Moi!
Arvaatko, missä olen ollut?

Iiik! Puutarhatöissä! Siis niin ihanaa! Nyt on ihan taivaallinen olo. Huomisesta en tosin tiedä…, enkä seuraavistakaan päivistä.

Kiva naapurini antoi minun tehdä heidän pihallaan kevättyöt. Onneksi olin säilyttänyt haravan, haran, sekatöörit, puutarhakäsineet ja mahduinpa vielä vanhaan pihatakkiinikin! Eiku lätsä päähän ja menoksi.

Nyt kyllä selkää pistää ja vähän jalkaakin, mutta eiköhän ne levolla asetu. Sain nauttia pihatöistä reilut kolme tuntia. Näin leppäkertunkin! Ja pari lehtokotiloa…

Homma tuli tehtyä. Nyt poskia kuumottaa fyysinen työ ja aurinko. Koko kroppa sai liikuntaa.
Lisäksi tein tänään oman sisäänkäynnin luo kukkaistutukset.



Onnellista sunnuntai-iltaa? Olitko tänään pihatöissä?

Ihanaa, että pääsit pihatöihin! Näytät todellakin onnelliselta <3
Minä en puolestani ollut eilen pihatöissä, kun tänä aamuna oli lääkäriaika Turussa ja sitä varten pitää lähteä täältä saaresta jo sunnuntaina iltapäivällä. Kevyt 24 tunnin reissu vartin lääkärissä istumisen vuoksi 😀 Mutta ei se haittaa, kun harvoin sinne joutuu. Voisinpa antaa sinulle puolet terveydestäni ja ottaa puolet sairauksistasi kannettavakseni!
Kyllä, olikin ihanaa. Olen vieläkkn ihan fiiliksissä. Oi, Saila ihana, ei olisi hyvä diili ollenkaan. Mutta kiitos❤️ Olet ihana🥰
Ihanaa, että olet päässyt nauttimaan puutarhatöistä!
Niin😊 Olen kyllä nauttinut.