Heips! Juttu on niin, että meikäläinen voi lähteä puutarhasta, mutta puutarha ei lähde minusta. Ei sitten millään. Niinpä olen päättänyt rakentaa unelmieni puutarhan Kukkaiselämää-kauppaan. Puutarhan, jota ei tarvitse lannoittaa, kitkeä...
Hei! Talomme edustalla Rantaraitilla kukkivat upeat auringonkukat parhaillaan. Auringonkukkien edustalla kukkii myös aitohunajankukkia. Kukkisi vielä enemmän, jollei kaupungin työntekijä olisi vetänyt niitä trimmerillä sileäksi kymmenen metrin matkalta. Pitäisiköhän noita trimmeröitsijöitä...
Moikkelis! Kävipä ”männä viikolla” niin, että mukava Etelä-Saimaan toimittaja kyläili puodissani. Pistäytyipä myös taitava valokuvaaja. Vierailuista syntyi oikein mukava lehtijuttu Etelä-Saimaaseen. Juttu on luettavissa kaikille. https://www.esaimaa.fi/paikalliset/5985772 Alla Anu Kiljusen ottamat...
Moi pitkästä aikaa! Viikot vierivät. Kaikenlaista on tapahtunut ja tullut tehdyksi. Parveke-elämä sujuu hyvin. Mitä enemmän sitä vietän, sitä enemmän siitä tykkään. Ei ole stressiä mistään, voin vain olla ja...
Moi! Uudet tuulet puhaltavat jälleen elämässäni. Kukkaiselämää-kauppa muutti Lappeenrannan Valtakadulta Kauppakatu 53:een. Neliömäärä suunnilleen triplaantui ja Kauppakatu on vilkkaampi liikepaikka. Neljä päivää olen ollut uudessa paikassa ja todella tyytyväinen. Muutto...
Moi pitkästä aikaa! Elämä uudessa kodissa on sujunut oikein mallikkaasti. Tykkään asua kävelymatkan päässä keskustasta ja neliöitä on sopivasti. Ennen siivoukseen meni pari tuntia, nyt homma on hoidettu puolessa tunnissa....
Morjens! Onpa vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Aika on mennyt rampatessa lääkäristä toiseen ja kauppaa pyörittäessä. Niin, ja haravoidessa! Meillä haravoimatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Tontillamme on kaksi valtavaa puuta, amerikanjalopähkinä...
Moi! Täällä on blogi ollut hiljaisena, kun ei ole ollut mielen päällä mitään erikoista. Tai no ehkä on ollut, mutta vastoin luontoani olen pitänyt mölyt mahassani. Puutarhassa on kuitenkin tapahtunut...
Moi! Siinä se on. Parin vuosikymmenen ähellys puutarhassa ja rakas koti ovat myynnissä. Harras toive olisi, että tuleva asukas arvostaisi puutarhaa. Jollei, minkäs teen. https://www.saastopankki.fi/fi-fi/sp-koti/kohdehaku/21669331?fbclid=IwAR3w3PfQRcXYVgFL1X7vCMfinJDrFbtsZYZQ6N8d5_sirQvLG5U27mEmm6s Olen siivonnut. Kymmenen kassillista puutarhalehtiä...
Heisulivei! Alkuun iso kiitos kaikille eilen puutarhassamme vierailleille. Tuollainen puutarhapäivä on vähän kuin tällaisen puutarhapuurtajan tilipäivä. Kehuja satelee niin, että poskia punoittaa ja tavallaan omatkin silmät avautuvat näkemään puutarhan kauneuden....
