Ensimmäinen portti paikallaan – Mortti pääsi testaamaan aidattua pihaa

Ensimmäinen portti paikallaan – Mortti pääsi testaamaan aidattua pihaa

Jee! Ensimmäinen portti on paikallaan ja puolet takapihasta aidattu. Mortti pääsi testaamaan, miltä vapaana juokseminen omalla pihalla tuntuu.

Vielä irtoaa seniorista vauhtia! Voi sitä riemua. Mortin juoksu oli paras mahdollinen palkinto aidan rakentamisesta.

Talon molemmille sivuille tulee portti, sillä aitaamme vain takapihan.

Maisemoin verkkoaitaa villiviinillä ja pensailla. Verkon yläpuolelle tulee vielä lauta.

Mortille jää kunnon baana, jolla vilistää. Yksi tärkeimmistä tehtävistä on tietenkin vahtia naapurin robottiruohonleikkurin liikkeitä.

Toisella sivulla aita tulee luumupuun eteen.

Pääportin saranat tulivat eilen Postissa. Ne pitää viedä pidennettäviksi, jotta tulee säätövaraa.

Pääportin saranat tulivat eilen postissa. Ne pitää vielä viedä pidennettäviksi, jotta porttiin saadaan säätövaraa.

Korkkasin eilen myös uuden mansikkapiponi, jonka ompelijani on neulonut. Vitsinä neulon miehelleni mustikkapipon. Sitten olemme kuin kaksi marjaa tuolla pihalla! Eilen illalla pipo tulikin jo tarpeeseen, sillä ilma oli melkoisen viileä.

Jos sää suosii, aidan rakentaminen jatkuu tänään.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top