Kukkailua kasvarissa

Kukkailua kasvarissa

Hiphei! On Pääsiäinen ja viiden päivän loma. Ei huono! Eilen otti vähän pannuun, että on luvattu vain pakkasta koko lomalle, mutta säähän on vain hidaste, ei este, kukkahommille. Niinpä pihalle lomps!

Töitten jälkeen kurvasin kukkakaupoille, joten oli taas mukavaa puuhaa tiedossa. Kukkailua parhaimmillaan, eli istutushommia. Menimme Mikin kanssa kasvariin. Oi, jösses, että siellä tuoksui huumaavalle. Perunanarsissit ja hyasintit. Ah!

Sain eilen postia lääkäristä sen mahatähystyksen tiimoilta. Tilanne on kai suht ennallaan. Riski siihen pahimpaan on kohtuullisen iso, joten ”pääsen” letkua nielemään taas puolen vuoden kuluttua. Huoks, omaksi parhaaksenihan se on ja olen kiitollinen, että hoidetaan. Ei se silti mukavaa, eikä miellyttävää, ole. Niin se on, ettei terveyttä ehkä osaa arvostaa tarpeeksi, ennen kuin sen menettää… Kaipa tämä on loppuelämäni rutiinia. Letku suuhun puolen vuoden välein, jollei jotain pahempaa tule tilalle. Enpä tiennyt, kun lähes 30 vuotta sitten selkärankareumaan sairastuin, mitä kaikkea se tuo mukanaan oheissairauksina. Onneksi en tiennyt! Alla olevalta YouTube-videolta voit katsella, mitä kukkailin eilen kasvarissa. Tilipäivähän on tunnetusti kukkapäivä..

Mukavaa Pääsiäistä! Seuraavassa postauksessa jatkuu Ruotsin messuanti…

52 thoughts on “Kukkailua kasvarissa

  1. Kiitos kukka istutuksist kaunista katsella Oletki paljo kauista istuttanut hyvältä äyttää
    Hyvää pääsiäistä Satu .♥

  2. Onpa ihanat ja runsaat istutukset jo Sinulla! Siellä on kevät selvästi pitemmällä kuin täällä Keski-Suomessa, tulppaanit jo noin isoja, eikä lunta. Varmasti ihanaa istuskella tuolla kasvarissa, vai maltatko pihatöiltä?

  3. Ihan mahtavat kasvarikukkaistutukset siellä! Toivottavasti pakkaset pian hellittävät, niin saa kaikki ruukut myös pihalle.

    Odottelen jo loppuja Ruotsin-kuvia!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

  4. Oi, aivan ihana banner-kuva, kukkaloistoa kasvarissa ja upeita kuvia myös Ruotsista!
    Teiltä on sentään lumet sulaneet; meillä ei kevät etene, kun on niin mahdottoman kylmää. 🙂
    Iloista pääsiäistä!

  5. Sydämellistä pääsiäistä ihanainen ja Mikille myös ja ihana on sekin <3

  6. Kauniit istutukset. Hyasintin tuoksun voi miltei tuntea. Rentoa pääsiäistä sinulle!

  7. On niin kaunista!
    Kiitos ja oikein mukavaa pääsiäistä myös sinulle!

  8. Kaunista pääsiäistunnelmaa, kiitos! Onko sinulla kasvarissa jokin lämmitys, ainakin täällä Tampereella on yöt pakkasella ja viime yönä oli pakkanen kuudessa asteessa ja täällä lasiterassila oli narsissit aamulla ihan jäässä. Toki päivällä taas kauniisti hehkuivat keltaisena. Onneksi nostin keltaisen hyasintti-istutuksen sisälle.
    Kiva oli katsella kukkaistutuspuuhiasi. Mikille moikka!

  9. Olipas kiva video 🙂
    Kauniita istutuksia olet tehnyt ja niin paljon!
    Oikein ihanaa pääsiäistä sinne teille! ?

  10. Kiitos, Sini. Joo, saisi kylmä hellittää. Vähän olivat oxalikset ottaneet yöllä siipeensä. Vein ne kiireesti autotalliin. Oli todella kylmä yö. Lämmitin kyllä kasvaria illalla, mutta oli silti mennyt liian kylmäksi.

  11. Kiitos, Sara. Jep, lumet ovat sulaneet, mutta kylmä on. Aamulla oli seitsemän pakkasta. Mukavaa Pääsiäistä!

  12. Kiitos, Tiia. Ihanaa Pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

  13. On lämmitys, tosin en ole montaa kertaa sitä käyttänyt. Eilen pidin vähän aikaa päällä. Kiitos, Molley. Mikkikin kiittää. Mukavaa Pääsiäistä!

  14. Mukavaa pääsiäistä! Sää on kehno ja kylmä, pihalla ei tarkene sitten millään.

  15. Todella kauniit istutukset ja suloinen assarikin 🙂
    Ihanaa pääsiäistä Satu <3

  16. Kylmää on, mutta sinulla onneksi kukkaisaa ja kaunista. Uusi yläbannerisikin on syötävän ihana.
    Terveyttä ei tosiaan osaa arvostaa riittävästi ennenkuin se on mennyt. Ehkä niin on hyväkin, sillä muuten saattaisi käyttää liikaa aikaa turhaan murehtimiseen.
    Oikein hyvää pääsiäistä sinulle!

  17. PS. Harvemmin katson videoitasi, sillä tällä tabletilla ne latautuvat todella hitaasti. Pöytäkoneelle mennessäni olen taas autuaasti unohtanut puolet, mitä siellä pitäisi tehdä.

  18. Ihania kevätkukkaistutuksia. Letkun nieleminen on varmaankin kurjaa, mutta on se hienoa, että sisällemmekin voi kurkistaa ja tutkia tilannetta. Kivaa pääsiäisaikaa!

  19. Ihan ensiksi meinasin jäädä jumiin bannerisi kanssa, tuollainen määrä leinikkejä sai minut aivan hurmoksiin! Video oli taas niin ihanaa katseltavaa, sinulla on jo täysi kukkaiselämä kasvarissasi! Kiitos muuten paketistasi, se tuli perille ja laitan piakkoin siitä ihan oman postauksen, daalioita on nimittäin muutama istutettavaksi.. Mukavaa pääsiäisenaikaa sinulle, Satu!

  20. Niin hurmaavia kevätkukkaistutuksia. Ihanaa ja niin keväistä. Hienoa, että tilanne terveytesi kanssa on ennallaan. Hyvää pääsiäisen aikaa!

  21. Nyt on tosi kaunis banneri! Oi miten ihanalta kasvarisi näyttääkään kun on noin paljon kukkia. Mulla on kasvihuoneessa vaan tyhjiä purkkeja ja laatikoita, enkä ole vielä ollenkaan siellä siivonnut. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle!

  22. Mä en kestä tuota sinun uutta banneriasi, kun se on niin ihana. Paljon sinulla on jo kukkia kasvarissasi. Tukholman reissusta oli hienoja kuvia ja ne linnut oli mainioita. Hyvä, että selvisitte Tukholman reissusta ilman suurempia ongelmia. Hirvittävä tragediahan se oli se terroristi-isku. Hyvää pääsiäistä.

  23. Totta. Omaksi parhaakseni. Mukavaa Pääsiäistä, Cheri!

  24. Leinikki on trendikasvi. Kiitos, Sirkku! Kiva, että juurakot tulivat perille. Minulla on myös valtavat määrät juurakoita odottelemassa multiin pääsyä. Mukavaa Pääsiäistä, Sirkku!

  25. Kiitos, Kristiina. Jep, kukkia on nyt aika paljon. Mukavaa Pääsiäistä!

  26. Voi kuinka kaunista siellä! <3
    Iloista pääsiäisen jatkoa! 🙂

Vastaa käyttäjälle KruunuvuokkoPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: