Loppukesän puutarha – Autumnal garden

Loppukesän puutarha – Autumnal garden

Tehdäänpä pitkästä aikaa kuvallinen kävely puutarhassamme. Ei voi mitään, mutta syksy on saapunut. Paras kukinta on jo auttamatta ohi. Keltaisia lehtiä on siellä ja täällä. Viime viikkojen helteet ovat myös jättäneet jälkensä. Kastelusta huolimatta on todella kuivaa. Jotain kukkii kuitenkin… Let’s have a garden walk!

Tsinniat kukkivat. Ovat lemppareitani.

Soihtulilja on uusi puutarhassamme. Hankin sen keväällä messuilta. Tykkään!

Osa syysleimuista kukkii jo, osa vielä ei.

Mikin perinteinen ”kujanjuoksu”…

Itäpolun varrella kukkivat värimintut.

Ja näin ympyrä sulkeutuu. Kiitos, kun olit mukana Mikin vetämällä pihakierroksella. Kaveri onnistui änkeämään itsensä melkein joka kuvaan. Mukavaa uutta viikkoa! – Happy new week! Thank you for stopping by! 

65 thoughts on “Loppukesän puutarha – Autumnal garden

  1. Mikki on linssilude! Ihana kierros, huomaan, että jossain taustalla on teilläkin keltaisia lehtiä. Minäkin katsoin juuri pihani koivuja, että puolet lehdistä on mennyt keltaisiksi ja pihlaja aivan ruskistunut. Yöt on kumminkin täällä olleet vähän lämpimämpiä kuin mantereella, joten kylmyys ei ole sitä voinut aiheuttaa. Kuivuvat kasvit saavat kaiken näyttämään kovin väsähtäneeltä ja syksyiseltä.

  2. Kauniilta näyttää! On oikien ihana tuo soihtulilja!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

  3. Mikki kiertele tutuilla poluilla ja haluaa tietysti aina olla siellä missä emäntänsäkin.

  4. Eipä uskoisi, että on loppukesä, kun näitä ihania kuvia katselee ☺
    Kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa myös Sinulle ☺

  5. No kyllähän puutarhasi kukkii vielä kovasti. Ihanaa. Kesää on vielä jäljellä.

  6. Kukkiahan on viälä vaikka kuinka palio. Soot vaa tottunu nii maharottomahan kukkamerehen.

  7. Ihania kuvia, kuten aina! Mikki on ihan verraton. Mitä nuo kuvan numero 13 upeat tummanpunaiset kukat ovat?
    Mukavaa uutta viikkoa!

  8. Oi, huippuihana puutarha ja uskomattoman upea koira ! Ihanaa löytää blogisi 🙂

  9. Kiitos Mikki kierroksesta, hienolta jälleen näyttää ja kukkia riittää vaikka kuinka paljon. Uutisissa tai jossakin oli että teilläpäin on käyty lähellä hallaa yöaikaan +3 astetta, noin viileää teidän pihassa ei varmaankaan ole ollut!

  10. On siellä rehevää, kevään istutukset ovat hyvin kasvaneet. Vielähän siulla kukkii monta upeaa kukkaa, leimut ja kultapallot kuuluu elokuuhun ja syksyyn.

  11. Kyllä vaan minun silmissäni vilisti vielä monen monta ihanaa kukkaa, kiitos vaan suloiselle oppaalle! Mutta kyllähän se näin on, että syksy tulee pikkuhiljaa…haikeaa. En ole syksy ihminen ollenkaan, jotenkin se saa mielen matalaksi. Toivotaan kuitenkin että saadaan kaunis syksy ja yritetään iloita siitäkin, pakkohan se on!

  12. Tosi kaunista vielä teidän puutarhassa jännän näköinen tuo soihtulilja. Mukavaa viikkoa:)

  13. Upeasti siellä vielä kukkii!

    Minulla hortensiakin alkaa jo lakastumaan, krassit ja harankankello ovat ainoat kukkijat.

  14. "Jotain kukkii kuitenkin".. Hehhee :). Sun "jotain" on meikäläiselle rehevän paratiisin veroinen 🙂

    Mutta keltaisia lehtiä ei näköjään voi välttää, vaikka on olevinaan vielä ihan kesä.

  15. Kyllä syksyn jo luonnossa ja puutarhassa huomaa, niin se vain on. Kaunista teillä on silti vielä!! 🙂

  16. Ihana on erityisesti tuo "säleikkötunneli". Siinä on paljon potentiaalia!

  17. Kivasti vielä pihassasi kukkii ja näyttää vehmaalta kuivuudesta huolimatta. Nyt onkin ollut pakko tarttua kastelukannun kahvaan lähes joka ilta, sillä + 25 asteen pitkällinen hellejakso näännyttää muuten kukkijat. Yleensä en perennoja suuremmin kastele, sillä kasvualustat on pyritty tekemään siten, ettei niitä (helteitä lukuunottamatta) tarvitse kastella.

  18. Upea kierros! Kiitos myös Mikille! Ja miten upea soihtulilja, valtavan kaunis!

  19. Selvästi on jo syksyn merkkejä puutarhassa, mutta hienosti sinulla vielä kaikenlaista kukkii. Mikki on oivallinen puutarhaopas. Kyllä nuo karvakaverit tietävät, kuka on kuvauksellisin.

  20. Kovastihan siellä vielä väriä löytyy puutarhasta kukkasten muodossa. Niin se vaan kesä meni – ei voi mitään 🙂

  21. Ihana, ihana kesä, kun ei muistele pahalla kylmää, sateista ja tuulista jaksoa. Hellettä sopivasti, valoisia öitä melkoisesti ja ukkosia vähän.
    Vielä pitkän ajan saa puuhailla pihamaalla, kerätä kukkien siemenet talteen ja piilotella kevään kukkijat syviin multiin.

    Kasvihuoneilmiö on Nummi- Pusulassa.

  22. Paljonhan sinulla on vielä kukkivia siellä 🙂 Minkäs kokoinen tuo soihtuliljan kukinto on? Kuvasta ei voi päätellä onko maanpeittokasvia vai vähän korkeampaa.

  23. Loppukesä tai ei niin teidän puutarha kukoistaa aina yhtä upeana.

  24. Mikki on niin täysillä mukana. Hienoa kukintaa vielä niinkuin väriminttusi!

  25. Joo, keltaisia lehtiä on. Takametsän pihlaja on kokonaan keltainen.

  26. Meillä joutuu nyt kastelemaan oikein urakalla. Hiekkamaa.

  27. Nyt kun olen miettinyt, ei tämä kesä kovin paha ollut. Vähän lämpimämpää olisi voinut olla, mutta kasveilla oli hyvät olosuhteet.

  28. Kukinto on 10 – 15 cm ja koko kukkavarsi puolimetrinen.

  29. Ihania syyskuvia <3 Mikä on mielestäsi kaunein loppukesän kukkija?

  30. Paljon on siellä vielä kasveja kukassa.
    Mikki se viihtyy emännän kanssa ulkohommissa.

  31. Mikki on parhautta <3 Piti ihan huutaa taas Lumimies katsomaan, miten Mikki esittelee puutarhaa. Tässä mietin, miten paljon helpommalla pääsisin, jos tontimme olisi pienempi ja tasainen. Kunkatsoo puutarhaanne, huomaa, miten sen voi istuttaa niin tiheään, että ei ole huolta edes rikkaruohoista!

    Mikki ansaitsee nyt oikein jotain hyvää herkkua tästä esittelystä!

    <3

  32. PS. Innostuin niin Mikistä, taas kerran, että en huomannut sanoa, että minusta syksy on puutarhan toinen tuleminen. Olen itse oikein panostanut syskukkijoihin, joista tärkeimpinä erilaiset hortensiat ja sitten 'lumiasteri', joka puolivarjossa kukkii vasta lumilla, osa on auringossa ja kukkii joskus syyskuulla, loput siis lokakuulla. Myös mongolianvaahteroita alkaa olla, sejkä pilvikirsikoita, joissa on uskomaton ruskaväri. Tuurenpihljaaa myös suosittelen. Ja sitten monet ruskaan tulevat pensaat, jotia on lisätty todella paljon parin viime vuoden aikana. Mikä on puu puutarhanne keskellä? Onko se saarni?

  33. Suuriruntinatar Olga seurasi minua sinnekin, missä keisaritkin saavat olla rauhassa;)

  34. Minäkin yritän joka vuosi hankkia lisää syksyn kukkijoita. Etualalla on amerikanjalopähkinä ja taempana on saarni. Joo, Mikki saa pusut ja herkut joka ilta.

  35. Voew hyvät hyssykät miten ihana puutarhakierros. Ihan sanattomaksi vetää, paratiisihan tuo on!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

  36. Aivan mielettömän kaunis ja ihana puutarha teille!
    Kyllä tuolla kelpaa nauttia loppukesän leppeistä päivistä. 🙂

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: