Apurin kanssa pihatöissä + ARVONTAMUISTUTUS!

Apurin kanssa pihatöissä + ARVONTAMUISTUTUS!

Heisulivei!

Päivät ovat kuluneet pihalla Mortin kanssa. Eilen siistimme Länsipolkua ja Ruusulaa. Takapiha onkin jo hyvällä mallilla.

Mortilla piti kiirettä, kuten kuvasta näkyy.

Alkuun ei meinattu päästä yhteisymmärrykseen siitä, että ei ole tarkoitus, että Mortti sotkee sitä mukaa, kun minä haravoin. Tytär onneksi riensi apuun ja lenkitti Mortin. Sen jälkeen homma sujui yhteistuumin paremmin ja Mortti pysyi kukkapenkeistä poissa.

Ruusula saatiin jo aika hyvälle mallille. Vielä on ruusuja leikkaamatta, mutta haravoitu on ja reunuskasvit leikattu.

Mortti oli pihalla aamuyhdeksästä, joten iltaseitsemältä malttoi jo hyvin poseerata kuviin.

Tänä aamuna maa olikin valkoinen. Yöllä oli satanut lunta, mutta kohta kaikki on taas sulanut pois. Hyvä niin.

Kasvarissa kukkii muutama tete-narsissi.

Tänä aamuna Mortti poseerasi Kukkaiselämää-kaupan tilausten kera. Kastelukannuja on lähdössä maailmalle.

Pihatöitten lomassa on hyvä huilia. Johan tässä onkin taas huilittu, joten eiköhän mennä ulos nauttimaan auringonpaisteesta!

Mukavaa lankalauantaita! P.S Jollet vielä ole osallistunut, pääset blogini arvontaan TÄSTÄ.

14 thoughts on “Apurin kanssa pihatöissä + ARVONTAMUISTUTUS!

  1. Ihana Mortti! <3 Mukavia pääsiäispyhiä sinne koko perheelle! 🙂

    P.S. Tiedätkö, saako noita tuossa sivun vasemmassa reunassa olevia Facebook-, Twitter- jne. kuvakkeita mitenkään pois? Häiritsevät vähän lukemista…

  2. Suloinen Mortti! Leppoisaa pääsiäisen aikaa sinne teille❤️ ?

  3. Teillä olikin pitkä työrupeama pihalla. Ei ihme että Mortista virta väheni☺️

Vastaa käyttäjälle Väinö AlhovaaraPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: