Nenä solmussa

Nenä solmussa

Moi!

Viimeisimpänä tuunauksena tein pellavahameesta lököhousut. Housut menivätkin nopeasti Kukkaiselämää-kaupassa kaupaksi ja ovat jo uudessa kodissa. Lisäsin housuihin mansikkahenkselit.

Viikonloppuna ompelin kierrätyskankaasta mekon, hyvin yksinkertaisen, ilman mitään röyhelöitä. Mekko on vielä myynnissä.

Viime viikolla pääsin viimein nenä-korvapolille. Oi, olipa siellä kertakaikkisen ihana lääkäri! No, nenästä otettiin koepala ja sain nenääni tikin (, jossa on solmu.) Olen nyt sananmukaisesti nenä solmussa. Parin viikon kuluttua pääsen kuulotutkimuksiin ja jollei parannusta kuulooni ole tullut, saan kuulokojeen. Tulee kyllä tarpeeseen.

Olen harva se viikko rampannut ihopolilla pyoderman vuoksi. Yhtä haavaa on hoidettu viikkotolkulla ja kolme uutta pattia on noussut samaan sääreen. Alkaa epätoivo iskeä. Iholääkäri soitti äsken ja saan uuden lääkkeen, jota kokeillaan entisten lisäksi. Toivottavasti auttaa ja ei tule sivuoireita.

Tämä päivä meni kotona levossa. Sain aamulla ihopolilla kolmeen kohtaan sarjan kortisonipistoksia.

Akillesjänne on edelleen tulehtunut. Sain iho-ongelmiin lyhyen kortisonikuuriin, mutta ei oikein tainnut auttaa enempää ihoon kuin jalkaankaan. Kuurin loputtua iski älytön väsymys.

Ensi viikolla pitäisi olla Helsinki Design Schoolin läksyt tehty. En ole vielä saanut tehtyä. Tuli turhautuminen. Haluaisin piirtää vaatesuunnitelmani koneella, vaan en osaa. Hermothan siinä meni taas. Poika (it-alan ammattilainen) naureskeli touhuilleni. Mielestäni minun pitäisi osata piirtää ammattilaisten ohjelmalla tuosta vaan ilman turhia harjoitteluja. No, luonnollisesti homma ei onnistunut. Eikä onnistunut helpommallakaan ohjelmalla. Heh. Minulla on tuo sama asenne vähän kaikessa tekemisessä. Tunnustan.

Lähiaikoina avaan Kukkaiselämää-kaupan verkkokaupan myös Ruotsissa nimellä Mitt Blommande Liv. Some-kanavat löytyvät jo. Poika hoitaa kaiken it-puolen. Kyllä oma nörtti on kultaakin kalliimpi.

Helle on hellinyt täällä kaakossa ja ilmeisesti koko Suomessa. Nautitaan kesästä.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: