Ihana kevätpäivä!

Ihana kevätpäivä!

Heips!

Onpa autuas olo. Tein puutarhatöitä useamman tunnin tänään lintujen laulun säestyksellä.

Morttikin käyttäytyi enimmäkseen kunnolla. Lopuksi tuli ilmeisesti väsy ja nälkä, kun alkoi riehua.

Haravoin polkuja ja kukkapenkkejä. Tyhjensin pikkukasvarin mullat sipulikukkien päälle, kun sipulit loistivat paikoin paljaina.

Meillä on havut peitettyinä. Peitin ne tammikuussa, kun ajattelin, että on helpompi peittää ennen lumen tuloa. No, lunta ei koskaan tullut. Maa on kuitenkin enimmäkseen jäässä, joten kaipa suoja havuille on tarpeen.

Yhtään kukkasipulia en syksyllä istuttanut, mutta näyttäisi noita nousevan. Sitä en sitten tiedä, miten taantuneita ovat.

Pari lumikelloa oli kukassa takapihalla.

Miehet ripustivat tekemäni silkkikukkahässäkän Lillevillan, tulevan pihapuodin, kattoon.
Uusi kaasulämmitin pääsi Lillevillaan myös.
Siitä se lähtee! Seuraavaksi mööpelit mökkiin!
Mukavaa lauantai-iltaa!

11 thoughts on “Ihana kevätpäivä!

  1. Kuulostaa oikein hyvältä päivältä. Ihana kukkajuttu katossa!

  2. Tänään oli hyvä puutarhapäivä, sain leikattua kaikki omena- ja päärynäpuut. Tulppaanin lehtiä nousee täälläkin.

  3. Täällä meillä nurmikko on vielä osin niin kostea, ettei ihan vielä pääse haravan kanssa heilumaan.
    Hieno kukkakoriste pääsi kattoon.
    Mukavaa naistenpäivää sinulle.??

  4. Puoti kaunistuu päivä päivältä! Hyvää naistenpäivää!

Vastaa käyttäjälle KatjaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: