Vuosi: 2018

Ilon ja murheen vuosi 2018

Hei! Ajattelin tehdä kuvakoosteen kuluneesta vuodesta. Paljon tapahtui. Aloitin vuoden täyttämällä pyöreitä. Kuvassa Mikki poseeraa saamieni kukkien kera. 1.1.2018 Helmikuussa kaksoset tanssivat  vanhojen tanssit. 16.2.2018 Maaliskuussa osallistuin Sampossa floristimestari Anna...

Jatka lukemista
Jouluaatto

Hei! Jouluaatto meni mukavasti perheen parissa. Äitini ja tätini tulivat meille ja söimme yhdessä jouluaterian. Suurimman osan jouluruuistamme loihti Lappeenrannan Upseerikerhon keittiömestari Ulla Liukkonen. Kyllä oli hyvää. Poika sanoi, että...

Jatka lukemista
Aika hiljentyä

Hei! Joululoma alkoi eilen. Kaksi viikkoa aikaa tehdä vaikka puutarhuriopintojen etäopintotehtäviä, joita on rästissä enemmän, kuin laki sallii. Viimeiset viikot ovat menneet joulumyyjäisissä valvontaluokkani kanssa ja Mikistä toipuessa. Tuntuu, että...

Jatka lukemista
Söpöysvaroitus!

Hei! Viikonloppu meni nopeasti. Olin luokkani ja kollegani kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina pop up -joulutorilla myymässä taidepainotteisen luokkani tekemiä tuotteita. Kauppa kävi oikein mukavasti ja matkakassa karttui taas mukavasti....

Jatka lukemista
Tässä hän on!

Hei! Otin eilisen päivän virkavapaata tärkeän asian vuoksi. Matkasimme koko perheen voimin Lappeenrannasta Tammiaisiin katsomaan kultaisennoutajan pentuja. Varasimme kolme viikkoa vanhan kultsupojan. Ei tuo söpöläinen Mikkiä tuo takaisin, eikä vähennä...

Jatka lukemista
Rakkaista rakkain

Hei! Mikki on viime aikoina sairastellut. Käytimme sitä eläinlääkärillä pari viikkoa sitten ja lääkärin mielestä Mikki oli vilustunut. Lääkäri kuunteli sydämen ja keuhkot ja otettiin verikoe. Tulehdusarvo ei ollut koholla....

Jatka lukemista
Kukkaisia joulukoristeluja

Hei! Minulla on ollut ilo tehdä kukkaisia joulukoristeluja Lappeenrannan Upseerikerholle. Valitsin väriteemaksi valkoisen ripauksella blingiä. Salin ikkunoissa roikkuu valkoisia amarylliksia, joiden lisukkeina on harsokukkaa, hirssiä, eucalyptusta ja pihdanoksia. Rakuuna- ja...

Jatka lukemista
Back to top