Projektit paisuvat!

Projektit paisuvat!

Hei!

Tämä on niin tyypillistä, että yksi asia johtaa toiseen ja pian onkin koko piha taas myllätty!

Onneksi asiantuntevaa apua on tarjolla, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy!

Tuo vesiaihe meillä on edelleen kannen alla, sillä Mortti on innokas polskija. Viime keväänä sillä seurauksella, että sai hotspotin, vahvat antibiootit ja koko koira oli lääkkeistä ihan ”tillintallin”. Pitäisi keksiä jokin kultsun pitävä reunus tuohon altaaseen. Onko ideoita?

Jep, Itäpolun kivimatot ovat nyt tuossa varaston ja ”kesäkeittiön” välissä. Tuo kokkailupaikka täytyy siistiä. Haluan jotkut ovet tms., jotta nuo poltettavat risut eivät näy. Tuo muu sotku on väliaikaista johtuen projektista.

Kivetys tasataan lopuksi vielä täryllä, kun saamme kivituhkapolun tehtyä tuonne talon Itäpuolelle.

Itäpolku on nyt vaiheessa, koska kivituhka ja kivet loppuivat kesken. Nyt odotellaan, että saadaan lisälasti.

Erästä uusi aita ja ovi polun päässä keljuttavat ja yritti tehdä tunnelin kärhöpenkkiin.

Eilen Länsipolku sai vastaavan aitaviritelmän.

Tänään olemme aikeissa ryhtyä maalauspuuhiin ja voisinpa käydä ostamassa tuon aidan eteläpuolelle köynnösruusun ja ristikon.

Helatorstai taitaa siis mennä pihatöissä. Mikäs sen parempaa?

Mukavaa torstaita!

14 thoughts on “Projektit paisuvat!

  1. Tänään oli mahtava sää puutarhatöille. Portit ovat hienot.

    1. Kiitos. Vielä maalia pintaan. Nyt on ollut ihania päiviä puuhailla.

  2. Upealta näyttää siellä! Teillä on niin kaunis piha, eikä mene kuin hetki kun se on ihan täydessä loistossa:) Voi tuota tunnelin kaivaja Morttia:)) Leppoisaa helatorstain iltaa ja mukavaa viikonjatkoa sinne teille♥

    1. Kiitos. Mortti on varsinainen apuri. Auttaa, vaikkei pyytäisi. Mukavaa sunnuntaita.

  3. Suosittelen, että nostat vesiaiheen varastoon ja keksit tilalle turvallisemman vaihtoehdon. Ihana seurata teidän aherrusta. Paljon luovaa mielikuvitusta ja työtä. Olisi kiva käydä joskus vierailulla.

    1. Heh, ei sitä voi nostaa. On maahan valettu betoniallas, joka on päällystetty kaakeleilla. Ehkä osallistumme Avoimiin puutarhoihin. Tervetuloa!

  4. Uusi polku on ihana. Ja mä tykkään noppakivestä, sillä saa niin kauniin ja elävän pinnan, mut todella kova homma tehdä.

    1. Kiitos, Jonna. Suurin osa noista kivistä on sellaisia elementtimattoja. Vähän nopeampia kuin nuo nopat, mutta vaikeampia saada tasaisesti.

Vastaa käyttäjälle Päden pajaPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: