Mikki esittelee – Garden tour with Mickey

Mikki esittelee – Garden tour with Mickey

Heisulivei! Me on tänään oltu Mamin ja Isin kanssa koko päivä ihan pihalla. Sää ja aurinko hellivät meitä, joten nautittiin siitä. Ihanaa! Hienon päivän kunniaksi ajattelin tehdä kanssanne pihakierroksen. No, miepä esittelen… Lähdetään liikkeelle tästä takapihalta.

Sitten voitaisiin vilkaista tuonne oleskelukasvariin.

Mamilla kasvaa täällä tomaattia, yrttiä, munakoisoja ja jotain meloneja.

No, joko sie näit? Tuu jo, jatketaan matkaa.

Tässä on meidän köynnöstunneli, joka rakennettiin keväällä. Mami kutsuu sitä ”Pusutunneliksi”.

Tässä on mukavaa pötkötellä. Monikaan pioni ei tänä kesänä kuki. Ne mököttää, koska joutuivat siirtymään polun tieltä viime syksynä.

Länsipolulla kukkii valamonruusu. Se tuoksuu aika mukavasti.

Tässä on etupiha. Romantiikkaa ja väriä. Mami tykkää värien ilotulituksesta puutarhassa – ei sisällä. Nyt täälläkin jo kukkii.

Huilitaas taas!

No, olisko tämä etupiha nyt nähty? Jatketaan Itäpolulle.

Mami on ihan liekeissä, kun paras kukka-aika alkaa olla jo käsillä. Tykkään miekin!

Tuu perässä! Mennään kasvimaalle!

Toispuoleinen köynnösruusu Flammentanz kukkii. Jippii! Linnut ovat muuten keksineet puhkoa nuo kasvulavan harsot. Nyt meillä on kaikenlaisia pelättejä naakoille täällä pihalla. 

No, nythän alkaa kierros olla pulkassa. Kiitos, kun olit mukanani! Ensi viikolla on kukkatykitystä tiedossa, mikäli sää sallii.

Nyt mie meen tästä terassin kautta sisälle. Heippa ensi kertaan!

43 thoughts on “Mikki esittelee – Garden tour with Mickey

  1. Kysäise Mimmi Mamilta miten melonit ovat kasvaeet tänä kesänä. Meillä vain jurottavat vaikka ovat kasvihuonessa, taitaisivat tykätä helteistä.

  2. Niin upea kukkaloisto ja puutarha!! Ihan epistä, kun siellä etelässä kaikki kasvaa niin hyvin. Minä yritän epätoivoisesti täällä Oulun pohjoispuolella kasvattaa perennapenkkiäni, mutta olen luovuttamassa. Menee iäisyys että ne alkavat edes levitä, puhumattakaan kukinnasta. Hmph. Täytyy kaiketi muuttaa etelään niin saan minäkin kukat kasvamaan 🙂

  3. Mikki, sä taidat olla aika kova poika huilimaan 😉 Ja meinasin kiusata sua löntystelystä, mutta sitten otitkin spurtin itäpolulla!
    Ihanaa kukkaloistoa, vaikka pioneista osa jurottaisikin ja ruusu olisi toispuoleinen – kuka tuollaisia nyt huomaa. Paitsi sä, tietysti, puutarhan nuuskija.

  4. Kiitos Mikki esittelystä kyllä se rankaa on välillä pitää huilia kaunista on pihallasi. ♥

  5. Ihana opas ja puutarha, kylläpä näyttää rehevälle. Uskomatonta miten lyhyessä ajassa olette saaneet jo tämän näköistä aikaiseksi.

  6. Voi Mikki, miten hienosti ootte Mamin kanssa hoidelleet pihaa, kun kaikki kukkii niin hyvin. Ei meillä vaan vielä kultahelokit, eikä ukonkellot kuki. Kärhöt eivät taida kukkia ollenkaan. Terveisiä Mamille ja muulle perhellekin ja hyvää lomaa!

  7. Beautiful garden tour…..sweet sweet sweet Mikki…..enjoy summer….love Ria…x!

  8. Ai, että ensviikolla kukkatykitystä. No, mitäs tämä sitte oli?

  9. Mukava pihakierros ja niin mukava huilimiskuva Mikistä köynnöskaaren alla 🙂

  10. Kiitos Mikki kun otit meidät mukaasi piha kierrokselle. Olet taitava esittelijä, osaat välillä olla ihan rentonakin reitin varrella. On sinulla aikamoinen homma, kun meitä kuljettelet pihan mukavissa paikoissa.

  11. Sinusta onkin tullut niin taitava esittelijä, tunnet kasvit ja arvioit niin hienosti Mamin puutarhaa! …ja mikä parasta, et stressaa vaan köllähdät välillä odottelemaan kun katsojajoukko ei pysy perässä Upea kukkaloisto jo Teillä ja niin rehevää, sataako Teillä yöllä lannoitevettä?

    Kiitos esittelystä!

  12. Kiitos Mikki koiralle ihanasta puutarha esittelystä ❤️ Mukavaa viikonloppua teille ❤️

  13. Kiitos Mikki ihanasta esittelystä☺ Eipä ihme, että mami luottaa sinun esittelytaitoosi ☺
    Mukavaa viikonloppua Sinulle Satu ja Mikille myös ~♥~♥~

  14. Joo, on. Mamilla pitää olla kaikki värit tuolla pihalla.

  15. Ei ne kovin hyvin ole kasvaneet, vaikka ovat kasvusäkissä kasvarissa.

  16. Joo, tiedän tunteen. Minusta tuntuu joskus samalta, kun katselen rannikon puutarhoja keväällä.

  17. ;O) Pitäähän sitä pienet huilit ottaa, kun joutuu koko päivän ravaamaan pitkin polkuja Mamin perässä. Kyllä mie välillä spurttaan ja saan ihan hepulinkin.

  18. Kiitos, Johanna. Ihmeissäni olen minäkin. Varmaan kaikilla lannoitteilla ja sateilla on osuustensa. Luujauho, ruusujauho, verijauho, pollenkakka, kanankakka… ja uutta multaa ainakin 100 säkkiä.

  19. Tää oli esimakua. Alkupala. Vinkkiä tulevasta. Suurin osa on vielä nupullaan.

  20. Hih, ei sada, mutta mie välitän suihkuttelen. T: Mikki

  21. Aikamoista kukkatykitystä Mikki laittoi tulemaan. Ihan piti huiliakin välillä, kun on niin monta kujaa ja polkua ja pusutunnelia – että se mami jaksaa näitä rakennella. Eihän tuon mamin perässä meinaa kukaan pysyä.

  22. Upeasti on kasvit rehevöityneet kesän kuluessa. Rapsutukset ja kiitokset esittelijälle.

  23. Oho, joko teillä jalokärhö on aukaissut kukkansa? Täällä kaikki ne ovat nupussa, vaikka etelämpänä ollaankin :). Hyvää viikonlopun jatkoa Satu!

  24. Kiitokset ihanalle Mikki-koissulle puutarhakierroksesta! Mistähän meille löytäisi yhtä ihanan kaaren jonka alla Mikki huilii? ?

  25. Your garden looks beautiful. The dog looks very relaxed too.
    Enjoy your weekend

    Helen xx

  26. Ser så fint ut i din trädgård och hunden ser ut att trivas i den!
    Ha en fin sommar
    Mariana

  27. upea upea puutarhakierros, kiitos siitä Mikki! onpa oiva yhdistelmä tuo samettiruusut ja sammal polkujen laidas, tykkään. olen miettinyt sopivaa köynnösruusua miniterassin kaareen, tuo flammentanz vois ol aika sopiva siihen paikkaan. aiemmin mul ol pohjantähti ja oon sitäkin hiukan aatellut.

  28. Olen käynyt näin kesällä harvakseltaan blogeissa ja täälläkin on ehditty reissatakin ja puutarhassanne tapahtuu koko ajan. Ihanaa kukkaloistoa ja Mikki onkin loistava esittelijä. Terkuin Liisa

  29. Heippa Mikki ja kiitos kierroksesta ja jutuista! Minusta näyttää jo nyt hyvälle, millainen mahtaa se tykitys ollakaan….

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: