Luomisen tuska

Luomisen tuska

Hei!

Viime viikolla olin jälleen lähipäivillä opiskelemassa Helsinki Design Schoolissa. Tämän lähijakson jälkeen oli vähän eri fiilikset kuin ensimmäisen kerran. Pää ei vilise ideoita, vaan on ihan lukossa.

Viimeisin ompelukseni kierrätyskankaista

Opiskelimme kaavoituksen, värien ja materiaalien saloja. Kaavoitus on aika lähellä suurta inhokkiani matematiikkaa. Tykkään tehdä asioita impulsiivisesti, suuremmin suunnittelematta. Aloitan homman ja siitä se sitten lähtee etenemään ja lopputuloksen tietää vasta, kun homma on tehty. Inhoan suunnittelua. Sikäli aika vitsikästä, että olen vapaaehtoisesti mennyt muotiSUUNNITTELIJAN opintoihin. Nyt mietinkin, mihin olen taas tunkenut itseni.

Ymmärrän kyllä, että perusteet on osattava ennen soveltamista, mutta tykkään pistää mutkat suoriksi. Niin se vain on. Maltti ei ole valttini.

Olen lievästi paineessa. Reilun kahden viikon kuluttua tulee palauttaa etätehtävät, joista käy ilmi tulevan malliston värit ja materiaalit täsmällisinä. Tulee myös suunnitella yksi vaate ja kuvittaa se kolmessa eri värissä. Olen asian kanssa ihan jumissa.

Tuunaukset vapaalla tyylillä sen sijaan jatkuvat. Vain taivas on rajana. Olen myös ommellut kierrätyskankaista. Ompelukseni ja tuunaukset ovat myynnissä Kukkaiselämää-kaupassani.

Tänään minulla on keskussairaalalla ihopoli (haava jalassani tihkuu yhä) ja torstaina pääsen viimein korvapolille. Josko saisivat kuuloni kuntoon.

Lämmintä viikkoa!

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: