Mikin rankka viikonloppu

Mikin rankka viikonloppu

Moi! Viimeinen lomaviikko alkoi pilvisenä. Onpa sen näköistä, että saattaa ropauttaa vettäkin.

Perjantaina huomasimme Mikin rinnassa jotakin outoa. Onneksi saimme ajan eläinlääkärille ja Mikki sai avun ennen viikonloppua. Lääkäri ajeli Mikin rintakarvat pois. Kävi ilmi, että Mikillä oli paha Hotspot-ihottuma. Oikeassa etutassussa myös.

Mikki sai kuukauden kortisonikuurin, voidetta ja puhdistusainetta sekä erikoisshampoota. Lisäksi piti hankkia allergiaruokaa.

Ihottuma saattoi tulla joko uudesta ruuasta, jota Mikki söi tai sitten uimisesta. Mikillä on todella paksu turkki ja se on varmaan jäänyt märäksi ja iho hautoutui kuumalla ilmalla.

Mikillä ei ole ollut aiemmin mitään vaivoja. Ainoat lääkärireissut on tehty rokotuksiin. Mikki oli ihan allapäin lääkärireissun jälkeen. Masukin meni sekaisin lääkkeistä ja ensimmäinen yö valvottiin, kun piti päästä ulos monta kertaa. Nyt Mikillä on jo parempi olo ja sai masulääkettä. En ole ressua niin surkeana nähnyt kuin oli perjantaina.

Rinta näyttää jo vähän paremmalta. Jatkossa osaamme tarkkailla sitä, vaikkakin hankalaa se on paksun turkin vuoksi. Uinnit on nyt toistaiseksi uitu.

Mukavaa viikkoa!

54 thoughts on “Mikin rankka viikonloppu

  1. Voi Mikkiä! Onneksi vaiva on jo hoidossa ja kohta on poika parantunut. Sinilevän takia ei ainakaan täällä nyt voisikaan päästää koiraa veteen 🙁 Ikävä juttu kaikille!
    Pikaista paranemista ja rapsutuksia Mikille!

  2. Vehnätön ja kanaton ruokavalio on sopinut meidän koirille. Mikille tsemppiä ja paranemista. Kaunista on puutarhassa <3

  3. Voi Mikki-ressukkaa! Toivottavasti paraneminen etenee mahdollisimman hyvin. Nuo allergiat ovat tosi ikäviä. Tyttären koiralla muutettiin ruokavalio ihan kokonaan ja silmien rähmintä, kutina ja massuvaivat loppuivat tyystin (ainakin vehnä ja maissi tekivät ihottumaa). Toivottavasti Mikki vielä uimaan pääsee, se on kuitenkin kesän riemuja – jos vain löytyy sopiva paikka, missä ei vielä ole sinilevää!

    Rapsutukset ihanuus-Mikille!

  4. Voi Mikki poloinen, mutta onneksi saatte hoidolla hauvelin kuntoon. Mukavaa viimeistä lomaviikkoa, täällä opetellaan jo normaali arkea.

  5. Rapsutukset Mikille ja pikaista paranemista !
    On teillä siellä aivan maharottoman hienot kukkapaljoudet, aivan häikäistyy kun kuvia katselee.

  6. Voi sentään, omalla kultaisellani oli tuota vaivaa tosi paljon, se on kun ilmat ensin kuivat,sitten kosteaa,uiminen jne. Iho hautuu paksun turkin alla. Meillä meni äkkiä ohi, annoin kortisonia ja huolehdin ettei tulehdu. Kortisoni teki koiralleni kyllä mahavaivoja. Ja juominen lisääntyi hirveesti sen aikana. Minä aloitin heti aina kortisonin kun näin että niitä laikkuja ilmeni, eli toivotaan että Mikillä vaan tämän yhden kerran, mutta hyvä olla varalla kortisonia. Tsemppiä koirulille ja sinulle mukavaa lomaviikkoa.

  7. Mikille tsemppirapsutukset ja pikaista toipumista ihottumasta! <3
    Onneksi vaiva selvisi nopeasti ja Mikki sai avun ja hoidon.

  8. Voi voi Mikkiä. Onneksi huomasitte vaivan ja Mikki sai apua. Paranemista Mikille!

  9. Mikille pikaista paranemista ja rapsutuksia <3 Kävin juuri katsomassa vuoden 2012 päivityksiäsi, kun aloittelen omaa blogia ja halusin nähdä, miten sinä olet postaukset aloittanut. Voi, mikä pieni lillerolallero tuo Mikki olikaan tuolloin <3 Voi hyvänen aika, kun meinasi ihan pentukuume iskeä 😀 Ja oli hauska nähdä, millainen sin piha silloin vielä oli. Aika suuri muutos 😉 Vaikka olenkin ollut jo pari vuotta blogin lukija, niin en ollut tutustunut noin vanhoisin päivityksiin aiemmin 😀

  10. Voi Mikki raukkaa :(. Voin vaan kuvitella sen kurjan katseen noissa ihanissa nappisilmissä.
    Onneksi hän on jo paranemaan päin <3

  11. Voi, Mikkiä! Onneksi vaivan syy selvisi ja lääkityskin on aloitettu. Kyllä nämä meidän lemmikit on niin tärkeitä ja niiden sairauksia suree, kuin omiaan.
    Ystävän pommerilta lähti kaikki karva selästä ja syy ei ole selvinnyt. Näyttäisi, että ruokavaliota muuttamalla karva on lähtenyt kasvuun.

  12. Voi toista :(. Pikaista paranemista ja rapsutuksia potilaalle <3

  13. Hyvä kun huomasitte että jotain oli vialla, ja hyvä että se selvisi noin pian.
    Toivottavasti koirulin olo kohenee nopeasti ❤️
    Se kulkee ihan apean oloisena tuossa kolmanneksi viimeisessä kuvassa.
    Kaunis ympäristö auttaa ?

  14. Erään tuttavani koiralla oli keliakia ja söi gluteenitonta ruokaa. Olen ajatellut monta kertaa, miten hankalaa on, että koira ei pysty kertomaan vaivoistaan.

  15. Voi Mikki-poloista. Haleja ja pusuja ja iloisempaa mieltä Mikille! <3

  16. hienoa kun huomasitte nopeasti ja Mikille saatiin heti hoito aloitettua. tsemppi halit Mikille!

  17. Voi suloista Mikkiä, mutta onneksi on saanut lääkkeet ja varmasti kohta kunnossa!! Rapsutushalauksia sinne ja pikaista paranemista♥

  18. Voi Mikki, mutta kyllä varmasti lääkitys auttaa.
    Tsemppiä Mikille täältä!

  19. Tsemppiä Mikille, onni, että hänellä on niin huolehtivainen emäntä!

  20. Tsemppiä Mikille! Lääkkeeksi myös puutarhaterapiaa.

  21. Voi, voi! Kurjia noi kutinat! Meillä Mauri kutisee vähän joka asiasta. Jotkin jotkin ruuat, kosteus, lika, hyönteiset ym. ym. Mauri möyrii jatkuvasti pitkin peltoja ja pitkässä heinässä. Lyhytkarvaisena ja -jalkaisena on jatkuvassa maakosketuksessa. Meillä onkin kortisonia kotona ja annamme sitä heti kun alkaa kutkuttamaan. Jatkuva raapiminen aiheuttaa stressiä koiralle ja Mauri reakoi siihen ainakin mahavaivoin. Inupect fortella saa koiran vatsan nopsaan rauhoittumaan. Se ei ole lääke, vaan täydennysrehu.

  22. Tsemppiä Mikille! <3 Ei oo kyllä yhtään kiva vaiva 🙁

  23. Kiitos, Saila. On Mikki on jo vähän parempana. Ei vedessä ainakaan näkynyt sinilevää, eikä siitä ole lehdissä varoitettu. Tiedä sitten..

  24. Kiitos, Mai. Jotain allergiaruokaa Mikki nyt syö. Jotenkin luulen, että se uiminen ja kuuma aiheuttivat tämän. Turkki ei kuivunut kunnolla.

  25. Mikki kiittää! Eiköhän se elo taas helpotu lääkkeitten ja ilman viilenemisen myötä.

  26. Kiitos, Johanna. Kaipa se helpottaa tuo Mikin olo, kun lääke alkaa vaikuttaa.

  27. Kiitos! Toivottavasti ei uusiudu. Pitää leikata vastedes turkkia lyhyemmäksi. Muina kesinä on leikattukin, mutta nyt on ollut niin viileää, että unohtui.

  28. Kiitos, Riina. Onneksi oli perjantai ja Mikki pääsi lääkäriin. Nyt alkaa jo helpottaa.

  29. Kiitos, Anneli. Vielä lääke väsyttää Mikkiä, mutta on tuo jo muutoin parempana.

  30. Hih, Mikki oli ihana mussukka silloin pienenä ja on toki vieläkin. Meidän piha on muuttunut melkoisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Tsemppiä blogin kanssa!

  31. Koirilla on melko paljon erilaisia ihovaivoja ja allergioita. Pitää nyt tarkkailla tuota Mikin ihoa.

  32. Juu, surullinen oli Mikki. Kyllä se onneksi on jo piristymään päin.

  33. Niinpä. Voi olla vaikka mitä kipuja ja ei pysty kertomaan. Aika kamalaa.

  34. Kiitos! Kyllä Mikki on jo parempana. Pitää nyt tarkkailla sen ihoa.

  35. Kiitos, Sirkku. Mieheni tuon Mikin vaivan huomasi, kun pesi Mikin tassuja sisälle tullessa. Onneksi Mikki pääsi lääkäriin.

  36. Voi Mauria. On varmaan hankalaa, kun on tosiaan matala ja kosketuksissa maahan kaiken aikaa. Tuota Inupektia Mikille annamme. Pitää olla väliä neljä tuntia lääkkeen kanssa.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: