Ruusula-projekti nytkähti käyntiin!

Ruusula-projekti nytkähti käyntiin!

Heips! Kiitos kaikista ihanista ruusuvinkeistä! Eilen alkoi tapahtua. Menin heti aamusta Tirilän puutarhalle ja ostin parit ruusut. Mukaani lähti puistoruusu Ilo, kanadalainen John Cabot ja pilariruusu John Davis. Noilla pääsin alkuun. Tilipäivänä haen lisää… ;O)

Meikäläisellä nuo projektit muotoutuvat tehdessä. En osaa, enkä kyllä jaksakaan, suunnitella paperilla. Kun kaivoin kukkapenkkiin aukon polkua varten, jytkähti mieleen, että siihen käy hienosti pari porrasaskelmaa. No, mikä ettei? Tuohon Mikin eteen tulee siis pikkuportaat. Projektiin kuului myös aitavilliviinien rajaus. Nurmikko lähtee kokonaan ruusualueelta. Peitän sen maanpeitekankaalla ja päälle pistän multaa. Lähinnä ruusujen juurille istutan maanpeitekasveja, mutta jos istutan jotain isompaa muuta perennaa, lävistän kuoppaa varten kankaan ja laitan kunnon mullat ja lannoitteet. Näin olen toiminut muuallakin pihalla ja hyvin on pelittänyt.

Tuohon monttuun istutin valamonruusun. Pohjalle lisäsin blogiyhteistyökumppaniltani Biolaniltasaatua Hevonkakkalannoitetta. Sitten multaa ja vettä.

Käytin multana Biolanin Istutusmultaa, joka valittiin vuoden 2018 puutarhatuotteeksi. Multa sisältää biohiiltä ja mykorritsaa, mikä auttaa kasvia ravinteiden otossa ja juurtumaan.

Omenapuun ympäriltä poistettiin päivänliljat, jotka siirsin alueen reunalle. Mies nikkaroi omenapuun ympärille penkin.

Pilariruusu John Davis pääsi säleikköä vasten tulevien porrasaskelmien viereen.

Tuohon kukkapenkin viereen tulee kivituhkapolku. Polku kiertää myös omenapuun  ja tehnee jonkin mutkan alueen toisella laidalla.

Loppuihan se työnjohtajankin työpäivä lopulta. Vellikello ja uni kutsuivat!

Penkki ehti jo tuohon vaiheeseen. Sen alle tulee kivituhkaa.

Huomenna tulevat tilaamani kivituhka ja luonnonkivet. Sitten projekti jatkuu. Nyt on meikäläinen vähän väsynyt. Eilinen rehkiminen puutarhassa ja tämä päivä työssä oppimisessa liittyen puutarhuriopintoihini. Menin aamulla Lappeenrannan Upseerikerholle kitkemään ja siistimään kukkaistutuksia.

Kuvat ennen…

ja jälkeen…

Kitkin, haravoin, kanttasin. Lannoitin Biolanin Luonnonlannoitteella ja heittelin kotilorakeita. Lopuksi multasin.

Huomenna projekti jatkuu. Yhteensä neljä kukkapenkkiä. Nyt on meikä puhki ja huilailee illan.

Mukavaa viikkoa!

25 thoughts on “Ruusula-projekti nytkähti käyntiin!

  1. Sinähän olet laittanut hihat heilumaan ja ahkeroinut oikein kunnolla. Ihan mahtavalta näyttää <3

  2. Minusta on niin ihana nähdä kun yhdessä miehesi kanssa (ja tietenkin myös Mikin) puuhailette teidän kauniissa puutarhassa.

  3. Kiitos, Heidi. Juu, "tuumasta toimeen" on meikäläisen motto.

  4. Kiitos, Outi. Miehen apu on monesti välttämätön. On juttuja, joita en osaa tehdä tai en jaksa tehdä. Ihanaa, että hän tekee ja auttaa.

  5. Ihanaa luovaa ”hulluutta”, liiallinen suunnittelu tekee hommasta vain tylsää 😉. Meillä myös tehdään puutarhaa yhdessä miehen kanssa ja se on aivan ihana yhteinen harrastus. Ja aika usein hommat lähtevät siitä että tuohon sopisi sellainen ja tällainen, ja eikun tuumasta toimeen. Nyt sitten jäädään odottelemaan kuvia kukkivasta ruusutarhasta.

  6. Sinulla hommia on piisannut, eikä mitään kevyitä hommia! Ihanaa selvää jälkeä tulee, työn tulosta, se on jotenkin niin kivaa puutarhahommissa. Todella kaunistui kerhon istutus, ja ruusutarhan projektia on todella kiva seurata.

  7. Työntäyteinen päivä sinulla ja vähän miehelläkin. Hyvät valinnat ruusuiksi.

  8. Onpa siellä kovasti touhuttu.
    Varmasti tulee hyvän näköistä kun yhdessä työskentelette.

  9. Puutarhasi hehkuu upeuttaan, sinä onnellinen kun miehesi on noin paljon mukana.Meikäläisen kumppanilla on oma piha ja talous hoidettavana, auttelee kyllä meikäläistä nurmen-ja pensasaidan leikkuussa minkä ehtii. Touhukasta viikkoa sinulle ja miehellesi. 🙂

  10. Ilo ruusu on kaunis valinta, meillä huiteloo lähellä kolomii metrii korkeus. Ois kevväällä pitäny leikata alas koko puska, kuivatti niin paljon oksiaan kevväällä. Uutta kasvuu on tulossa paljon.

  11. Oi noista pikkuposårtaista tulee varmasti ihanat, käyvät mainiosti juuri tuohon kohtaan. Katekangas on oiva apu moneen paikkaan. Ihana ruusutarha on pihaasi tulossa, ei voi kuin ihmetellä uutteruuttasi. Ja samoin miehesi on jutuissa mukana täysillä, ihanaa! Meilläkin auttaa pyydettäessä, ja itse vastavuoroisesti autan aina ukkelin omissa jutuissa, kuten kalastuksessa ja semmoisissa. Puuhakasta viikkoa sinne!

  12. Siis pikkuportaista tulee hyvät. Tabletti ei tykkää jos kirjoittaa nopeasti, tulee virheitä..

  13. Siellä on kunnon vauhti päällä! Hienosti muodostuu uusi ruusualue koko perheen voimin 🙂

  14. Ihan samaa mieltä. Hommasta menee ilo, jos liikaa miettii. Inspiraatiolla eteenpäin! Ensi sunnuntaina menen ruusuostoksille…

  15. Juu, hommia pukkaa. Loppuviikosta pitäisi parit kukka-asetelmatkin väkertää ja välillä aion käydä Pohjois-Karjalassakin. Hulinaa on! Kitkeminen on aika terapeuttista puuhaa ja lopputulos palkitsee.

  16. Vauhti päällä. Puuhailu ja puutarhan rakentaminen on ihan parasta!

  17. Arvostan kyllä, että perhe auttaa. Yksin en selviäisi. Kiitos! Mukavaa viikkoa!

  18. Ilo vaikutti kuvauksen perusteella hyvältä. Toivottavasti kukkii kauniisti.

  19. Kiitos, Tuulikki. Yhdessä puuhailu on mukavaa! Puutarhan rakentaminen on ihanaa! Harmi vain, että kohta on piha täynnä…

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: