Pihapuodin valmistelua

Pihapuodin valmistelua

Moikkelis!

Viimeistä lomapäivää viedään. Sen kunniaksi tein pionirekvisiittaa keväällä avattavaan Kukkaiselämää-pihapuotiin.

Jos kävisi niin hassusti, ettei tuo korkeudeltaan mahdu Lillevillan kattoon, voi tuon pionihässäkän ripustaa seinällekin. Uskon kyllä, että se mahtuu kattoon. Vaikkapa myyntitiskin yläpuolelle.

Pujottelin silkkikukat raudoitusverkkoon.

Mies on maalannut puodin mööpelit kertaalleen kalkkimaalilla. Vielä pitää houkutella hänet maalaamaan toinen kierros ja sitten vaha päälle.

Pihapuodin metallikyltti on nyt valmis. Mies ripusti sen talon seinään.

Asiantuntevassa valvonnassa.

Perjantaina saapui verkkokauppaani mukavia siemenseoksia. Ajattelin käyttää yhden, perhosille ja pölyttäjille suunnatun siemenseoksen pihapuodin viherkattoon. Ennestään siellä kasvaa keltamaksaruohoa, mutta se ei näy mihinkään. Olen myös kylvänyt katolle ajuruohoa, eikä sekään oikein ole lähtenyt vauhtiin. Kokeilen nyt värikästä kukkaseosta. Se olisikin aika ihanan näköinen.

Tällaista puuhailua sunnuntain kunniaksi. Huomenna alkaa arki ja työt.

Kivaa sunnuntaita!

23 thoughts on “Pihapuodin valmistelua

  1. Kivalta näyttää tuo pioni koriste! On se onni että sinulla on noin hyviä apureita ja huoltohommat/tarkkailu/työnjohto sujuu loistavasti:)♥ Mukavaa alkanutta maaliskuuta♥

  2. Kyltti on niin kaunis, hyvä tulee. On siellä komea assari ja aika paljon Sampan kanssa samaa näköä.

    Sydämellistä sunnuntaita Satu. <3

  3. Petooniverkoston moneksi. Hiano tuloo, oli sitte mihinä hyvänsä. Mööpelit o maalauksen jäliiltä ku uuret.

  4. Kaunis kyltti <3 Varmasti hauskaa puuhailla puotia valmiiksi, kiva siitä tulee 🙂

  5. Odotan jo kovasti, että näen puodin valmiina! Niin paljon kaikkea ihanaa sinne on tulossa <3

  6. Puodista tulee aivan ihana!

    Viherkatot kiinnostavat kovasti. Johonkin meilläkin sellaisen haluaisin, en vain tiedä mihin! Laitahan kuvia kesän mittaan, jos kukkaseos alkaa kasvamaan!

  7. Voi miten kaunis toi kyltti, kertoo hyvin siitä millaisia tuotteita voisi odottaa puodista löytyvän. 🙂

    Mukavaa viikkoa!

  8. Kiitos, Tiia. Innokas ja komea apuri, kuten sinullakin. Kultsut ovat ihania. Mukavaa viikkoa.

  9. Kiitos. Betoniverkko on ihanan rouheaa ja käy moneen.

  10. Juu, mukavaa touhua ja kivemmaksi vain muuttuu kevättä kohden.

  11. Kiitos, Onneli. Mukavaa puuhaa. Tulisi vain aurinko esiin.

  12. Kiitos, Marketta. Viherkatto on kiva, mutta ei ole oikein lähtenyt kasvuun, kun on ollut kaksi hellekesää peräkkäin ja kattoa on hankala kastella.

  13. Kiitos, Jonna. Oli tuossa maalaamista, kun kaksi puolta piti tehdä. Toinen puoli onnistui paremmin kuin ensimmäinen. Kivaa viikkoa!

  14. Hyvässä vauhdissa sinulla on pihapuotikin. Hienolta näyttää tuo kukkakoriste.

  15. Blogiväelle voisit pitää omat tuparit:) Puodistasi on tulossa ihana!

  16. Hienoa. ��Täytyykin tutustua tarkemmin uuteen puotiin netissä. Onnea uudelle yrityksellesi?

  17. Kiitos. Vauhti vähän tyssäsi, kun jouduin sairaslomalle. Vielä täältä noustaan..

Vastaa käyttäjälle KatjaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: