Siivousta ja fiilistelyä!

Siivousta ja fiilistelyä!

Heisulivei! Eilinen meni puutarhassa, koska sää suosi pitkästä aikaa. Ai, että oli ihanaa! Sielu lepäsi. Sain äitini avuksi ja aloitimme puutarhan alasleikkuun ja siistimisen. Tässä kohdin pitkäaikainen blogiyhteistyökumppanini Fiskars tuli avuksi. Hyvillä välineillä puuha sujui kuin tanssi.

Leikkasin keskusympyrän tarha-alpin muotoon. Leikkaus sujui näppärästi PowerGear X Pruner L oksasaksilla. Sakset ovat kevyet käyttää ja minun reumaiset kätenikään eivät väsyneet leikkaamisesta.

Ja kun varret oli leikattu, sulloin ne käteviin Solid PopUp -lehtisäkkeihin. Säkit ovat näppäriä, sillä ne saa varastoitua pieneen tilaan ja ovat keveitä. Meillä viedään noilla säkeillä liikoja puutarhajätteitä auton takakontissa kaatopaikalle.

Lopuksi siistin jäljet Fiskarsin QuikFit -lehtiharavalla, joka on olllut luottoharavani jo usean vuoden.

Kun työt oli tehty, fiilistelimme Mikin kanssa siistityssä puutarhassa.

Vielä meillä hommia riittää, jahka kaikki perennat on alasleikattu ennen talven tuloa. Nyt on vasta aloiteltu ja siistitty vielä jotenkin kuosissa olevia kasveja. Joko sinä olet aloittanut puutarhan syystyöt?

48 thoughts on “Siivousta ja fiilistelyä!

  1. Muutama jo kukkinut juurakko (etenkin jo liikaa levinnyt huhtakurjenpolvi) on kukkimattomana kauneimmillaan. Vielä odottelen tuleentumista ja sitten leikkelen tai taittelen (päivänliljat) pehkot talviunilleen. Hieno kuva Mikistä kehäkukkien keskellä.
    ps. minullakin luottotyökaluina Fiskarsit, yksi pojistani niitä minulle ostaa lahjoiksi.

  2. Olen laittanut pois kesäkukkia, vaikka en yhtään haluaisi luopua kesästä.

  3. Syystyöt on aloitettu kukkapenkkien perkauksella rikkaruohoista ja osa perennanvarsista on myös leikattu alas. Vielä on kuitenkin hyvin paljon kukkivia kasveja, joten homma jatkuu myöhemmin.

  4. Meilläkin voi vasta pienen osan leikata. Pakko aloittaa ajoissa, jotta ehtii ennen lumia. Fiskarsit kestää. Mikki oli eilen oikein suotuisalla kuvaustuulella.

  5. Jep, en haluaisi minäkään. Kaksi ruukkua olen tyhjentänyt.

  6. Sama täällä. Vasta muutamia on voinut leikata. Lähinnä siivoillaan ja kuritetaan ylilevinneitä.

  7. Ei vielä ole tarvinnut suuremmasti siistiä joten iskin lapion nurmikkoon ja laajennan istutusalueita:)

  8. fiilistely kuva Mikistä niin nappiin kuin olla voi! muutamana päivänä olen itsekin siistinyt perennapenkkejä, eilen leikkasin myös perunanvarret. minullekin istuu käteen parhaiten fiskarssit, tällä erää kuitenkin leikkaaminen sujuu vain vasenkätisesti, oikean käden keskari on niin tulehtunut ja jäykkä, ettei saa osua mihinkään.
    tänään oli mahtava ilta, aurinkoista ja lämmintä, otin jopa pikku tirsat ulkona töiden jälkeen:)

  9. Yes, he's always in the garden with me. Happy gardening, Janneke!

  10. Oih, varmasti kipeä sormi. Sillä kädellä ei nyt kannata touhuta. Toivottavasti tulehdus paranee. Meillä oli kylmä päivä. Taas.

  11. Ihan perussiivousta ja kanttaalua vasta. Vaan joistaki leikkaan kukinnot, muuten jätän kaikki talaveksi penkkiihi.

  12. Me taas saimme työpäiväni jälkeen jonkun ihmeen "maalataanpas muutama seinä"-inspiksen. Siinä sitä ilta maalia sudittiin, seinästä tuli siisti ja niska oli illalla totaali jumissa kaikesta yskimisestä ja maalausasennosta.

  13. Meilläkin on Fiskarsin kakenlaisia "hilavitkuttimia", kun puolisoni on niitä hankkinut (monet Fiskarsin liikkeestä Fiskarsin kylästä 🙂 ). Hyviä ja kestäviä ovat. Meillä puutarha on edelleen kesäkuosissa, mutta olen silmäillyt sitä, että pitäisi kohta aloittaa… Puuliljat kukkivat vielä kauniisti.

  14. Mie usein jätän talven törröttäjiä. Olen kyllä yleensä siistinyt sellaisia kasveja, joiden kukkavarret kukinnan jälkeen ovat rumia. Tänä vuonna jätin kaikki paikalleen ihan vain siementen toivossa. Nuo sakset näyttäisivät hyvälle. Olen vähän kaipaillut hyviä puutarhasaksia.
    Blogissani on syyssipuli arvonta. Tule toki osallistumaan <3

  15. Minulla on ollut tapana jättää talveksi penkkeihin ja leikata ne vasta keväällä. Ehkä lähinnä siksi että syksyllä on puhti loppunut ja keväällä sitten taas tarttunut toimeen uudella innolla 🙂

  16. Ihana tuo Mikin fiilistelykuva <3 Taitaa tulla hyvä tuoksu jostain nenään.

  17. Minulla on puutarhahommat aika hunningolla. Tentit ja tehtävät pukkaavat taas päälle

  18. Juuri aloittelen! Kitkemistä on riittänyt ja olen rajannut penkkejä. Muutamat perennat pitäisi leikata alas. Osan annan maatua paikalleen. Tuo Mikki osaa kyllä nauttia puutarhasta, ihan tuo kuva, jossa hän kuin nuuhkii ilmaa silmät kiinni 🙂 Mukavia syyshommia!

  19. Nuo Fiskarsin säkit ovat parhaita mitä markkinoilta löytyy. Tykkään varsinkin siitä pienemmästä koosta ja olen raahannut sillä ties mitä. En ollut edes tajunnut kaipaavani sellaista. Ehdoton plussa keveydestä. Teillä on upea elokuinen puutarha 🙂

  20. Meillä on vielä kesäkuosi, kohtapuoliin pitää aloitella.

  21. Meilläkin Fiskarsin haravoita ollut siitä lähtien kun ensimmäiset tuli markkinoille. Syyssiivousta pitäisi alkaa täälläkin pihassa telkemään. Joskiin suurimman osan kasveista jätän lumisieppareiksi talven yli, ja siivoan keväällä.

  22. Syystöitä on ollut maahan taipuneiden marjapuskien oksien leikkaaminen, pilaantuneiden omppujen pois kerääminen. Nyt tulikin mieleen syyslannoitus, joka aina jää liian myöhäiseksi. NYT kävelen pihalle ja ripottelen sen. Kiitti Satu syystöiden muistutuksesta 🙂

  23. Parvekkeelta olen jo poistanut monta ränsistynyttä kasvia…silloin kun oli piha, niin syyssiivous oli kyllä ihan palkitsevaa.

  24. Syystyöt on aloitettu. Minun alpit kasvoi tänä vuonna niukasti, sekä tarha-alpi että ripsialpi. Minunkin paras harava on fiskarsin, ikivanha vieläpä.

  25. Pihaa on tullut haravoitua parikin kertaa, sillä tuomi on ruvennut pudottamaan lehtiä jo kuukausi sitten. Ja sitten kun sisustusasssari makoilee ulkosalla lehtien päällä, niin aika monta lehteä tulee sisälle…
    Kivaa viikkoa!

  26. Kylläpä olisi ollut tuollainen säkki tarpeen, kun siivosin meidän pihaa.
    Ihanaa tiistai-iltaa Satu <3

  27. Juu ei tosiaan riitä, että kesän huolehtii kasveista ja siistii minkä ehtii rikkiksiltä. Sitten onkin se pahin edessä eli alasleikkuu ja siivoaminen.

  28. Kaunis on syksyinen pihasi ja niin ihanan siisti. Jäin ajattelemaan tuota kasvijätteiden kuljetusta kaatopaikalle. Tuleeko kasvijätettä niin paljon,ettei oma avo- lehtikomposti riitä sen maaduttamiseksi? Etkö jätä kasvien varsia ja lehtiä maatumaan penkkeihin, vai vain osan? Jotkut puutarhurit kehoittavat jättämään ne penkkeihin ja keväällä peittämään multakerroksella kauniimmiksi, kunnes sitten taas uusi kasvusto peittää maan. Kiinnostaisi kuulla sinun toimintatapa, olet niin monet vuodet hoitanut isoja istutusalueita, että kokemusta on varmasti jos jonkinmoista. Kiitos, jos jaksat avata asiaa meille, ei ihan niin osaaville:) Toivotaan mukavia puutarhapäivä vielä hetkeksi, ettei tämä ilo loppuisi taas kesken!

  29. Hyvähän niitä olisi jättää. Minä leikkaan kaikki pois, koska en halua jättää suojapaikkoja kotiloille. Keväällä on myös kivempi aloittaa kausi siistillä puutarhalla.

  30. Hih, mahtavaa, että tuollaisia inspiraatioita tulee joillekin. Meillä tuollaiset hommat ovat kuin tervanjuontia..

  31. Puuliljat ovat upeita. Jep, Fiskarsit kestävät. Meillä aloitellaan myös vielä kevyesti, mutta pian tahti kiihtyy.

  32. Kiitos vinkistä. Pitääpä tulla. Minä leikkaan siemenet juurelle ja heitän varret pois.

  33. Minulla on niin paljon keväällä hommia, ettei siivoamaan ehdi. Ja tykkään aloittaa puhtaalla pihalla.

  34. Aika kesäistä meilläkin vielä on. Keleistä riippuu, kauanko on.

  35. Meillä on myös monenlaisia Fiskarsin haravoita. Kaikki ovat kovassa käytössä.

  36. Eipä kestä, Eija. Hommia on niin paljon, ettei kaikkea muista.

  37. Kivalla ilmalla syyssiivous on ihan mukavaa puuhaa. Toivotaan hyviä kelejä.

  38. Meilläkään alpit eivät olleet niin kauniina kuin yleensä. Sade riepotteli.

  39. Ymmärrän täysin haravointi-intosi. Meillä on vähän sama juttu. Mukavaa viikkoa!

  40. Niinpä. Nuo syystyöt alkavat kyllä tökkiä jossain kohtaa, mutta ei auta itkut markkinoilla. Tehtävä on.

  41. Kiitos, Villis. Meillä on viisi isoa heinähäkkiä. Kaatikselle menevät huonosti maatuvat ja liikaa leviävät. Heinähäkkien lisäksi haketamme suuren osan kasvijätteistä ja levitämme pensaiden juurille. Kaikki ei vaan mahdu millään tontillemme, tavaraa tulee niin paljon.

    En jätä penkkeihin. En halua, että kotiloilla on talvella suojaa. En myöskään tykkää aloittaa uutta puutarhakautta limoittuneiden varsien ja lehtien haravoinnilla. Syksyisin levitän valmista kompostia penkkien päälle. Se suojaa kasveja ja maatuu vielä siistimmäksi talven aikana. Kompostimullan alle viskon usein kotilorakeita.

    Jep, toivotaan hyviä syyssäitä pihatöille. Mukavaa viikkoa!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: