Projekti nytkähti käyntiin!

Projekti nytkähti käyntiin!

Hei!

Eilen alkoi urakointi, kun maa-ainekset Itäpolun uudistusta varten tulivat.

Nuo vanhat polun tiilimatot ja rumat muovireunukset lähtevät. Tiiliä käytetään muualla ja reunukset jemmaan, josko niitä jossain vielä tarvitsisi.

Työnjohtaja Mortti oli paikalla seuraamassa urakointia. Ladonovista toinen löysi jo paikkansa. Pistämme polun päähän aidan ja oven. Ohikulkevalta kadulta kantautuu liikenteen melua ja teemme oman meluaidan. Helpottaa myös elämää Mortin kanssa. Nyt pihaportti voi olla auki tarvittaessa, vaikka Mortti on pihalla.

Aita maalataan valkoiseksi. Oven yläpuolelle tulee parru. Tuossa ristikossa kasvaa kärhö. Talveksi ovi pitää nostaa pois lumen vuoksi. Länsipolulle teemme vastaavan virityksen.

Ovi sai puutarha-aiheisen kolkuttimen, joita löytyy Kukkaiselämää-kaupastani.

Tänään urakka jatkuu, jos sää suosii.

Ruusu-unelmia ja villasukkia -blogin Tarjalta sain idean tehdä lintujen teepannuautomaatista perhosbaarin. Näitä kannujakin tilasin kauppaani, mutta pakko oli pitää ainakin tämä yksi.

Tällaista täällä. Huomenna menenkin yläkouluun pitämään lähiopetusta. Voipi olla mielenkiintoista.

Mukavaa viikkoa!

28 thoughts on “Projekti nytkähti käyntiin!

  1. Mortti näyttää olevan tyytyväinen leveämpään polkuun ja onhan tuo mukavamman näköinen. Kaikenlaista projektia tuntuu puutarhassa aina riittävän :). Tuosta ovesta ja kokonaisuudesta tulee varmasti valmistuttuaan kivan näköinen. Onnea matkaan.

    1. On se käytännöllisempi ja nätimpi. Ei lopu hommat. Yksi johtaa toiseen. Kiitos!

  2. Tsemppiä lähiopetuksen alkamiseen. Hienosti etenee uusi projekti, metri kerrallaan eteenpäin ja kohta on jo valmista. Oikein hyvä idea rajata puutarhaa ja pihaa, aita ja ovi tuo monenlaista suojaa.

  3. Ihana idea laittaa vanhat ovet puutarhaoviksi! Mullakin on ollut samansuuntaista ideaa, mutta toteutus puuttuu edelleen 😀
    Todella suloinen tuo perhosbaari!

    1. Olen haaveillut tuollaisesta teepannuautomaatista kauan ja olin tosi iloinen, kun löysin.

  4. hyvä tulee, sen näkee jo nyt! meillä pitäisi myös ”katkaista” näköyhteys tontin läpi sen itäreunalla. olen jo muutaman vuoden suunnitellut siihen pientä ovellista seinämää, mut en ole onnistunut löytämään vanhaa paikkaan sopivaa ovea mistään. mul on vanha puutarhakirja, mistä olen siihen idean aikoinaan napannut, toteutus vain odotuttaa itseään edelleenkin.
    voi olla melkoinen tuo eka lähiopetuspäivä, voimia ja huumoria matkaan!

    1. Kiitos, toivottavasti tulee. Kyllä ensimmäinen päivä vei mehut niin opelta kuin oppilailtakin.

  5. Hieno ovisysteemi-idea. Minusta tuo näyttää etenevän oikein reippaasti! Mukavaa koulu! Meiltä lähti tänään yläkoululainen nihkeästi liikkeelle 🙂

    1. Kiitos, Eeva. Kyllähän tuo voimille otti, kun taas on kaikki uutta. Kaipa sitä tottuu, vaikka vähän hirvittää.

  6. Ihana seurata aherrustasi. Tuo teepannu näyttää mahtavalta. Kaikenlaisia virityksiä olen yrittänyt tehdä perhosille, mutta yleensä ne ovat täynnä kärpäsiä ja muurahaisia.

  7. Tuleepa hyvän näköinen polku, ja Mortti siellä niin suloisena poseeraa.

  8. Hienosti ja vauhdilla on polun uudistus lähtenyt käyntiin. Tuossa uudessa polussanne voisi olla ideaa talomme päädyssä olevaan takapihalle vievään polkuun. IG:ssa oli hauska kuva laaduntarkkailijasta toimessaan 😀

    Lintujen teepannuautomaatti on kaunis <3 Se soveltuu mainiosti myös perhosbaariksi. Lisäksi se on kaunis yksityiskohta puutarhaan. Tällainen automaatti olisi hieno lahja kesäajan juhliin tai mökkituliaisiksi.

    1. Mortti hoitaa homman kuin homman. Se on tosi kaunis. Pitää tilata niitä lisää, kun melkein kaikki on jo myyty.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: