Maalattu vai hiottu lankkulattia? Vanhan talon remonttipohdintoja

Maalattu vai hiottu lankkulattia? Vanhan talon remonttipohdintoja

Maalattu vai hiottu lankkulattia? Siinäpä kysymys, jota jäin eilen pohtimaan. Miekkonen hioi keittiön lattiasta pienen testikohdan, ja maalikerrosten alta paljastui kaunista puuta. Silti oma mieleni alkoi kallistua maalin puolelle. Mutta ensin makuuhuoneen kuulumisiin!

Makuuhuoneen tapetointi eteni eilen, vaikkei vielä tullut valmista. Näissä remonttihommissa on niin paljon pieniä työvaiheita: listojen maalausta, pistorasioiden irrottamista ja kaikenlaista valmistelua ennen kuin pääsee jatkamaan sitä varsinaista näkyvää muutosta.

Kokeilin makuuhuoneen ovenpieleen vihreää, mutta en tykännyt. Kontrasti valkoiseen oveen tuntui liian kovalta. Ovenpielistä tulee siis klassisen valkoiset. Lattialistat sen sijaan saavat vihreän sävyn.

Makuuhuoneen remontti vuoden 1934 talossa, jossa ovenpieliin kokeiltiin vihreää maalia.
Makuuhuoneen tapetointi ja listojen värivalinnat

Verhot mukana, mutta jotain olennaista puuttui

Olin ottanut mukaan verhot, silityslaudan ja silitysraudan. Odotin koko päivän, että remontti etenisi siihen pisteeseen, että pääsisin viimein mallailemaan verhoja ikkunoihin.

Ja kuinkas kävikään? Verhoissa on rypytysnauha, ei pujotuskujaa tankoa varten. Renkaat ja klipsut tietenkin puuttuivat.

Miten ihmiselle voikin käydä näin? Koko päivän odottaa yhtä pientä sisustushetkeä, ja sitten se jää tällaisesta kiinni! No, ensi kerralla renkaat ja klipsut mukaan. Ehkä silloin saan verhotkin paikoilleen.

Mitä vanhan lattian maalikerrosten alta löytyi?

Miekkonen hioi keittiön lattiasta testikohdan, jotta näkisimme, mitä siniharmaan maalin alta löytyy.

Sen alta paljastui vielä kolme maalikerrosta: ensin punertavaa, sitten tummanruskeaa ja lopuksi vaaleanruskeaa. Päällimmäinen maali irtosi helposti, mutta alemmat kerrokset eivät luovuttaneet yhtä suosiolla.

On kiinnostavaa ajatella, kuinka monenlaisessa värimaailmassa tässäkin talossa on eletty. Meidän valintamme ovat vain yksi kerros lisää talon tarinaan.

Tekipä mies vielä koeporauksenkin selvittääkseen, onko lattia lautaa vai paksumpaa lankkua. Lankkua on!

Maalattu vai hiottu lankkulattia vuoden 1934 taloon?

Puu on kaunista. Silti juuri sen nähtyäni mieleeni hiipi epäilys: onko hiottu lankkulattia sittenkään se, mitä tähän vuonna 1934 rakennettuun taloon haluan?

Tuleeko tunnelmasta minun makuuni liian ”asiallinen”? Minua viehättää ajatus maalatuista lattioista, joiden sävyt voisi valita kunkin huoneen värimaailmaan sopiviksi. Vähän väreillä ilottelua, mutta vanhan talon hengessä.

Makuuhuoneessa voisin nähdä vihertävän harmaan lattian. Sellaisen pehmeän, murretun sävyn, joka vivahtaa vanhaan vihreään ja sopii tapetin rinnalle.

Tai sitten sen hiotun puun. Ei tämä ihan helppo päätös ole.

Myös kustannukset mietityttävät. Maalaaminen tulisi ehkä halvemmaksi, riippuen siitä, kuinka paljon pohjatöitä tarvitaan. Hiomiseen ja puupinnan viimeistelyyn menevällä rahalla voisi saada taloon jotain muutakin tarpeellista. Rahaa tuonne kyllä uppoaa!

Minä taidan peukuttaa maalattua lattiaa, ja mies selvästikin hiottua.

Kumman sinä valitsisit tähän taloon: maalatun lattian vai hiotun lankkulattian? Entä minkä sävyn valitsisit makuuhuoneeseen, jos päätyisit maaliin?

Mortti esittelee tässä nykyistä siniharmaata lattiaa. Hän taitaa olla tyytyväinen kumpaankin vaihtoehtoon, kunhan talolta löytyy mukava lepopaikka.

Eteiseen löytyi peili omasta kodista

Eteinen sai myös peilin. Meillä oli kotona alakerrassa tämä soikea peili melko vähällä käytöllä, joten toimme sen talolle.

Mietin ensin, onko se pieneen eteiseen liian massiivinen. Toisaalta olisi hölmöä ostaa uusi, kun meillä on jo kaunis peili valmiina. Tykkään kovasti soikeista peileistä.

Ehkä se ei näytä enää niin irralliselta, kun ympärille tulee muutakin. Nyt eteinen on vielä muutoin tyhjä.

Peili piti sijoittaa noin reunaan, sillä heti sen vieressä on perunakellarin ovi. Tämä oli oikeastaan ainoa paikka, johon sen sai pienessä eteisessä mahtumaan. Muualla vastaan tulevat ovet tai portaat.

Vanhan talon sisustaminen on välillä tällaista sovittelua. Kaikkea ei voi sijoittaa juuri siihen, missä se näyttäisi kuvassa tasapainoisimmalta. Talossa pitää myös pystyä kulkemaan ja avaamaan ovet!

Remonttijuhlasta kauppiaan arkeen

Tänään on taas arki. Tosin remontti ja talolla oleminen ovat minulle yhtä juhlaa! On niin palkitsevaa nähdä, kuinka talo muuttuu vähitellen oman näköiseksi.

Loppuviikon toimin taas kauppiaana. Viikonloppuna tuli kivasti neuletilauksia, ja tänään pakkaan ne matkaan. Kiitos jokaisesta tilauksesta. ❤️

Joulukorttien kirjoitustunnelmaa esittävä kuva on luotu tekoälyn avulla.

Vanha talo on innostanut minua myös nostalgisiin jouluhankintoihin kaupan puolelle. Vanhanaikaisissa joulukorteissa ja kuvakalentereissa on samaa tunnelmaa, jota haluan tänne talollekin: pieniä yksityiskohtia, muistoja ja joulun odotusta.

Jos sinäkin pidät tällaisesta joulutunnelmasta, käy kurkkaamassa Kukkaiselämää-verkkokaupan Nostalginen joulu -osastoa. Ehkä löydät sieltä joulukortin, jonka lähettäisit mielelläsi, tai kuvakalenterin ilahduttamaan omaa joulunodotusta.

Nostalginen joulu – joulukortit ja joulukalenterit

Mutta ensin pitäisi ratkaista se lattia. Maalia vai puuta näkyviin? 😊

12 thoughts on “Maalattu vai hiottu lankkulattia? Vanhan talon remonttipohdintoja”

  1. Minäkin maalaisin. Se on niin ihanan perinteinen. Tosin omassa vanhassa talossani en aio maalata tuvan lattialankkuja, joita ei ole koskaan ennenkään maalattu. Ne vain suopakuurasin. Mutta kammarissa on maalatut lankut, ja maalin poisto olisi, kuten sanot, hirveä operaatio. Mieluummin vedän jotain kivaa väriä päälle. Tuollainen siniharmaa on kauniin perinteinen, esimerkiksi. Se kakanruskea ei niin kaunis, vaikka perinteinen sekin 😀 Voisin kyllä maalata ne lämpimän keltaisiksi.

  2. Paikkamaalaisin tuon ihanan sinertävänharmaan joka siellä on 😍 Mielestäni pieni kontrasti ja poikkeus seinien/listojen/tapetin kanssa toisi kivaa kerroksellisuutta.

    1. Eipä tiedetä maalin koodia. On luonnossa aika sininen ja kulunut. Alta pilkottaa punainen monissa kohdissa.

  3. 1930-luvulla maalattiin puulattiat maanläheisillä, pehmeillä sävyillä. Välttäisin ainakin kovaa ja kylmää harmaata. Ota tapetti ja joku maalinäyte roosasta sekä vihreästä mukaasi maalikauppaan ja kysy vaihtoehtoja. Ainahan voi ostaa pikkupurkin testattavaksi. Voi kyllä tulla levoton, jos lattia, listat ja oven- ja ikkunankarmit ovat kaikki eri sävyä. Sävyttäisin myös valkoisen maalin vähän lämpimämmäksi kuin peruskovavalkoinen on.

    1. Pitää ottaa mallit mukaan. Ikkunat on uusittu jossain vaiheessa kolminkertaisiksi. Niiden maaleihin en koske. Uloimmat laudat maalasin valkoisella.

  4. Kannattaa miettiä onko oikeasti järkevää poistaa isolla vaivalla maalikerrokset pois, sillä lopulta sitä lattiaa tuskin näkyy kovinkaan paljon huonekalujen ja maton/mattojen alta. Jättäisin energiaa talon muuhun remppaan.

    1. Luultavasti maalaamme lattian. Mies tykkää puhtaasta puusta. On nuorena pystyttänyt hirsitaloja ym.

  5. Ääni maalatulle lattialle. Jotenkin maalattu kuuluu tuon ikäluokan taloon. Äitini ja kummitätini syntymävuosi. Hyvää vuosikertaa siis. – terkuin pienen pihan Tuija Ps voin kuvitella harmituksen verhosouvissa. Joskus mökillä verhoja vaihtaessani on käynyt samoin.

    1. Niin, koko päivän odotin höperyyksissäni verhojen laittoa. Sitten kävi noin. Pieni, suuri asia. Verhoilla olisi tullut melkein valmiin fiilis.

  6. Ehkä maalaaminen olisi luontevampi vaihtoehto lattioille. Kohta näemme kumpi ehdotus voittaa 🙂 Kaunista siellä tulee olemaan ja on jo niissä paikoin mitä olet esitellyt. Talo taisi olla hyvässä kunnossa, kun pystytte heti alkaa pintaremonttiin. Hyvähän se on. Saatte nopeasti valmista. Terv. Selätön puutarhuri

    1. Ihan ok kunnossa. Tietty on vanha, mutta saa ollakin. Emme ala taloa uudelleen rakentamaan. Seissyt tuossa tukevasti pian sata vuotta. Teemme pintaremppaa ja puutarhaa. Wc siellä on jo valmiiksi rempattu, laudoitus joskus uusittu ja ikkunat vaihdettu. Ilmalämpöpumppu varmaan hankitaan.

Ilahdun kommenteista. Kiitos, kun kommentoit!

Back to top