Hups!

Hups!

Hei! Hupsista keikkaa! Vierähti melkoinen tovi edellisestä postauksesta. Pisin tauko seitsemään vuoteen!

Työt alkoivat ja alkuväsymyksen jälkeen on mennyt suht mukavasti. Poikamme aloitti armeijan ja kävimme perheen kera katsomassa valatilaisuutta.

 Yllä äiti ja tytär. Alla isä ja poika.

Olen jatkanut kevyemmän elämän linjalla välillä paremmalla menestyksellä ja välillä vähän lipsuen. Suunta on kuitenkin oikea. Alla muutama lenkkikuva. Kyllä vie kauan, että Kortisoni poistuu kehosta. Huoks.

Puutarhaelämä Mortin kanssa on.., sanoisinko, haastavaa.

Näki, kun viikolla poimin ruusuja maljakkoon ja kuvittelee nyt, että kukat ovat jotain syötävää. Tänään yritti syödä syysvuokkoja, salkoruusuja ja ruusuja – muutamia mainitakseni.

Viimein, näin syksyn kunniaksi, sain aikaiseksi sisustaa Lillevillaa. (Aiemman kuvan puutarhamaja)

Kukkien lisäksi omenat ja marjat maistuvat Mortille. Karviaiset olivat aivan erityisen herkullisia. Omatoimisesti Mortti tyhjensi karviaispensaat.

Kuivuus näkyy puutarhassa.

Satoa tulee, vaikken hyötyviljelystä niin perusta. Satoa syön kyllä mielelläni!

Kasvimaa on kukkamaa.

Viime ja tämän vuoden panostus hortensioihin antaa nyt kukkasatoaan.

Jep! Tänään saatan tarttua lapioon ja ryhtyä pienimuotoiseen puutarhaprojektiin. Tai sitten en… Saa nähdä. Aurinkoista sunnuntaita!

21 thoughts on “Hups!

  1. Mortti näyttää olevan varsin lennokkaalla tuulella 😄 kaunista siellä on, kuivuudesta huolimatta.

  2. Mikä siinä onkin että koirat tykkäävät karviaisista, meillä kaikki koirat ovat syöneet niitä. Hortensioihin kannattaa panostaa, loppukesän kauneimpia kukkijoita ja kukkivat pitkään.

  3. Minun takapihani on viidakko, jota on vaikea pitää siistinä. Talonyhtiön remontin vuoksi poistettiin aitoja ja siitäkös minun tuijat innostuivat ja levähtivät niin, että kohta meidän pihalle pääsee vain sisäkautta 🙂
    Ihanat hortensiat <3 Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Satu <3

  4. Lennokasta menoa tosiaan! Hauskat kuvat Mortista. Minulla ei kyllä ole vinkkejä miten opettaa koiraa, että kukkia ei pidä syödä, mutta nuori koira niin eiköhän se vielä opi talon tavoille!

  5. Johan tässä kaipasinkin sinun päivityksiäsi. Toivottavasti Mortti ei kovin tykästy kukkien makuun. Kiva lamppu Lillevillassa (kukkien lisäksi).

  6. Vai on Mortista tullu kasvissyäjä 🙁 Eiköhän se siitä tasaannu. Hortessat o yksiä syksyn näyttävimpiä kukkijoota. Niitä pitääs meikälääsenki lisätä.

  7. Mortti on kyl niin ihana koiruli, vaik välillä voikin olla täystuho innostuksissaan!
    olipa kivat kuvat perheestäsi. teil onkin sit hieman erilainen syksy, kun poika aloitti armeijan. onpa mahtavat maisemat lenkeilläsi. mukavaa elokuun viimeistä viikkoa Sinulle!

  8. Ihanat kuvat! Tsemppiä kovasti teidän nuorukaiselle armeijaan. Valatilaisuus on kyllä liikuttavan hieno tilaisuus! On tuo Mortti vaan suloinen:) Ihanaa alkanutta viikkoa💗

  9. Kiitos, Eeva. Niin, toivottavasti ei. Pistää suunsa ammolleen ja puraisee ruusun kukinnon irti. Niin se käy kätevästi.

  10. Kyllä lihakin maistuu, mutta marjat ja kukat myös. Ihastuin viime kesänä hortensioihin Cornwallissa ja ostinkin ison satsin niitä kotiin tultuani.

  11. On se hauska, vaikka välillä koettelee hermoja. Erilaista on.. Kohta ollaan miehen kanssa kaksin. Aurinkoista viikkoa!

  12. Kiitos. Hieno tilaisuus oli. Mortti on vallaton velikulta. Mukavaa viikkoa!

  13. Hortensiat, kannatti panostaa. <3

    Haha tota Morttia, aina vauhti päällä. 😀

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: