Viimeinen kukoistus ennen lakastumista?

Viimeinen kukoistus ennen lakastumista?

Heips! Kävinpä jälleen blogiyhteistyökumppanillani Kukkakauppa Tolvasella fiilistelemässä kukkaistunnelmaa. Oi, ihanuus. Sain vierestä seurata taitavien ammattilaisten työtä ja nähdä, miten ihanat kukkakimput syntyvät. Vau, sanon minä!

Halu oppia vain vahvistuu vahvistumistaan…

Siinä vieressä ihmetellessäni floristi pyöräytti tuon upean, valkoisen uudenvuoden kukkakimpun.

Tässä purppurakimpussa oli hauskasti näkyvillä kokonainen hyasintti sipuleineen ja juurineen. Kiva idea!

Aivan ihanat, pinkit papukaijatulppaanit hempeässä kimpussa.

Uudenvuoden bling-blingiä!

Voi ihanuus! Voisin katsella noitten kauniitten kimppujen syntyä vaikka koko päivän. Sainkin äidiltäni jo etukäteissynttärilahjaksi nipun erilaisia kukkia. Lisänä minulla on erilaista vihreää, kukkamaalia ja rautalankaa. Kävin myös pihalla katkomassa nipun villiviinin oksia. Ja, eiku harjoittelemaan kimppujen tekoa. Selkeästi meikäläisellä on  paha ikäkriisi: ”Nyt tai ei koskaan!”. Inhoan kaikkia käyttöohjeita yli kaiken. En ole ikänä opetellut kunnolla valokuvausta, koska niistä aukko- yms. termeistä tulee paha olo. No, eilen ryhdistäydyin ja luin järjestelmäkameramme manuaalin kannesta kanteen. (Eka kerran, kamera meillä on ollut viitisen vuotta..) Puoliakaan en tajunnut, mutta nyt se on luettu. Liityinpä samassa huumassa paikallisen kameraseuran jäseneksi ja menen tammikuulla koulutusiltaan. Josko valokuvauksen salat alkaisivat valjeta… Olisi pitänyt täyttää 50 jo aikoja sitten, jos ikäpaniikki saa tällaista oppimisvimmaa aikaan! Uudenvuoden lupaukseni onkin kehittyä monella saralla. Viimeinen nousu ennen lopullista lakastumista! ;O)

15 thoughts on “Viimeinen kukoistus ennen lakastumista?

  1. Hih, hauska seurata teidän Satujen opintoja ja siinä ohessa pääsen nauttimaan kukkien kauneudesta varmasti monet kerrat!<3 Ihania kimppuja! Jaan kanssasi niin tuon kukkahulluuden.:)

    Onnea, iloa ja uusia tuulia Satu!<3

  2. Voi miten kauniita ovat kaikki! Tuo blingbling kimppu on ihana:) Leppoisaa loppuvuotta♥

  3. Todella kauniita kimppuja, tuo uuden vuoden kimppu varsinkin!
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2018 Sinulle ja perheellesi! ❤️

  4. Jossain vaiheessa se tulee – joku vimma oppia jotain ja ihan palavasti. Niin sitä pitää ?.

    Minä ajoin ajokortin viisikymmmenvuotislahjakseni ja nyt on lasissa melkein 65 ja tahti ei hidastu yhtään.

  5. Voi ihanuus-Satu! Tsempiä kaikkeen uuteen…sammaloitumiseen ei ole aikaa! Reipasta Uutta Vuotta!

  6. Upeat kimput ja tsemppiä kaikkiin uusiin juttuihin :D!

  7. oppia ikä kaikki Satu! ihanaa huomata miten paneutunut olet kukkasidontaan. siinä ohessahan on todella kehitettävä myös valokuvaustaitoa, jotta pystyt ikuistamaan entistäkin upeammilla kuvilla kaikkea kaunista ympärilläsi! hyvä idea hakeutua valokuvauskurssille, itsenikin tekisi niin kovin mieli…kukkasidontaakin tulisi perehtyä, olenhan lupautunut sitomaan tulevan miniäni morsiuskimpun:))
    kukkaista tulevaa vuotta Satu!

  8. Ihastuttavia kimppuja <3 Satu koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta 🙂 Hyvää uutta vuotta <3

  9. Digikameroissa on se hyvä puoli että niillä voi harjoitella huoletta. Säädöt olivat hankalia, kunnes ostin yhden valokuvauskirjan jossa havainnollistettiin selkeästi eri säätöjä. Ryhdyin rohkeasti kokeilemaan ja kuvien laatu alkoi vähitellen parantua. Pimeät talvipäivät ovat silti haastavia kuvaukseen.

Vastaa käyttäjälle Taina KPeruuta vastaus

Back to top
%d bloggaajaa tykkää tästä: