Pessimisti ei pety

Pessimisti ei pety

Moi!

Kyllä tässä alkaa sitkeinkin sissi taas murtua. Viime viikolla ja (vieläkin) oli selkä rikki ja nyt iski jälleen iriitti (värikalvon tulehdus) oikeaan silmään. Iriitti kesti viikon poissa siitä, kun lopetin Kortisoni-tipat. Iriitti on nyt ollut päällä puolitoista vuotta kutakuinkin putkeen. (Oikeassa silmässä on erittäin sakea kaihi jatkuvien Kortisoni-hoitojen vuoksi. Kaihileikkaus on hyvällä onnella kesäkuussa.)

Onnea oli se, että pääsin heti tänään silmäpolille ja tällä kertaa silmäni tutki hyvin perusteellinen ja kaikin tavoin mahtava silmälääkäri. (EKSOTEn silmäpolilla on ihanaa henkilökuntaa.) Kummasteli, miten iriittini on noin ärhäkkää sorttia ja määräsi melkoisen määrän verikokeita otettaviksi.

Sain tulostetun lapun otettavista kokeista. Googlehan on tällaisen sairastelevaisen ihmisen paras ystävä. Kun niitä kokeita googlettelin, oivalsin, että minusta etsitään jälleen uutta sairautta muiden mahdollisten iriitin syiden lisäksi.

Kerrassaan mahtavaa, että tutkitaan. Katkeransuloista tässä on se, että pelkään jälleen uuden sairauden löytymistä. En tiedä, olisiko se yhdeksäs vai kymmenes. Tunnustan, että olen jo mennyt laskuissa sekaisin.

No, toivon parasta ja pelkään taas kerran pahinta (pysyvää uutta autoimmuunisairautta). Kyllä tämä syö naista. Tuntuu, että hajoan pala palalta ja tahti kiihtyy vuosi vuodelta. Aika masentavaa näin henkilökohtaisella tasolla. Maailman tasolla – mitä väliä. No, itkeskelen tässä taas yhden illan säälien itseäni. Niinkin voi iltansa viettää. Huomenna ehkä jo taas naurattaa. Tämä meikäläisen elämä on jo suorastaan surkuhupaisaa.

8 thoughts on “Pessimisti ei pety

  1. Kyllä sinua koetellaan nyt jo reippaasti enemmän kuin olisi sallittua yhdelle ihmiselle. En voi muuta toivottaa kuin voimia <3

  2. Onneks edes tutkittiin! Jospa johtaisi apuun 💞💗

    1. Tällä kertaa olikin reipas lääkäri vuorossa. Hyvilläni olen, että viimein etsitään syytä.

  3. Hyvä, että tutkitaan kunnolla. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan löytyisi uutta autoimmuunisairautta, sillä niitä on kohdallesi tullut muutoinkin aivan liikaa.
    Tsemppiä ja hyvää vappua.

    1. Kiitos. Hyvää vappua.

      Totta, mahtavaa, kun tutkitaan. Mahdolliset löydöt kuitenkin pelottavat.

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: