Satoa vai satua?

Satoa vai satua?

Heips! Hyvä sato jäi täällä kaakossa haaveeksi. Silläpä en ole siitä pahemmin pukahtanut. Menee ihan satuiluksi muuten… Nooh, kyllä me jotain saimme. Innoissani istutin HZPC Kantaperunalta testiin saamiani perunoita alkukesästä. Testissä oli Annabellea ja Violet Queenia. Kylvöstä ja lajikkeista tarkemmin voit lukea täältä. Annabellea saimme heinäkuulla jonkin verran. Taisimme syödä sitä kahdesti. En ottanut siltä istumalta Annabellesta kuvia ja sitten se jäikin haaveeksi. Jatkuvat kaatosateet märättivät loput perunat. Sen minkä ehdin niitä maistaa, olivat oikein maukkaita kesäperunoita. Voisinpa kasvattaa niitä toistekin.

Violet Queen on peruna makuuni. Todella pehmeänmakuista ja herkullista. On myös huipputerveellistä. Tykkäsin näistä perunoista enemmän kuin tykkään normiperunoista. Näistä saimme runsaamman sadon kuin Annabellesta ja jääkaapista löytyy Violet Queenia vieläkin.

Teinit vähän vierastivat perunaa tuon erikoisen värin vuoksi, mutta söivät kyllä. Muullakaan sadolla en voi kehuskella. Porkkanoihin ja retiiseihin tuli matoja. Palsternakka oli sitkeää. Latva-artisokkaan tuli vain lehdet. Maissit eivät kasvaneet kylmässä ja sateessa. Ei tullut samasta syystä myöskään kurkkua.

Saimme yhden käden sormilla laskettavan määrän pitkää kurkkua ja sato ei todellakaan täyttänyt EU-direktiivejä. Käyrää tuli. Avomaakurkkuja tuli muutamia.

Papuja tuli kivasti. Kolmea eri lajia. No, oikeastaan härkäpavuista tuli surkein sato ikinä, mutta muita papuja tuli runsaasti. Sipulit olivat täynnä matoja. Kurpitsaa saamme todella vähän. Kesäkurpitsat märkänivät ja ne pienet syyskurpitsat, jotka vielä kasvavat, eivät välttämättä ehdi kypsyä. Sataa nääs ja kylmäkin on.

Päärynää saimme yhden. Luumuja kymmenen. Omenoita ehkä kaksikymmentä. Omenoilla on nyt välivuosi. Ensi vuonna niitä luultavasti tulee yli tarpeen jälleen.

Paprikasato on kuvassa. Kaksi pientä. Chiliä ei tullut yhtään. Tomaateista tulee ihan kunnolla satoa. Punaherukoita tuli reilusti myös. Mansikat homehtuivat. Että semmoinen satokesä oli meillä. Mites teillä?

27 thoughts on “Satoa vai satua?

  1. Eipä kovin hääppöiseltä kuulosta! Tuo violetti peruna alkoi kyllä kiinnostaa kovasti, sitä täytyy kokeilla ensi vuonna. Mulla oli uusi kohopenkki perunoille, kerrankin sai riittävästi satoa. Hirmu vähän mulla kyllä vihanneksia menee, joten isoa hyötypuutarhaa ei sen puoleen tarvitsekaan. Marjoja kerään vain suoraan suuhun aamupalaksi, niitä ei tarvitse siten kovin paljon tullakaan.

  2. Pitää ihan muistella miten kävi. Pinaattia tuli vähän, sipuli sato oli huippuhyvä, samoin herneet ja härkäpavut. Perunat ja porkkanat surkeimmat ikinä. Kurkkua syötiin ihan kivasti samoin tomaattia. Mansikoita tuli tosi vähän mutta vadelmaan meinattiin hukkua.

  3. Minä olin onnellinen kun sain ainokaisen tomaattini pidettyä elossa. Lopuksi sain 9 kirsikkatomaattia :), jotka kyllä olivat todella hyviä. Makeita kuin karkit.

  4. No ei se aina onnistu ekspertilläkään – ne säät, ne säät. Erikoinen kesä ja syksy on ollut. Ei voi muuta sanoa.
    Täällä (Pohjanmaalla) ei ole isoja kokeiluja ollut, keltasipulit ok, siikli-perunat ok (osin normia, osin jopa kämmenen kokoisia ?), omenasato taas on massiivinen syystä mistä lie. Huvitus-lajike super hyvä, Pirja ja Valkea kuulas oikein hyvä, Punakanelissa muumioita vähiinsä, mutta sato muuten runsas. Kurpitsat eivät ehtineet mitenkään (otin just nyt viikolla kuvan naurettavan pienistä kurpitsoista…). Herukkapensaat tuottivat suursadon, pensasmustikat tuottivat myös hyvän sadon, mutta niissä on edelleenkin raakileita. Vadelmia tuli tosi hyvin, ja olivat jopa aromikkaita (kesä-heinäkuun vaihde sattui olla tällä paikalla sateeton).
    Jopa mansikoita saatiin niin, että omilla pärjätään.
    Mutta mutta, se viljasato – omat ohrat on puitu. Muitten viljoja puitiin vielä viime yönäkin aamu kolmeen saakka ennen uusia sateita…
    Tällainen katsaus Pohjanmaalta. 🙂

  5. Hirmuinen omenasato, mutta valitettavasti suuri osa putoaa raakana maahan. Kummallisinta on, että molemmilla puilla piti olla välivuosi, mutta keksivät kasvattaa satoa näin kalseana kesänä.

  6. Tämä kesä oli viljelijän kannalta kurja. Siihen nähden ihan hyvä sato 🙂

  7. Sama täällä, sato oli huonoin miesmuistiin. Jos nyt jotakin positiivista pitäisi sanoa kasvukaudesta niin pensasmarjoja ainakin saatiin ihan kivasti, ja marja-aronioista tulee vielä ihan tarpeiksi asti jos linnut eivät ehdi ensin. Toivotaan että ensi kesä olisi parempi.
    Kiva kuulla että tomaattisato oli runsas, kuvassa näyttävät niin herkullisilta 🙂

  8. Yrtit -rakuuunat, ruohosipulit, lipstikat, salvia, timjami, meirami, oregano ja pari erimerkkistä persiljaa- niistä olen pussittanut talveksi. Muu kasvipenkkien sato samalla tasolla kuin Sinullakin. Omenoista Åkero antoi kunnon sadon ainoana kuudesta muusta puusta. Tomaatteja tuli runsaasti, ovat nyt kypsymässä Åkeroitten kanssa samassa laatikossa. Jospa tuleva kesä olisi mennyttä kesää parempi puutarhaharrastajille! Eipä heitetä hanskoja nurkkaan!

  9. Tämä kesä oli kyllä kurja hyötypuutarhurille. Huonoa pölyttymistä ja mätäneviä kasvustoja. Annabelle on mielestäni myös maukas peruna. Tuota violettia en ole saanut maistaa, mutta vaikuttaa houkuttelevalta.

  10. Jeps, sama juttu, viileä sää sai kasvit kasvamaan tosi huonosti. Ainoastaan Annebelle tuotti hyvin satoa, vaikka pääsin laittamaan ne maahan tosi myöhään.

  11. Minun satoni oli ihan alakanttiin kaikki.
    Eniten minua kuitenkin surettaa ne joiden tulot ovat hyvään satoon sidottuja.Tummana lainehtii puimattomat viljapellot ja märkyyteen hukkuu perunamaat.
    Tämä vuosi varmasti tilastoidaan katovuodeksi ainakin joidenkin viljonen ja juuresten osalta.
    Kaksi ihan pientä kesäkurpitsaa on minun tämän kesän satosaavutus.
    Violetit perunat ovat hyvännäköisiä.

  12. Juu ei. Meillä menee vihanneksia salaateissa ja kasvisruo'issa. Punaherukoita tulee aina, muttta mustia ei. Tykkäisin mustaherukoista enemmän.

  13. Saitte aika mukavan sadon kuitenkin. Vadelmat olisi ihania.

  14. Kirsikkatomaatit ovat hyviä. Mukavaa keskiviikkoa, Outi.

  15. Teille on tullut hyvä sato. Minä en ole oikein innostunut hyötyviljelystä, kun nämä säät ovat aina, mitä ovat. Tai sitten on kirvoja yms.

  16. Meillä ei omenoita tänä vuonna tule. Tulee aina joka toinen vuosi.

  17. Minä annan lintujen syödä marja-aroniat. En oikein tykkää niitten mausta. Tomaatteja saadaan.

  18. Meilläkin tuli noita yrttejä, tosin en säilö niitä. Oreganoa kasvatan perhosten vuoksi. Tilliä poimin kukkakimppuihin ja meni sitä kalan kaverina. Parempia kesiä odotellaan.

  19. Kurja oli. Onneksi panostan enemmän kukkiin, tosin ei ollut hyvä kesä niillekään.

  20. Kotilot ovat taas saaneet uutta voimaa kaatosateitten myötä. Ei ollut kummoinen kesä.

  21. Nuo violetit perunat ovat maukkaita. Ei tullut mistään kummoista satoa.

  22. Villin värisiä perunoita ja kieltämättä hauska kurkku:) Minä en kovin korkeita satotoiveita asettanutkaan, niin eipä sitten harmittanut, kun ei kummoista tuottoa tullut. Uusi puutarhahuone kyllä antaa aavistuksen siitä, mitä se sadonkorjuu hyvänä kasvihuonekesänä voisi olla. Kukkastenkin määrä jäi kukinnan osalta vaisummaksi kuin moneen vuoteen. Toivotaan ensi vuodelle parempaa sato- ja kukkaiskautta!

  23. On varmaan ollut huono kesä monenkin lajin kohdalla, mitä satoon tulee. Juuri puhuimme miehen kanssa, että oli pimeä talvi, pimeä kevät, pimeä kesä ja nyt vielä näyttää tulevan pimeä syksy, ihmekös tuo, että kasvit ottivat nokkiinsa.

  24. En minäkään yleensä paljoa sadolta odota. Jos odottaa, joutuu pettymään. Toivossa on taas hyvä elää..

  25. Joo, pimeää, kylmää, märkää ja harmaata. Sitä riittää jokaiselle vuodenajalle.

  26. No eipä kuulosta kovin onnistuneelta sadolta, mutta jos yhtään lohduttaa, luulen, että kanssasisarilla ei mennyt yhtään paremmin.

Vastaa käyttäjälle KukkaiselämääPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: