Rauniomuuri alulle – The ruin project

Rauniomuuri alulle –   The ruin project

Hei! Ensimmäinen lomapäivä meni erinomaisesti. Kävin taimikaupoilla. Mukaan tarttui limenväristä rönsyalpia, suklaakosmos, huovinkukkaa, samettikukkaa, multaa ja kasvusäkki. Kävi kuitenkin niin, etten ehtinyt istuttaa mitään ostoksistani. Odottavat huomista. Mieheni oli tarmokkaalla tuulella ja aloitti rauniomuuriprojektin… Muuri tulee Länsipolun pohjoispäätyyn.

Minä lisäsin vähän urakkaa ja päätin kuoria nurmet noiden blogiyhteistyökumppanini Plantinaviantoimittamien marjakuusien ympäriltä. Seuraavaksi lisään multaa ja ehkä myös katetta tai maanpeitekasveja. Luultavasti jälkimmäinen vaihtoehto.

Rauniomuurin perusta on nyt valmis ja sain nurmikon kaivettua pois marjakuusten juurelta. Huomenna homma jatkuu.

Länsipolku etelän suuntaan..

Näkymiä takapihalta..

Riittää tuolla pihalla hommia huomiseksikin. Kamalasti kitkemistä, istuttamista, kylvämistä, kastelemista, mullan kärräystä yms..

Tällä hetkellä olen ihastunut sammalleimuihin… Ihania. Tänään oli hyvä pihapäivä, mutta en ehtinyt läheskään niin paljon, kuin olin ajatellut. Kukkaisaa uutta viikkoa!

33 thoughts on “Rauniomuuri alulle – The ruin project

  1. Vautsi, taas teillä tapahtuu vaikka mitä! Teille pitäisi asentaa joku webbikamera, niin koko ajan tapahtuisi ohjelmaa 😀 Kukkaiselämä-kanava! Ihanat sammalleimut, ne tosiaan ovat suloisia. Ja nuo oranssit tulppaanit, oi että!

  2. Hih, onhan mulla se tubekanava, mutta kun en oikein ehdi kuvata sinne. Vie aikaa, vallankin se kuvankäsittely. Joo, taas tapahtuu ja kun muuri on valmis, nytkähtää taas Lillevilla eteenpäin.

  3. Sammalleimut ovat ihania. Teillä on paljon projekteja.
    Mukavaa lomaa!

  4. Onnea on rakas ja touhukas mies, mitä onkaan mukavampaa katsella kuin isäntä lapion tai haran varressa! On tuo teidän piha ihana! Mukavaa loman jatkoa sinulle!

  5. Rauniomuuri! Se sana tuo muistoja mieleeni. Joskus aikuisessa nuoruudessani asuin Irlannissa. Ja se paikka on oikea rauniolinnojen ja rauniomuurien luvattu maa. Rauniomuureilla kasvoi yleensä murattia ja toki muutakin vihreää, mutta tuo muratti jäi niin mieleen.
    Onnea muurintekoon. Jään jännityksellä odottamaan lopputulosta!

  6. Upealta näyttää teidän piha. Havukasvit tuovat kivasti vihreyttä ❤️

  7. Rauniomuuri kuulostaa tosi romanttiselta ja kivalta. Sammalleimut ovat todella kauniita kukkiessaan.

  8. Teillä on siellä jo niin ihanan rehevää ja kaunista! Jännityksellä odottelen muurin syntymistä, tulee varmasti upea!

    Ihanaa alkuviikkoa 🙂

  9. Innolla odotan rauniomuurin rakentumista. Siitä tulee varmasti hieno.

  10. Nyt on menossa puutarhurien kiireisimmät viikot. Mutta ihanaa se vain on vaikka tuntuu että aika loppuu kesken. Rauniomuuri ja havut on hyvä yhdistelmä.

  11. Kauniisti siellä jo kukitaan. Mahdottoman vehmaita nuo sinun kasvisi, taidat lannoittaa kunnolla. Minä olen niin laiska lannoittaja, pitäisi varmaan antaa enemmän ravinteita kasveille, että jaksavat.
    Ei kannata surra tekemättömiä töitä, päivä se on huomennakin.

  12. Väistyykö nurmikko kokonaan kasvien tieltä ja montako isompaa projektia vielä pihaasi mahtuu? Tällaisia kysymyksiä minulle heräsi, kun katselen kaunista pihaasi ja odotan arvoituksellisen rauniomuuriprojektin etenemistä.

  13. Jostain noita projekteja aina pukkaa.. Taidan olla mestari haalimaan niitä.. ;O)

  14. Kiitos, Mai. Tänään saatiin jo aika paljon aikaan!

  15. Kiitos, Saila. Jep, ahkeroivaa miestä on kiva katsella.. Mukavaa viikkoa!

  16. Kiitos, Tuula. Kiitos murattivinkistä. Meillä on monta murattia tuolla terassin hyllyllä.

  17. Päivät menevät nopsaan. Tunteja on liian vähän!

  18. Joo, lannoitan monta kertaa ja eri aineilla. En sure. On kiva, että on tekemistä!

  19. Kyllä tuota nurmea taas muutama neliö hävisi. Puolestani saisi kaikki hävitä, mutta tuskin häviää.. Kyllä niitä mahtuu. Heti tulisi mieleen kaksi muuta, mutta ne eivät toteudu ainakaan tänä kesänä.

  20. Minä ole kovasti tykästynyt ajatukseen, että nurmea ei olisi ollenkaan. Nyt sitä ajetaan kotona ja mökillä, tylsää.

Vastaa käyttäjälle SailaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: