Tuumasta toimeen

Tuumasta toimeen

Moi!

Meikä on toiminnan nainen, joten kun sain päähäni tehdä etusisäänkäynnille pation, alkoi tapahtua.

Mikäli uskoisin suurempiin voimiin, voisin sanoa, että jalkani johdatettiin eilen Rustassa tietyn hyllyn eteen. Hyllyltä löytyi musta, rautainen portti! Tadaa!

Portti on alustavasti asennettu, mutta on viimeistelyä vailla nuo sivuraot. Portissa on vielä asennusnarut sivuilla. Pitää keksiä jokin fiksu ratkaisu tuohon.

Ja kas, lumikolatkin häipyivät tuosta oikealta autotallin puolelle.

Teinpä myös netistä muutaman hankinnan aiemmin kertomieni lisäksi.

Kynttelikkö. Lisään tuohon ehkä roikkumaan ”kristalleja”. Seinähyllyt, joihin tulee varmaan pelargoniaruukut.

Taittopöytä. Vielä ehkä puuttuu ruskea, metallinen taittotuoli. Nyt on tulossa vain yhdelle istumapaikka. En tiedä, tullaanko tuossa koskaan istumaan, mutta se on mahdollisuus. Heh, tämä alkaa kuulostaa ihan entiseltä puutarhaelämältäni. Tehtiin puutarha täyteen istumapaikkoja, mutta en koskaan istunut niissä. Mutta oli mahdollisuus!

Alla niitä entisiä mahdollisuuksia, joita en pahemmin ehtinyt käyttää.

Kovin on nykyään pienet meikäläisen patiokuviot verrattuna entiseen puutarhaelämään. Täytyy tunnustaa, että tuli tippa silmään, kun etsin näitä kuvia tuolta yli 10 000 blogikuvan seasta. No, muistot on jäljellä.

Hyvää maanantaita. Meikä lähtee tänään Helsinkiin ja aamulla on reumapoli Meilahdessa.

4 thoughts on “Tuumasta toimeen

  1. Kyllä istumapaikka on hyvä olla, kaiken varalta;)
    T:Anun puutarha

  2. Ootko muuten mennyt ikinä teidän entisen talon ohi? Onko siellä joku puutarhanpitäjä vai onko sun hieno työ jyrätty nurin? Mietin, et varmasti tosi haikeaa, kun rakentaa jotain vuosia ja sitten se on jätettävä. 🙁

    1. Olen mennyt. Eivät ilmeisesti ole puutarhaihmisiä. Suurin osahan ei taida olla… Kukin tyylillään.

Vastaa käyttäjälle SatuPeruuta vastaus

Back to top