Ruusuähkyä tarjolla!

Ruusuähkyä tarjolla!

Hei! Voi ihanuus, mikä ruusujen tuoksu etupihalla onkaan! Paljon yhtä aikaa kukassa toinen toistaan ihanampia ruusuja ja hortensioita. Elokuu taitaakin olla uusi suosikkikuukauteni!

Saimme viikolla levennettyä etupihan polun, joten polku-urakka on nyt saatu päätökseen. Reunuskasvit hieman kärsivät operaatiosta, mutta ensi keväänä kasvavat entistä paremmin pienen leikkauksen jälkeen.

Länsipolun levensimme jo viime viikonloppuna.

Alla kimara ruusukuvia ja Satumaiseen tapaan ovat nimet tietenkin hukassa… Suosikkejani ovat nuo rosettimaiset Austin-ruusut.

Lavinia-köynnösruusu

Benjamin Britt 

Runkoruusu

Fairy-maanpeiteruusu

Onko tuo alla kirjoapteekkarinruusu tms?

Music Box

No, huh. Jaksoitko loppuun? Mielestäni on kannattianut panostaa ruusuihin, joita olen hortensioiden ohella haalinut. Kukkaisaa viikonloppua!

24 thoughts on “Ruusuähkyä tarjolla!

  1. Siis aivan mahdottoman upeita <3 … Kyllä on kannattanut satsata.

  2. Niin kauniita ruusuja.! ?? Itsekkin pidän paljon ruusuista, vaikka tänä vuonna en ole yhtäkään hommannut pienelle pihallemme. Täytynee ensi vuonna oikaista asia. ? Pihanne on todella upea kaikin tavoin.! ??

  3. En usko, että voi tulla ruusuähkyjä, koska ruusut ovat niin ihania.
    Kaunista viikonloppua sinulle Satu <3

  4. Ehdottomasti kannatti panostaa ruusuihin, upealta näyttää! Mukavaa viikonloppua sinulle, Satu!

  5. Tuo kirjava näyttää kirjoapteekkariruusulta. Usein se vain kukkii aikaisemmin kesällä. Sinulla on kasa hienoja ruusuja! Upeaa.

  6. Vau, kannatti panostaa. Minustakin näyttäisi olevan kirjoapteekkarinruusu.

  7. Ruusut ovat vähän hankalia, mutta ihania! Kiitos, Nicola.

  8. No, sitähän minäkin. Hauskinta tässä on, että en muistanut omistavani tuollaista. Etsin sitä Tirilästä aikeissa ostaa! Kiitos!

  9. Aivan ihania ruusuja. Innoissani odotan runsas kuukausi sitten hankkimieni Austin-ruusujen kukintaa. Ehkä jo ensi vuonna.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: