Neilikan kasvatusta.. ;O)

Neilikan kasvatusta.. ;O)

Heips! Kaikkea pitää kokeilla (tai no ei ihan kaikkea ;O). Meikä, kun on sellainen kukkahamsteri, niin tulee ostettua jos jonkinlaisia kukkia. Kun teen kimppuja, karsin lehdet pois. Neilikoista myös ne pikkuvarret, joita kasvaa päävarresta. Katselin tässä kerran, että nuo pikkuvarret näyttävät ihan pistokkailta. Niinpä pistin niitä vesilasiin. Ja kas!! Juuret ilmaantuivat. Nyt kokeiluvaiheena on, lähtevätkö pistokkaat kasvuun. Valotilanne ei tähän vuodenaikaan ole paras mahdollinen, mutta kokeilen silti.

Oletko sinä kokeillut vastaavaa? Olen joskus tehnyt saman ruusuilla ja sain taimen aikaiseksi.

Ikkunalla nököttää nyt kolme pikkuruukullista neilikoitten alkuja. Jos osaat neuvoa minua näiden kasvatuksessa, olen kovin kiitollinen!

Olen ottanut pistokkaita erikokoisista ja -värisistä neilkoista.

Tein tänä iltana myös kranssin valmiiseen olkipohjaan. Tarkoituksena on tehdä tuohon kranssiin jonkin sortin kukka-astelma. Ehkä valkoisia amarylliksiä tai liljoja, valkoisia ruusuja ja ripaus jotain sinistä. Siinäpä puuhaa. Jos tulee nätti, pääsee kranssi koulumme itsenäisyysjuhlallisuuksiin koristamaan pöytää.

Oletko sinä jo tehnyt joulu- tai itsenäisyyspäivän askarteluja?

Mukavaa torstai-iltaa!

20 thoughts on “Neilikan kasvatusta.. ;O)

  1. Kiva kokeilu.
    Neilikat ovat lemmpareitani. Kauniita ja kestäviä ja sopivat ihanasti etenkin jouluisiin asetelmiin ja miksei myös kransseihin.

  2. Mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö kasvuun/tekevätkö nuppuja.

    Minä kanssa kokeilen kaikenlaista, viimeisin mandariinin kasvatus siemenestä – kaksi minitainta odottelee kevätaurinkoa…

  3. Hauska kokeilu! Kerro jos saat onnistumaan! Neilikat ovat ihanan kestäviä kukkia ja niitä on nykyään vaikka mitä värejä. Muistan lapsuudesta 50-luvulta, että neilikkakimppu oli se kimppu, jonka mies aina toi naiselle. Silloin kait ei oikein ollut valikoimaa. Silloin olin siihen aivan kyllästynyt, mutta nykyisin noita on onneksi kehitelty ja ne ovat taas kokeneet renesanssin.

  4. Voi miten hauska kokeilu..toivotaan että neilikat lähtevät kasvamaan! Kranssista tulee varmasti hieno! Mukavaa alkanutta joulukuuta❤

  5. Upea kranssi ja tykkäisin ihan sellaisenaankin. <3 Mukavaa joulukuun ensimmäistä <3

  6. Odotan mielenkiinnolla kuinka onnistut neilikoiden kanssa, kiva kokeilu

  7. Onpa hauska kokeilu. Mielenkiintoista nähdä, lähteekö kasvuun. Kranssista tulee varmasti upea. Hauskoja muuten nuo sinun sammalpallosi. Mukavaa viikonloppua!!

  8. Totta. Kestävät pitkään ja väreissä on valinnanvaraa.

  9. Minäkin kokeilin joskus. Minulla jäivät minikokoisiksi.

  10. Paljon on eri värejä ja kokojakin. Kestävät tosi kauan.

  11. Hauskaa, että löysin tämän postauksen. Napsin pari päivää sitten neilikkakimpusta samalla lailla nuo sivukasvut ja laitoin vesilasiin juurtumaan kun näyttivät niin pistokkailta. Kevään tulo tekee sen, että siemenien lisäksi kaikkea mahdollista tekee mieli kasvatella. Kuinka kävi kokeilusi?

  12. Harmitus kyllä, ei onnistunut. Sen sijaan ostin vastaavien neilikoitten siemeniä Espanjan reissulta ja kukkivat loppukesästä. Vieläpä siemensivät ja kukkivat seuraavanakin kesänä. Ehkä myös tulevana?

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: