Kuvasatoa Kevätmessuilta 1 ja ARVONTAMUISTUTUS!

Kuvasatoa Kevätmessuilta 1 ja ARVONTAMUISTUTUS!

Olenpa nyt viimein kotiutunut keväisestä Helsingistä tänne kotikulmille lumen keskelle. Huoks! Oli kyllä todella mukava messureissu. Olin Kevätmessuillaperjantaina ja lauantaina.

Ensimmäisenä suunnistin messuilla blogiyhteistyökumppanini Scheteligin myymälään. Heillä oli www.puutarhasielamaan.fi-myyntipisteessä tarjolla erittäin runsas valikoima Sperlin ja Suttonsin siemeniä. Myynnissä oli myös Bayer Gardenin luontoystävällisiä lannoitteita ja torjunta-aineita.

 Mukaani tarttui yhtä sun toista, josta tulen jatkossa postailemaan.

Lauantaina puoliltapäivin riitti asiakkaita…

Biolanin myyntipisteessä oli myös tohinaa. Tarjolla oli mm. Ilo-kasvatussarjaa. Huomasin vasta kotona, että tässä kuvassahan on Sonja Lumme tuossa taustalla. Enpä tuolla messuilla nähnyt häntä. Minulla oli ilo osallistua messuilla Biolanin ja Boschin järjestämälle luennolle, joka oli bloggareille. Saimme kuulla sekä Biolanin että Boschin uutuuksista. Kirjoitan juttua ko. uutuuksista tässä kevään kuluessa.

Anne Pöyhönen oli esittelemässä ja myymässä Yläkuun kuukalentereita. Kiitos, Anne, kuukalenterista. Ehkäpä minunkin hyötykasvikylvöni onnistuvat nyt paremmin, kun kuu on kohdillaan kylvöaikaan. Nyt on muuten juuri oikea aika kylvää!

Tässä vielä  yleisnäkymä messuilta. Jatkopostauksia messuilta seuraa niin kukkakuvien kuin sisustuskuvienkin kera…

Ja sitten, jollet ole vielä osallistunut blogini kirja-arvontaan, pääset osallistumaan TÄSTÄ.

20 thoughts on “Kuvasatoa Kevätmessuilta 1 ja ARVONTAMUISTUTUS!

  1. That looks like a great garden faire to pick up seeds and new ideas.

  2. Kuukalenteri vaikuttaa kiintoisalta. Kuu-uskovainen mieheni on koittanut saada minutkin ymmärtämään kuun vaikutuksen luontoon. Jotain siitä on mennyt perillekin. Mukava lukea näitä messupostauksia. Jatkoa odotellaan.

  3. Kivaa nähdä tätä kautta miltä messuilla näytti :). (koko viikonlopun siellä tönötin muutaman neliön alueella ja kaikki muu jäi katsastamatta. Harmittaa, mutta jos nyt jotain "positiivista" hakee, niin säästyi rahat heräteostoksilta;))

  4. Tuo kuukalenteri vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Olen selaillut sentapaista myös Viherlandiassa. Puutarhamessut ovat kyllä ihania (tosin ei lompakolle) 😉

    60luvunnahkahousut.com

  5. Heippa viherpeukalo laitoin sulle haasteen käy kurkkaamassa 😀

  6. Messuilla on taatusti sormet syyhynnyt 🙂 jään mielenkiinnolla ja innolla odottamaan jatkopostausta 🙂

  7. Onpa siemenvalikoimat! Mitähän noista ostaisi, vai tuleeko paljoudesta "ähky" eikä osta mitään 🙂
    No ei, vaan se jää nähtäväksi.
    Meilläkin tuli takatalvi, saa vielä kesää odotella 🙂

  8. Totta, rahaa varmasti säästyi… Sinä onnistuit kuvissa hienosti, mutta en saanut sitä hienoa saunaa kokonaan näkyville….Syy: meikä on surkea kuvaaja.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: