Rakastan, rakastan!

Rakastan, rakastan!

Mitäkö rakastan? Kukkia ja puutarhaa tietenkin! Tämä uusi puutarhamme ”look” on jo nyt ylittänyt kaikki odotukseni! Miltä mahtaakaan näyttää viiden vuoden kuluttua, kun kasvit ovat asettuneet paikoillensa ja rehevöityneet? Kerrankin olen tyytyväinen siihen, mitä on tehty. Enkä suinkaan ole tätä yksin tehnyt – vaan koko perheen voimin, mummo mukana! Kiitos!

Eilen hääräilin täällä Länsipolulla. Lisäsin vielä kivien rakoihin sammalta kasvamaan. Siirsin tuoksumataraa, rentoakankaalia ja rönsyalpia muualta tuonne salavan juurelle. Kyllä tästäkin vielä hyvä tulee. Näkymä muuttuu jo paljon, kun villiviini aidalla pääsee vauhtiin.

Kunpa nuo kuunliljat kasvaisivat oikein reheviksi tuossa salavan alla. Tuolla taustalla on kolme kartiovalkokuusta, tai mitä ne nyt ovatkaan, ja ovat ihme kyllä vielä hengissä. Pientä koiranpisun polttamaa kohtaa on, muttei pahempaa. Mieleni tekisi jotain pallotuijaa ja muuta havua lisää tuohon salavan lähelle, mutta se arveluttaa, että katolta lumet putoavat aika pitkälle. Koiran takia meillä ei muita havuja ole. Aiempien kohtalot olivat aika karuja, kun rotikat nostivat koipeaan.

Pinkki atsalea avasi kukkansa ja alppiruusutkin jo aloittelevat kukintaansa. Oikealla on valkoinen illakko, joka kukkii kohta myös. Oikealla tuossa tyhjännäköisessä kohdassa on neljä kellopeipin taimea.

Tämän kotkansiiven taakse oikealle nousee kuunliljoja, jotka istutin syksyllä jakotaimista.

Sama nurkka eri suunnista.

Montakaan tulppaania ei enää kuki. Arovuokot, tulikellukka, tuoksumatara, lemmikit, pikkusydän, särkynytsydän, orvokit yms. kukkii. H-hetki on vielä edessä. Heinäkuun puolessa välissä on se paras kukka-aika.

Keskusympyrän tarha-alpi kukkii heinäkuussa myös.

Keskusympyrää eri suunnista.

Muutama laukka kukkii polun varrella tässä vasemmalla.

Tuoksumatara oikealla pistää laukat ahtaalle.

Muutama hörhö tulppaani ja narsku kukkivat vielä.

Nämä kuvat ovat jotenkin oudon vaaleita, vaikkei ollut salamaa ja kuvat on otettu iltayhdeksän aikaan.

Aina tulee kuvattua illalla. Pitäisi joskus raahautua sängystä ylös ja ulos ja kuvata aamulla. Kuviin tulisi ihan erilainen valo. Luultavasti parempi.

Kasvimaa elelee eloaan rauhassa. Mies sitä hoitelee viikonloppuisin. No, katson minäkin, ettei kuivu. En vain tunne sellaista paloa noita sipuleita yms. kohtaan. Kukat on se mun juttu.

Itäpolun unikko sai tuhkaa niskaansa. Löysin se alalehtien alta kolme kotiloa. Hyi! Kotilot kokivat karmean lopun ja unikko menetti aikamoisen läjän lehtiään. Päälle vielä tuhkakylpy. Maanantaina painelen (tilipäivä) ostamaan kymmenen kiloa Ferramolia, kotilorakeita. Eivätköhän häivy… Olisi kukkien katastrofi, jos kotilot alkaisivat majailla täällä meillä. Yritystä kyllä on.

Kurjenmiekat näyttävät jo kukkivan. Jaahas, mitähän sitä tekisi? Karmea nuha ja jalkoterä taas tulehtunut – kiitos flunssan, jonka sain tuolla kylmässä pihalla kärvistellessä. Nyt paistaa aurinko ja pihalle tekisi mieli. Ei vaan taida töppönen kestää… Pitänee katsoa puutarhaohjelmia töllöstä :O(. Mukavaa keskiviikkoa! Huomenna täällä kaakossa ilmestyy paikallislehti Vartti, jossa on juttua puutarhastamme, kesäliitteessä ilmeisesti…

26 thoughts on “Rakastan, rakastan!

  1. Hianosti kukkii jo ny. Miten mahtavasti sitte heinäkuus. Näkymät paranoo kokoaija, ku multa häviää näkyvistä.

  2. Ihanaa kun unelmasi toteutuivat. Näyttää hyvälle kun kukkapaljous rehevöityy ja olostuu paikoilleen. Ihana mummokin ollut mukana projektissa 🙂

  3. Kylläpä sä olet jaksanut nähdä vaivaa! Niin kauniin näköistä, että varmasti ollut myös vaivan väärti! Nyt kun vielä tulis kauniit ilmat 🙂

  4. Paljon on ollu työtä tuossa pihassa mutta on tuloskin sitten vaivan arvoinen. Mahtavaa.

  5. Hienolta näyttää! Saisinpa pari prosenttia taidosta ja ahkeruudestasi, meidän pläntti on retuperällä 🙁

  6. Kun olet paljon multaa tarvinnut niin osaatko neuvoa mistä saa HYVÄÄ multaa kukille? Tarve olisi suursäkeille. Tilattiin vasta nurmikkomultaa jonka seassa oli paljon roskaa. Piti olla hyvää.. Nyt kaipaan neuvoa! Ihanaa että puutarhaunelmat käy toteen, olet kyllä paljon tehnyt sen eteen kera muiden!

  7. Nopeasti on uudet kasvit lähteneet kasvuun ja täyttäneet paikkansa. Niin rehevää ja moni kasvi jo kukkiikin. Taitaa olla yksi salaisuus lannotteissa? Minä en viitsi laittaa tuota kanankakkaa, kun koirat jo muutenkin tonkii joka paikan, sitten ne vasta kaivaisivatkin…luulisin. Mutta odotellaanpa sitä heinäkuuta 🙂

  8. Kyllä muutos kannatti tehdä, kaunista on. Ferramol tehoaa hyvin kotiloihin, ja kerääminen vaikka onkin tylsää puuhaa. Senkin ajan voisi käyttää paremmin ja vaikka kitkeä.

  9. Minä en ole saanut hyvää multaa suursäkeissä. Olen tilannut kahdesta eri paikasta ja molemmat myivät hiekkaa. Tänä kesänä olen myös joutunut kitkemään ihan eri malliin kuin muina vuosina, eli irtomullan mukana sain myös rikkaruohot. Enää en osta irtomultaa, jollei ole äärimmäinen pakko.

    Tänä kesänä olen ostanut vain säkkimultaa ja se on laatua se, tosin kallista! Noin 60 – 70 säkkiä jo ainakin mennyt ja lisää menee. Ei siinä viimekesäisessä hiekassa mikään kasva, joten ollut pakko parannella maata.

  10. Olen ostanut säkkitolkulla kunnon multaa ja lannoittanut kanankakalla ja hevosenlannalla.

  11. Tack, Mariana! Jag har gödslat och vattnat rabatterna ganska mycket.

  12. Huipputunne, kun saa jotain valmiiksi ja saa olla tyytyväinen siihen. Kaunis piha sinulla. Saat olla kyllä aiheesta iloinen.

  13. Kiitos vastauksesta! Näin pelkäsinkin.. se on sitten ostettava peräkärry täyteen pussimultaa! Jos kerran vanha maa/multa kaivellaan pois niin laatua pitää saada tilalle eikä hiekkaa. Sitä riittää tontilla omasta takaa.. Kiitos!

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: