olo kuin muutamia viikkoja sitten. Tuota lääkettä en ihan heti huoli uudestaan.

  36. Ei minullakaan aiemmin ole kovin helposti lähtenyt. Nyt on lähtenyt ikään kuin muun ohella.

  37. Sehän minullakin oli, että lihoin, kun en päässyt liikkeelle ja söin entiseen malliin. Mikki kiittää!

  38. Ihanat kankaat ja ihanat lappuhaalarit! Mäkin olen monesti miettinyt ostosten eettisyyttä, mutta kun alesta saa ihan muutamalla eurolla käyttökelpoista vaatetta niin kyllä tulee ostettua halpisvaatteita…. Ruokaremontti inspiroi muuttamaan omaa ruokailua – minäkin olen lisännyt pähkinöitä, papuja ja kananmunaa viljojen tilalle ja myös vähentänyt lihaa. Pikkuhiljaa tapahtuu muutos. Vaikuttaa oloon kyllä melko paljon! Mukavaa lomaa!

Vastaa käyttäjälle Vaahteran lehden LeenaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: