Vaihtelevalla menestyksellä..

Vaihtelevalla menestyksellä..

Hei! Viikonloppu meni taas ja jälleen on uusi viikko. Täällä kaakossa on kovin harmaa ja sateinen maanantai. Tein viikonloppuna kukkakimput äidille ja tädille. Käytin kaupan ruusuja ja hain vähän torilta ja puutarhasta lisukkeita. Tällaiset tuli..

Voi, että minä niin haluaisin kukkasidontakurssille, mutta täällä meillä ei niitä ole. Minkäs teet? Tietäisin tuolla toisella puolella Suomea olevan kolmen viikon kurssin keväällä, mutta enpä voi töistä lähteä ja missäs minä asuisin. Tulisi liian kalliiksi. Pitää alkaa lotota..

Itsekseni yritän näitä epätoivon vimmalla opetella. Välillä vähän paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. No, kivaa puuhaa joka tapauksessa.

Tämä alin psykedeelisen näköinen kimppu jäi kotiin. Ei oikein löytynyt pihalta muita kukkia maksaruohon lisäksi kuin noita sädepäivänhattuja (-ko?). Näyttävät helposti ränsistyneiltä ja en oikein tykkään niitten väristä. Ainakaan tässä kimpussa. Pihalla ovat ihan ok. Näyttää olevan tuijan oksassa ruskeaakin. Huomasin vasta kuvasta. Kimppu on vähän lentoon lähdössä… No, niin on tekijänsäkin. ;O)

Tällaiset yritelmät tällä kertaa. Huoks. Kivaa uutta viikkoa!

26 thoughts on “Vaihtelevalla menestyksellä..

  1. Tiedätkö, minusta sinä teet ihan valtavan hienoja kimppuja! Itse on aina vaan hirveän kriittinen omia tekeleitään kohtaan. Toisaalta, kehitystä ei ehkä tapahtuisi, ellei näin olisi… Joka tapauksessa, aivan ihania kimppuja. Voin vain kuvitella, miten onnellisia kimppujen saajatkin ovat <3
    Mukavaa uutta viikkoa, vaikka keli onkin taas vaihteeksi surkea 🙂

  2. Kimput ovat aivan ihania ja niin kauniin värikkäitä! Juuri sopivia piristämään sateenharmauteen:) Täälläkin on taas koko aamun satanut..harmillista kun ei pääse kunnolla ulos syksyn väreistä nauttimaan ja näillä sateilla menee muutenkin vaan hetki kun kaikki lehdet pudonneet..Niin kovin toivotaan että tulisi niitä aurinkoisia syyspäiviä, ne on kivoja! Ihanaa alkanutta syksyistä viikkoa sinne♥

  3. Kiitos kovasti. Juu, kritiikkiä löytyy ja hyvähän se kai on. Harmaata tosiaan on. Mukavaa viikkoa!

  4. Kiitos! Jep, harmaata on. Ja märkää. Missä ovat kuulaat, kauniit syyspäivät?

  5. Upeita kimppuja ja itseasiassa tuo lentoon lehtevä kimppu on nyt suosikkini. Se on vähän kuin minun fiilis tänään, sekava, värikäs ja onnellisen oloinen 🙂
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

  6. Hauskan pirtsakka tuo alin kimppu! kauniita nuo toisetkin. Toivottavasti pääset joskus jollekin kukkasidontakurssille. Tulipa sellainen idea mieleen, että innostuisikohan joku paikallinen kukkakauppias pitämään kurssia? Minä mietin, kävisinkö poimimassa pihalta ruusut maljakkoon, kun niiden nuput ei kuitenkaan tuolla kylmässä ja pimeässä enää aukea.

  7. Juu, kovin on jo pimeää ja kylmää. Voisi vielä olla jokunen kaunis aurinkopäivä.

  8. Valmis kimpunsitojahan jo olet, et mitään kurssia tarvi 🙂 Kauniita kimppuja!

  9. Aivan ihania kimppuja olet tehnyt!
    Luin "sädepäivänhatun" ensin sadepäivänhatuksi ja ajattelin että onpa sopiva nimi. 🙂
    Kiitos kommentistasi, "murjottaa" kuvaa hauskasti pelargoneja sisällä. Sitä ne juuri nyt tekevät.
    Mukavaa viikkoa!

  10. Hienoja ovat ilman kurssejakin. Kyseleppä jostain nuorekkaasta kukkakaupasta, että jos floristi voisi pitää kurssin. Monessa paikkaa on sellaisia. Tai ehdota kansalaisopistoon.

  11. Ihanan värikkäät! Voi kun pääsisit kurssille, se olis niin sun juttu!

  12. Kauniita ovat kimppusi, älä ole turhan vaatimaton! Joku lauantaikurssi tosiaan olisi kiva, mie tuun Kouvolasta heti kun joku vaan meille täällä kaakon kulmalla järjestäisi… Koitetaan kestää tää karmiva sade:)

  13. Kiitos, Huopalintu. Kyllä minä vähän vinkkailin kukkakauppiaalle..

  14. Kiitos, Sirkku. Juu, mie tuun kanssa Kouvolaan, jos on jokin lauantaikurssi. Se olisi ihan parasta. Jep, sadetta pukkaa..

  15. Vau, upeita. Ehkä pieni lennokkuus tekee kimpuistasi juuri ihan mahtavat. Ns. täydellinen ei olisikaan kiinnostavaa, joten tosi hienot ovat. Itse en kyllä kykenisi moisia saamaan aikaan!

  16. Kiitos, Pilvi. Joo, aika lennokkaita välillä ovat. Onko se sitten hyvä vai paha, en tiedä. Kivaa viikkoa!

  17. Kaunis kimppu. Nuo siniset ikiviuhkat sopivat niin hyvin yhteen oranssinpunaisten ruusujen kanssa.

  18. Uskomattoman kauniit kimput! Olet kyllä taitava. Kivaa alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on sinulle haaste:)

  19. Kiitos. Aika sähäkkä yhdistelmä on. Tuopahan väriä tähän harmauteen.

  20. Kiitos, Tiiu. Kiitos myös haasteesta. Pitää yrittää osallistua, vaikka olen aika huono tarttumaan noihin. Mukavaa tiistaita!

Vastaa käyttäjälle Outi Krimou/Outi's lifePeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: