Pelkkää kesäkuuta!

Pelkkää kesäkuuta!

Hei! Jatkanpa tässä viime kesän kuvakoostetta. Löytyi niin paljon kukkaiskuvia, että esittelen tässä pelkästään kesäkuun kukintaa. Aloitetaan Länsipolulta.

Viime kesänä kesäkuu tarjosi ensimmäistä kertaa heinäkuun kukintahuipulle vastusta. Pidin melkein enemmän kesäkuusta kuin heinäkuusta, vaikka aina ennen on ollut toisin. Polkujen reunojen sammalleimut ja alppiruusut pitivät kesäkuun kukkarunsaudesta huolen.

Näyttää olleen sateinen juhannus, kun polku on noin märännäkoinen.

Viime kesänä atsaleat ja alppiruusut kukkivat runsaasti ja pitkään. Kukinta oli myöhässä, kuten kaikilla muillakin kasveilla. Täällä kaakossa vettä tuli läntisenkin Suomen edestä. Oli viileä ja märkä kesä. Minä en tykännyt, mutta puutarhan kukat näyttivät arvostavan viileitä kelejä.

Juhannukseen mennessä puutarhamajamme Lillevilla sai valkoisen värin ja portaat. Heinäkuussa istutin viherkaton kasvit. Tulevana kesänä on hauska nähdä, kukkiiko katto.

Vielä meidän puutarhasta riittää koostetta kolmanteenkin postaukseen. Samalla katson näitä kuvia kriittisesti ja koetan keksiä niille tilaamilleni daalioille paikkaa..

Mukavaa viikonloppua!

15 thoughts on “Pelkkää kesäkuuta!

  1. Iih ja aah miten ihanaa. Särkyneet sydämet ovat fantastisia. Taidan hommata niitä ensi kesäksi.
    Meillä on vain yksi jäljellä. Mihin lie ovat kadonneet. Hauska katsella nuo sinun kuvasi aina ensin
    koiran touhut seuraten ja sitten puutarhaa tarkastellen ??

  2. Toivottavasti muutamalle daalialle löytyy kolo jostakin – kovin montaa koloa ei näytä olevan, ja Mikin on mahduttava puutarhaan ensikin kesänä ;o)

  3. Kaunista on pihassasi eiköhän joku kolo löydy daalioille. Mukavaa loppiaista:)

  4. Aina sitä joku paikka löytyy uusille kukille. Niin on ihanan värikästä.

  5. Huoh, kaunista, rehevää, värikästä jajaja… Kyllä kaipaa jo kesää…

  6. Niin kaunista kukintaa… Aivan mahtavia uutisia sinulla tuolla aiemmissa postauksissa. Ihanaa kukkavuotta 2018!

  7. Eikö olekin mukavaa viime kesän kuvien myötä aloitella uuden kauden fiilistelyä? Seisooko Mikki kukkapenkissä?

  8. Jollei kuvassa ole Mikkiä, puuttuu jotain oleellista.

  9. Olen ajatellut ottaa kasvimaan hyötykäyttöön – kukille…

  10. Kiitos, Outi. Juu, daalioille on löydyttävä paikka.

  11. On! Juu, seisoo. Ei haittaa. Tuossa penkissä saa seistä. Siinä on suikeroalpia ja tiarellaa.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: