Kevätkukkaistutuksia kasvarissa

Hei! Onpahan ollut viikko! No, hengissä ollaan… Tiistaina oli kammolla odottamani vatsalaukun tähystys ja eilen sen jälkimaininkina oikein mojova migreeni. Tänään elämä taas hymyili ja sen kunniaksi pyörähdin kukkakaupoilla. Ja eiku fiilistelemään kasvariin! Tein YouTube-videon kukkaistutusten teosta kasvarissa. Jos haluat mukaan fiilistelemään, katsopa video!

Oikein mukavaa loppuviikkoa! Joko osallistuit edellisen postaukseni arvontaan? Pääset sinnetästä.

28 thoughts on “Kevätkukkaistutuksia kasvarissa

  1. Toivottavasti tähystyksessä ei löytynyt mitään ikävää!!!! Kevät ja kukkaset <3

  2. Meilläpäin kasvari on vielä paksun hangen keskellä. Vasta pudottelin lumet katolta. Mutta kunhan kuukausi vielä kärvistellään, niin on täysi tohina päällä. Mukavaa viikonloppua!

  3. Perunanarsisseihin ihastuin viime vuonna, niitä pitää ostaa tänäkin vuonna.
    Ihanaa loppuviikkoa ❤️

  4. Vielä on lunta meilläkin, mutta kasvariin pääsee jo.

  5. Kaunista tuli! Kevät on tosiaan ihmisen parasta aikaa! <3
    Toivon samaa kuin Kaupunkilaistyttö, toivotaan että tähystyksen tulos näyttää pelkkää hyvää.
    Mukavaa viikonloppua ja rapsutus ihanalle Mikille! <3

  6. Hyvä, että olet jaksanut. Terveisiä Haminasta lumisateen keskeltä.

  7. Jaan kanssasi tuon gastroskopiakokemuksen, ihan kauhea tutkimus! Toivottavasti biopsioista tulee hyvä tulos!

    Kyllä hiljalleen kevätkukkijoita pitää tarhalta hakea, kevät on niin upeaa aikaa!

  8. Toivottavasti tähystyksestä tulee hyviä uutisia.

    Narsisseja tuli tänään itsekin hankittua:)

  9. Harmi, kun koneeni toimii huonosti ja videon katsominen ei siksi onnistu, mutta ehkäpä laitat joskus myös kuvia kasvaristasi 🙂 Mukavaa viikonloppua sinulle!

  10. Kiitos, Riina. Toivotaan hyviä uutisia. Tässä nyt roikutaan taas löysässä hirressä muutamia viikkoja tuloksia odotellessa. Aurinkoista viikonloppua!

  11. Kiitos, eilamar. Kukista saa energiaa. Mukavaa viikonloppua!

  12. Jep, ei ole kiva tutkimus ollenkaan. Mulle se on tehty nyt kolmesti ja varmaan niitä tehdään loppuelämän. Seuraava voi olla taas jo vaikka puolen vuoden kuluttua. Tiedä häntä. Riippuu tuloksista. Kevät on parhautta!

  13. Yleensä laitan myös kuvia videon lisäksi, mutta nyt oli kiire, kun kilpailin pimeän tulon kanssa. Unohdin ottaa valokuvia! Mukavaa viikonloppua!

  14. Ihime, että lankaköynnös selevis talavesta. Hyvä! Mun omalla ei ollu yhtä hyvä säkä. Toin sen syksyllä sisälle ja kuinkas sitte kävikää…….kuivatin sen.
    Mukavaa viikonloppua!

  15. Toivotaan hyviä uutisia! Ihanaa, kun kasvarissa saa kevätlämmöt jo aikaisin.

  16. Tuo lankaköynnös kuivuu todella helposti. Minulla se oli myös syksyllä heikossa hapessa. Mukavaa viikonloppua!

  17. Kauniin keväistä jo teidän kasvarissa! Tähän aikaan on tosiaan vielä kaikki kevään ja kesän ihanuus edessäpäin.
    Hyvää terveyttä!

  18. Kiitos! Vielä ovat nupuillaan, mutta jahka aurinko lämmittää..

  19. Kaunis kevätkukka-asetelma! Toivottavasti tähystyksen tulokset ovat myönteisiä.

  20. Kivoja istutuksia, kasvihuone on kyllä mahtava juttu, kun voit aloittaa kevään laiton jo pikkuisen aikaisemmin kuin taivasalla. Pääsee sisälle fiilistelemään kevään tulolla, vaikka ulkona on vielä pikkupakkasta.

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's lifePeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: