Polut yhdistyivät

Polut yhdistyivät

Hei!

Taas tuli muutama metri polkua valmiiksi. Tänä aamuna on lepotauko, sillä pahvi, jota käytämme polun pohjalle, on loppu. Kolme rullaa on jo mennyt. Kerrankin taitavat kivituhka ja kivet riittää. Aiemmista kerroista viisastuneena tilasin niitä reilusti.

Yhdistimme puutarhan perällä olevan polun jatkumaan ruusutarhan polulle. Polku kulkee kasvihuoneen takaa.

Valopylvästä piti siirtää metrin verran. Polussa on se hyvä puoli, että nurmikko siirtyi kasvihuoneesta kauemmas. Josko en jatkossa trimmailisi kasvarin laseja rikki. (Kivet lentelevät joskus nurmikkoa trimmatessa.)

Seuraava vaihe on viimeistellä polut, kärrätä kompostia istutusalueitten pohjalle, istuttaa ruusut ja siistiä istutusalueet säkkimullalla. Lopuksi reunuskivet ja ajuruohojen istutus kivien väleihin reunuskasveiksi.

Ai niin, ja se ”koristekaivon” teko, jahka saataisiin betoninen rumpuputki ja paviljongin osto ja pystytys.

Loppuun vielä mainostykki Mortilla on tärkeää asiaa. Kukkaiselämää-pihapuoti on avoinna tänään maanantaina 5.7 ja huomenna tiistaina 6.7. klo 17 – 19. Tervetuloa!

Aurinkoista uutta viikkoa!

4 thoughts on “Polut yhdistyivät

  1. Hyvin etenee. Kävin tänään puutarhamyymälässä kyselemässä Austin-ruusuja. Eivät olleet saaneet yhtään, korona vaikeuttaa myös taimien saantia. Sanoivat, että myös ensi vuonna voi olla heikko tilanne koska istuttajia ei ole saatu tänä vuonna.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: